Toimi uskosi mukaan

tulppaanitMonet uskovat ajattelevat, että Jumala on suunnitellut heidän elämänsä etukäteen – joka pitää tietyssä mielessä paikkansa – ja nyt he voivat vain odottaa, mitä käänteitä elämä tuo. Heillä on jonkinlainen kohtalonusko, joka tekee heidät passiivisiksi. Kristilliseen uskoon kuuluu kuitenkin toivorikas aktiivinen odotus. En vain pyörittele peukaloita, vaan mietiskelen niitä Jumalan sanan kohtia, jotka tukevat odotuksiani, unelmiani ja näkyjäni. Vahvistan mieleni ja sydämeni uskomaan, että lupaukset käyvät toteen. Tunnustan uskoa suullani tai jos kirjoitan mietteitäni ylös, kerron asioita uskon hengessä. En epäile, en päivittele, en manaa huonoa vaihtoehtoa esiin. Jumalan maailmassa usko palkitaan. Joskus voin sortua epäuskoon ja sanomaan ääneen ”ei siitä mitään tule”. Mutta sitten korjaan tilanteen ja viritän itseni jälleen uskon aaltopituudelle. Odotan Jumalan antavan minulle hyvyyttänsä.

Otan esimerkin: eräs asia, joka vaatii aktiivista ja toimivaa uskoa, on rahan antaminen. Motivaation rahan antamiseen voi saada, jos uskoo, että Jumalalle annettu raha tulee tuplana takaisin. Uskonelämäni alkuaikoina motivoin itseäni antamiseen jotensakin tuolla tavoin. Uskoin saavani ajan oloon enemmän kuin annoin. Olen saanutkin kaikkea, mitä olen tarvinnut. Mutta en ole saanut mitään taloudellista menestystä. Ehkä minun tililläni taivaassa odottaa se ”rahallinen tuotto”? En tiedä, mutta yhden asian tiedän: uskoni on vahvistunut siitä syystä, että olen toiminut uskoni mukaan. Jumala on antanut minulle lisää uskon pääomaa, joka ei liity mitenkään rahaan. Sitä voi kutsua hengelliseksi kasvuksi. Uskallan sanoa tämän Jumalan kunniaksi, sillä hän on se, joka aidon uskon saa aikaan. Sanoohan apostoli Johannes, kun rampa mies parani: Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette. Ap.t.3:16.

Sama periaate toimii sinunkin kohdallasi. Voit luottaa siihen, että Jeesus antaa sinullekin uskoa, kun haluat saada sitä häneltä ja haluat kasvaa uskossa ja laittaa pienen uskosi liikkeelle. Näytä uskosi teoillasi (Jaak.2:18), siitä sinun uskosi vahvistuu.

Ikuinen kallio

kallioSinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana… Jes.25:4.

Jesajan kirja on yksi minun suosikkejani Raamatussa. Jakso, joka sisältää luvut 24-27 on suorastaan ”maaginen”. Ehkä väärä sana, mutta noissa luvuissa on jotakin sellaista ylimaallista viisautta ja runollisuutta ja häikäisevää valoa, jota ei aina voi järjellä käsitellä. On kuin sanat vaan karkaisivat lentoon ja sieltä joukosta välähtää aina esiin jotakin mahtavaa. Ja mitä lupauksia sieltä välähtääkään:

Kuolema on nielty ainiaaksi. Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet ja vapauttaa kansansa alennuksesta ja häpeästä kaikkialla maan päällä. Jes.25:8.

Nämä ihanat lupaukset annetaan luonnollisesti kansalle, joka turvautuu Herraan. Ne eivät koske kaikkia ihmisiä, vaan niiden taustalla ovat kontrastia antamassa nimenomaan Jumalan tuomiot, jotka kohtaavat maanpiiriä. Lopun ajan tuomioiden keskellä Jumalan kansan ihana osa näkyy niin suurenmoisen valoisana.

Sinä päivänä sanotaan: ”Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, ja hän pelasti meidät. Tämä on Herra, häneen me kiinnitämme toivomme, iloitkaamme ja riemuitkaamme! Hän pelastaa meidät.” Jes.25:9.

Tällaiset Raamatun kohdat rohkaisevat meitä, kun erilaisia uhkaavia pilviä nousee horisonttiin ja maailman kansat kuohuvat ja lietsovat sotaa. Kun näemme, millaisessa ahdingossa maanpiiri elää, saamme Jumalan sanasta rohkeutta.

Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun. Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. Jes.26:3-4.