Suuri voitto

pienitaloTunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Fil.4:12-13.

Paavali sanoi myös olen oppinut oloihini tyytymään (Fil.4:11 KR38). Hän antaa hyvän esimerkin meille uskoville. Meidänkin tulisi oppia olemaan tyytyväisiä ja elämään kiitollisin mielin, vaikka elämässä aina on myös valittamisen aihetta. Jokaisella on elämässä vaikeuksia, joista voi oikeutetusti valittaa. Mutta jatkuva valitus ja tyytymättömyys voi johtaa siihen, että ”tyytymättömyyden henki” alkaa asua meissä ja kulkee mukanamme kaikkialle.

Monet pyytävät Jumalalta suuria lahjoja, kuten terveyttä, toimeentuloa, puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia. Ei ole väärin kääntyä Jumalan puoleen ja tuoda hänelle toiveensa ja unelmansa. Mutta kun olen vuosia jo käsitellyt ihmisten rukousaiheita, on erittäin harvinaista, että kukaan kiittää niistä asioista, joita on saanut. Kun huomaan, että pyynnön esittäjä on naimisissa ja hänellä on perhe ja hän käy vielä töissäkin, aloitan rukoukseni usein kiitoksella ja kiitän näistä suurista lahjoista, joita tuon rukouspyynnön lähettäjä on saanut. Sitten vasta käyn puhumaan Jumalalle siitä varsinaisesta pyynnöstä, joka hänellä on.

Rukoilen mielelläni, että Jumala johdattaa puolison sitä pyytävälle. Mutta on varsin tavallista, että naimisissa olevat valittavat siitä, millainen puoliso heillä on. Tarvittaisiin suuria muutoksia, elämäntavan muuttumista, raitistumista jne. Esirukoilijan tehtäväksi tulee rukoilla seuraavaksi, että ero järjestyy parhain päin ja lasten huoltajuus menee oikealle henkilölle. Sitten taas itketään aikuistuvia lapsia, jotka kännäävät ja elävät maailmassa. Koskaan näissä tapahtumaketjuissa ei tunnu löytyvän aikaa ja huomiota asioille, jotka ovat hyvin. Kiitokselle ja tyytyväisyydelle jää kovin pieni siivu elämästä. Jumalakin on jonkinlainen nimetön ammattimies, joka käy talossa korjaamassa rikki menneitä paikkoja – huoltoyhtiön edustajana…

Niinpä haluan tänään rohkaista sinua kiittämään Jumalaa. Olet varmuudella saanut Jumalalta hyviä lahjoja. Kiitä niistä ja nauti elämästäsi tänään. Heitä pois mielestäsi kaikki tyytymättömyyden henki ja ota vastaan hyvä mieli ja ilo siitä, mitä sinulla on. Katso elämääsi uusin silmin ja näe, kuinka Jumalan huolenpito ympäröi sinua. Hän on jakanut sinulle runsaasti lahjojaan. Hän on valmiina antamaan niitä lisää ja sinä voit varmistaa, että saat Jumalan lahjoja huomennakin, kun kiität häntä ja elät tyytyväisin mielin. Tiedä siis: sinun on määrä kukoistaa sillä paikalla, jossa juuri nyt olet. Vaivaisen vuosikymmenen kuluttua tämä päivä saa sinulta kehut: ”ne vanhat hyvät ajat!” – Ja mikä lahja onkaan pelastus ja mahdollisuus elää elävässä uskossa Jeesukseen – hengellinen elämä kaikkine rikkauksineen – ja lupaus tulevasta elämästä!

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1.Tim.6:6 KR38.

Se on sinun valintasi

tienhaaraMinä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. 5.Moos.30:19.

Tämä sanan kohta todistaa meille eräästä elämän tärkeästä näkökohdasta: se on sinun valintasi. Sinun omat päätöksesi vaikuttavat sinun elämäsi kulkuun. Ei kukaan pakota sinua elämään kurjaa elämää. Jumalan ihmiselle ei ole ”huonoa tuuria”. Elämän onnettomuudet voivat tulla kutsumatta, mutta sikäli kuin olemme valinneet uskon tien ja rakentaneet elämäämme Kristus-kalliolle, emme joudu perikatoon minkään onnettomuuden tähden. Jumala on varannut meille voiman kestää.

Haluan siis rohkaista sinua tänään varaamaan aikaa rukoukseen. Kannattaa uhrata aikaa siihen, että hiljentyy Herran edessä ja vie sydämensä taakat Jumalalle. Rukousalttarilla on se paikka, jossa ihminen voi tankata sisäänsä hengen voimaa. Haluan myös rohkaista sinua ottamaan tänäänkin Raamatun käteesi ja lukemaan siitä luvun tai pari. Ei mikään niin valaise sydämemme pimeyttä ja huojenna murheitamme kuin Jumalan elävä ja pysyvä sana. Jumalan sana on myös leipää, joka ravitsee. Se on totuuden valoa ja ruokaa. Jumala puhuu meille hiljaisuudessa, kun olemme kahden kesken hänen kanssaan ja kuuntelemme, mitä sanottavaa hänellä on.

Jumala on kaikkien hyvien lahjojen antaja. Häneltä saamme kaiken ulkonaisen: toimeentulon, elatuksen ja vaatteet, puolison ja lapset, mahdollisuuden työn tekemiseen ja lepäämiseen. Siksi haluan rohkaista sinua tänään antamaan Jumalalle vastalahjaa. Jumala haluaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hän siunaa jokaista, joka antaa hänelle vastalahjaksi aikaansa ja varojansa, lahjojansa ja voimiansa. Antakaamme siis hänelle vähästämme (tai paljostamme) ja hän siunaa iloista antajaa. Antakaamme hänelle aikaamme (joutilaisuudestamme tai kiireestämme) ja hän siunaa meitä ”rikkautensa mukaisesti”. Olkaamme Herran palvelijoita ja etsikäämme tapoja palvella toisia. On aina oikeanlaista jumalanpalvelusta, jos asetamme itsemme toisten palvelijoiksi.

Samalla tavalla kuin voin itse päättää, annanko omastani, voin myös itse päättää, uskonko vai elänkö epäuskossa. Voi, kuinka hienoa, että en ole sokeiden kohtalon voimien armoilla, vaan voin itse päättää! Kiitos Herralle, voin olla kiitollisin sydämin siunauksen tien kulkija.

Loppujen lopuksi siinä on kysymys omasta valinnasta, omista päätöksistä. Joskus voimme kokea, että en pysty, ei ole aikaa, ei ole rahaa, ei ole ystävien tukea, ei ole voimia, ei ole juuri sitä, mitä tarvitsisin. Mutta totuus tekee vapaaksi, Jumalan Poika tekee vapaaksi, hänen nimensäkin on vapauttaja (Vapahtaja). Rimpuilkaamme siis siihen vapauteen, joka on meille luvattu. Ottakaamme haltuumme se elämän pelikenttä, se ”Luvattu maa”, jonka Jumalan sana meille lupaa. Pyrkikäämme vapauteen ja uskon rikkauksien omistamiseen kaikesta sydämestämme ja Jumala antaa niitä meille. Jumalan loputtomat voimavarat on luvattu meille. Uskon ihmiselle on mahdollista mikä vaan.

Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa… Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette. Fil.4:13,19.