Kuukausi: tammikuu 2016

Posted on

Siunaus tulee, oletko valmis

roiskuvaKun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä. Job.29:24.

Tuo lause kuvaa Jobin elämää, kun hänellä meni vielä hyvin, mutta yhtä hyvin se kuvaa Kristusta. Hän on meille se valon ja ilon lähde, jota kaipaamme elämämme synkkinä hetkinä. Herran siunauksessa sanotaan: Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen (4.Moos.6:25). Näin meille tapahtuu, kun Pyhä Henki meitä virvoittaa.

Siinä ilmaistaan jotakin olennaista siitä, mikä hengellisessä elämässä on ”se jokin”. Uskoon tulleet ihmiset janoavat aina uudestaan tätä sielun ravintoa, Jumalan armon kohtaamista eri muodoissaan. Lohduttavat, rohkaisevat puheet, viisauden sanat, Pyhän Hengen virvoittava kosketus, ilon ja riemun ryöpsähdykset – kaikki sellainen on Jumalan siunausta, jota hän jakaa lapsilleen. Seurakunnassa on yritetty jotenkin järjestelmällisesti tarjota lampaille ruokaa ja juomaa – on otettu ohjelmaan saarnat ja opetuspuheet. On myös yritetty järjestää erilaista tunteisiin vetoavaa ohjelmaa, kuten musiikkia. Ylistyksellä halutaan pumpata esiin hengen läsnäoloa ja vaikutusta. Kaikella tällä on hyvä tarkoitus, mutta loppujen lopuksi hengellisen virvoituksen kokeminen on suuri mysteeri. Saatamme kokea sitä ihan yksin ollessamme. Tai bussissa. Tai luonnon keskellä. Jumalan sana voi ilmestyä niin yllättäen. Se ei ollenkaan vaadi hengellistä ympäristöä. Oletko koskaan jäänyt äkkiä alkaneen kesäsateen alle? Ilman sateenvarjoa on pakko jatkaa kävelyretkeä märin vaattein, pää valuen, mutaisin varpain, mutta ah, sateen lakattua ja auringon ilmestyttyä uudelleen, niin kevyin askelin ja hyvillä mielin kesästä nautiskellen…

Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa. Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen. He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa. Job 29:21-23.

Kuivuuden keskellä voi sade olla niin virkistävä, että ei väliä, vaikka vähän hynttyyt kastuvat. Tunne on sama, kun jokin hengellinen virvoitus yllättää meidät. Jumalan siunauksia ei voi loppujen lopuksi tilata, ne tulevat niin kuin armon osoitukset tulevat – odottamattomissa paikoissa, yllättäen, täysin lahjana.

Herra siis siunatkoon sinua, hyvä lukijani, tänään siellä keskellä arkeasi, arjen hyörinän keskellä, ulkona tai sisällä, kävellessä tai maatessa, mutta olkoon hänen siunauksensa kuin virvoittava sade, kuin hyvä uutinen, kuin ystävän halaus, kuin enkelin kosketus, kuin jokin jota et ole vielä koskaan edes kokenut, uusi ja ihmeellinen Jumalan lahja, Kristuksen kirkkauden säteily sinun elämäsi polulla juuri tänään…

Posted on

Asettukaa vähäosaisten rinnalle

polullaAntakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Kol.3:16.

Kannattaa opetella elämään Jumalan sanan mukaan, vasta sitten voimme ”opettaa ja neuvoa toisia”. Nämä kaksi samaan suuntaista päätöstä ovat vaikeita haasteita. Jos mietin vaikkapa kymmentä käskyä, voin kysyä itseltäni, olenko noudattanut niitä kaikkia. Vaikka emme elä lain alla, olemme kuitenkin kutsutut elämään Jumalan tahdon mukaan. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. Room.7:6. Niin, olenko elänyt hengen mukaan ja noudattanut Jumalan käskyjä, seurannut Herraa ja elänyt Kristuksen lain mukaan?

Tällaisia kysymyksiä kannattaa kysyä ja opetella nöyryyttä, opetella näkemään itsensä oikeassa valossa. On terveellistä nähdä omat puutteensa, se antaa tilaa muutokselle. Jos määrätietoisesti opettelemme tuntemaan Jumalan sanaa ja ymmärtämään, mikä on hänen tahtonsa, emme niin herkästi eksy emmekä paadu tekemään syntiä. Mutta vaikka oppisimmekin elämään hurskaasti ja pääsemme jopa toiseen vaiheeseen – muiden neuvomiseen ja opettamiseen – saatamme yhä olla kaukana ”Kristuksen tuntemisen täyden iän määrästä” (Ef.4:13 KR38). Niin helposti katsomme muita alaspäin. Luulemme, että meidän edistymisemme uskossa on tarkoitettu muiden lyttäämiseksi. Pastorien perusvirhe on ”haukkua joka sunnuntai niitä, jotka elättävät heitä”.

Muistutan siis itseäni ja mahdollisesti sinuakin ylpeyden vaaroista. Kun pääsemme uskossa eteenpäin ja voimme olla avuksi muille, jotka tarvitsevat meitä – meidän vahvaa uskoamme, meidän rukoustukeamme, meidän neuvojamme, meidän sanan tuntemustamme – niin eikö vain meille tulekin kiusaus olla olevinamme jotakin, olla vähän parempia, asettaa itsemme muiden yläpuolelle? Unohdamme, että jokainen palvelutehtävän saanut on asetettu toisten alapuolelle – palvelemaan, ei johtamaan. Unohdamme, että meidän tehtävämme on rohkaista ja tukea, auttaa heikkoja, ruokkia lampaita ja koota niitä yhteen.

Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: ’Herrani ei tule vielä pitkään aikaan’, ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa. Matt.24:48-49.

Niinpä meidän on hyvä pitää mielessä, että emme tavoittele ihmiskunniaa, emme etsi korkeaa asemaa, emme mitään sellaista, johon lihallinen mielemme pyrkii. Me etsimme Hengen tietä ja Jeesuksen seuraamisen tietä. Tällä tiellä on oltava valmis luopumaan omista tavoitteista, omasta kunniasta ja maineesta, ja tyydyttävä siihen osaan, jonka Jumala antaa. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Matt.10:25. Niinpä päivän rohkaisukin on sen mukainen:

Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Room.12:16.