Kuukausi: kesäkuu 2016

Kun teemme hengellistä työtä – on se millaista tahansa – meitä innoittaa näky tuloksista. Mutta jos ajattelemme erilaisia vuodenaikoja, ymmärrämme, että aina ei ole sadonkorjuun aika. Joskus maa on käännettävä, ja meidän on kynnettävä esiin niitä elämämme puolia, jotka ovat aiemmin olleet pimennossa. Valoon tuotuina ne sydämemme piiloon jääneet käsittelemättömät asiat saadaan hedelmälliseen käyttöön.

Maata pitää myös lannoittaa. Elämämme kipeät asiat ja tunne-elämämme painolastit pitää kärrätä pois, luovuttaa pois omista käsistä takaisin kiertoon, jättää unohduksiin ja antaa ajan hampaan syödä pois – näin ne antavat ravinteita tulevalle kasvulle.

Kun maa on muokattu ja lannoitettu, pitää kylvää siemenet. Tai istuttaa taimia. Kylvämisen ja istuttamisen jälkeen pitää odottaa. On luotettava Jumalan antamiin sateisiin ja Jumalan antamaan armon aurinkoon, että ne yhdessä luovat kasvua. Sateiden jälkeen on hyvä, jos tulee kuivaa ja helteistä – silloin vilja kypsyy ja tuleentuu kunnolla. Sitten vasta monien vaiheiden jälkeen pääsemme käsiksi sadonkorjuutyöhön ja puimiseen.

Niinpä kun tiedostamme, missä elämämme vuodenajassa olemme menossa, emme hätäile, emme tule kärsimättömiksi ja emme joudu kiusaukseen luovuttaa. Jos hedelmää ei nyt ilmene, voimme ymmärtää, että nyt on eri vuodenaika. Nyt on ehkä aika kyntää, kylvää tai vaan odottaa. Hedelmät tulevat aikanaan näkyviin. Sadonkorjuu alkaa tasan silloin, kun sen aika on. Voimme luovuttaa asiat hänen haltuunsa, joka kaiken ohjaa ja viime kädessä sadon tuottaa. Voimme jättää oman työmme taivaallisen Isän käsiin. Hän on uskollinen ja maksaa työmiehilleen palkan.

Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Ilm.22:12.

Jotkut eivät kuitenkaan totelleet Moosesta vaan jättivät sitä jäljelle seuraavaksi aamuksi, mutta siihen tuli toukkia ja se alkoi haista. Mooses vihastui heihin.2.Moos.16:20.

Mannaa piti kerätä joka päivä sen päivän tarpeisiin. Jokaisen tuli olla keräämässä mannaa. Keräämistä eivät hoitaneet Mooses ja Aaron eivätkä ne 70 huomattavaa miestä, ei kukaan edusmies. Jokainen keräsi itselleen ja perhekunnalleen ja joskus tasattiin ruoka niin, että vähemmän keränneet saivat tarpeeksi syödäkseen hekin. Ymmärrätkö tämän esikuvan?

Kun lapsenlapsemme tulee meille, hän saattaa istahtaa pöytään ja pyytää mehua, keksiä tai muuta herkkua. Hän voi ilmaista asian esimerkiksi näin: ”Missä minun perunani on?” Suhtaudumme tietenkin isovanhempina häneen huolehtivasti emmekä henno kieltää häneltä juuri mitään. Tiedämme, että kun hän kasvaa, hän alkaa vähitellen tulla omatoimiseksi. Aikaa myöten hänestä tulee aikuinen, joka ei vain huolehdi itsestään, vaan kykenee huolehtimaan muistakin.

Hengellinen kasvu on aivan vastaavaa. Jos aina vain ulkoistamme uskomme seurakunnalle ja syömme hengellistä ruokaa, jota pastorimme tarjoilee, tiedämme olevamme pikkulapsia. Jokaisen on syytä tehdä koe: istua lukemaan Raamattua ja odottaa, että Herra puhuu. Kun toteamme, että Jumala puhuu minulle suoraan, ilman välikäsiä, saamme siitä suuren ilon ja uskon rohkeuden, jota ei korvaa mikään pastorin tarjoilema ruoka. Kasvumme edistyy harppauksin, kun etsimme itse ruokamme ja syömme itse keräämäämme mannaa.

Oletko koskaan käynyt mustikassa ja syönyt mustikkapiirakkaa, jonka leipomisessa on käytetty sinun keräämiäsi marjoja? Eihän ole mitään parempaa? Mutta jos aina vain syöt samaa tarjolle pantua pöperöä, eilisen lämmitettyjä tähteitä, olkoot ne vaikka minunkaltaiseni puskapapin tarjoilemaa ”pyttipannua”, ennen pitkää alat kyllästyä ja haluta tuoretta ruokaa. Sen kaipuun ja halun on Jumalan henki pannut sisimpääsi. Etsi siis ruokasi itse – etsivä löytää. Samalla Pyhä Henki voi antaa sinulle juuri sitä, mitä eniten tarvitset – niitä ravintoaineita, niitä vitamiineja, niitä hivenaineita, joita sinulta puuttuu. Monipuolinen ruoka on ravitsevaa aina – myös Jumalan pöydässä.

Herra, sinä olet minun perintöosani, sinulta saan ruokani ja juomani, sinun kädessäsi on minun arpani. Ps.16:5.