Kohtele hurskaita ihmisiä hyvin

kulausJoskus, kun olen keskustellut niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat pyytäneet esirukousta, olen saanut kuulla, että vaikka kaikki asiat eivät ole tulleet vielä kuntoon, näillä ihmisillä on kuitenkin kaikilla sydämen rauha. He eivät enää hätäile, vaan odottavat nyt rauhallisesti, mitä Jumala tekee. Tämä onkin yksi esirukouksen tunnusmerkki.

Kannattaa kohdella hyvin uskon sisaria ja veljiä ja vaikka et vielä tunnustaisikaan uskoa, kannattaa silti kohdella hyvin uskovaisia ihmisiä. He nimittäin voivat alkaa rukoilla puolestasi ja siitä seuraa hyviä asioita – sydämen rauha on yksi niistä hyvistä vaikutuksista.

Jeesus kehottaa tällaiseen ”hyödyn hankkimiseen” myös siinä yhteydessä, kun puhutaan rahan antamisesta: Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole. Luuk.16:9. Ajattele: joku voi päästä taivaaseen vain siksi, että on kohdellut uskovia hyvin! (Niinhän tässä sanotaan?)

Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka jo tässä ajassa voi saada siunauksia, jos tekee hyvää hurskaille ihmisille. Sarpatin leski piti huolta Eliasta ja sai kokea Jumalan apua monin tavoin. Barukille, joka toimi Jeremian sihteerinä, koitui näistä palveluksista siunaus – hän säilyi hengissä sen ajan myllerryksissä (Jer.45:5). Jeesus tähdensi tätä periaatetta ”palvele toisia, niin saat siunauksia” lupaamalla: Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. Mark.9:41.

Kotkan siiville

lintuOnko sinulla unelmia? Osaatko heti nimetä yhden? Onko sinulla uskonelämään liittyviä unelmia, näkyjä ja tavoitteita? Jos ei ole, sinun on syytä etsiä Jumalan tahtoa, kysyä Jumalalta, mikä on sinun elämäsi kutsumus ja tarkoitus, ottaa selville, mitä erityisiä lahjoja juuri sinä olet saanut. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. 1.Kor.7:7.

Raamatun mukaan tarvitsemme kestävyyttä oman kutsumuksemme toteuttamisessa: Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr.10:36.

Valitettavasti meidän hengelliset projektimme tahtovat jäädä kesken. Tosin ’projekti’ on väärä sana, kun tarkoitetaan oman persoonallisuuden löytämistä, oman hengellisen profiilin toteuttamista, kasvamista uskossa aikuiseksi ja Jumalan tahdon tekemistä. Aivan liian usein ajatellaan, että tässä puhutaan jostakin sananjulistajan työstä. Ei, kyseessä voi olla äiti, opettaja, vapaaehtoistyöntekijä tai ’sekatyömies’ – ties mitä. Kutsumukset ovat erilaisia, hyvä elämä on jokaisen kohdalla vähän omanlaistaan. Eikä se yleensä näytä miltään. Tosi hurskas ja Jumalan tahdon mukaan eletty elämä ei kerää toimittajia paikalle, ei käännä seurakunnan johtajien päitä, ei välttämättä herätä mitään suurempaa huomiota missään.

Mutta on hyvä, jos meillä on kutsumustietoinen elämä ja tiedämme, mihin meidän tulisi pyrkiä ja minkälainen ’jalanjälki’ meidän tulisi jättää maan päälle. Usein vain suuret näyt tahtovat kutistua olemattomiin ja kutsumustietoinen elämä lopahtaa. Elämän suuri linja näyttää tässäkin olevan: syntymä, kuolema ja hautaaminen. Siihen kuuluu kyllä vielä ylösnousemus, mutta usein vain tahtoo käydä niin, että näky syntyy, kuolee ja haudataan – ja se on siinä sitten.

Rohkaisen siis sinua tiedostamaan tämän elämän kulun. Sinun kutsumuksesi toteuttamiseen kuuluu syntymä, kuolema ja hautaaminen (Joh.12:24). Et voi niitä välttää. Mutta voit silti säilyttää toivon, voit uskossa pitää kiinni siitä, minkä tiedät varmasti. On nimittäin tarkoitus, että sinä et jää hautaan eikä sinun elämäntyösi jää hautaan. Jumala on voimallinen herättämään sinun uskosi uudestaan liekkeihin, sytyttämään sinut sisäiseen roihuun, antamaan sellaisen hengen uudistuksen, että sinä menet tuoreessa hengen voitelussa, sinä saat siivet liitää esteiden yli, sinä saat uuden voiman ja uuden kasvun, sinä pääset uudelle tasolle. Koitos ei ole ohi ennen kuin se on ohi. Sinun parhaat päiväsi ovat edessäpäin, sinun voitonlaulusi on vielä laulamatta, sinun korkein lentosi vielä liitämättä. Matkalla jokainen ihminen väsyy, jokainen lannistuu, jokainen on luonnon lakien alainen. Toivoa ei silti pidä menettää. Tartu siis Jumalan sanan lupaukseen:

Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes.40:30-31.