Annetaan silmien avautua

aaltoMene Siloan altaalle ja peseydy. Joh.9:7.

Jeesus sylkäisi maahan, otti käteensä tekemäänsä mutaa ja tuhri sitä miehen naamalle ja silmien päälle. Sitten hän käski miestä menemään pesulle. Moni olisi nolostunut ja kiukuissaan jättänyt Jeesuksen ohjeen noudattamatta. Muistamme rikkaan nuorukaisen, joka ei halunnut luopua rikkauksistaan. Ehkä hänkin koki tulleensa nöyryytetyksi ihmisten silmissä?

Jeesuksella vaikuttaa olevan sellainen tapa – hän nöyryyttää ihmisiä. Hän ei vaikuta olevan erityisen ”sivistynyt” ja hyväkäytöksinen. Siksi minunkin on syytä kysyä itseltäni: ”Minkä Jeesuksen pyynnön olen jättänyt täyttämättä, kun se ei ole oikein ollut arvolleni sopivaa?”

Onko sinun itsetuntosi saanut viime aikoina kolauksia? On mahdollista, että Jeesus on asialla. Oletko sinä saanut viime aikoina rapaa päällesi? On mahdollista, että se on ollut Jumalan sallimaa. Oletko sinä viime aikoina kuullut Jumalan puhuvan ja kehottavan sinua johonkin? On mahdollista, että olet ollut tottelematon ja jäänyt siunauksetta.

Mutta on mahdollista totella pienellä viiveelläkin (vrt.Matt.21:29). On mahdollista myöntää, että olen synnin likaama, olen pesua vailla. On mahdollista ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lähteä haparoivin askelin kohti pesupaikkaa. On mahdollista tuoda esiin ”parannuksen soveliaita hedelmiä”. On mahdollista kokea, kuinka Jeesuksen veri puhdistaa, kuinka elävä vesi, jota hän antaa, alkaa pulputa lähteenä – kuinka raikas ja puhdistava on se virta, jonka Pyhä Henki on avannut. Mennään siis ”Siloan altaalle”, ollaan kuuliaisia hengen kehotukselle, polvistutaan ja kumarrutaan syvään nöyrtymiseen ja pestään lika pois. Annetaan silmien avautua.

Ilo, joka alkaa tulvia, on ylitsevuotavaa.

Kerro hyviä uutisia

puhujaOletko saanut Jumalalta rukousvastauksia? Onko hänen pelastava armonsa kohdannut sinua? Oletko saanut syntisi anteeksi ja elänyt elävässä uskossa Jumalan moninaisista siunauksista osallisena?

Olen ollut huomaavinani – ehkä olen nähnyt väärin? – että ihmiset, jotka ovat tulleet uskoon ja ovat seurakunnan jäseniä, jotenkin piilottelevat sitä uskoaan. Selkeää suun tunnustusta täytyy odottaa, ei sitä ainakaan missään naamakirjassa esitetä. Ajatellaan jotenkin niin, että usko on yksityisasia ja mitä tulee uskon esillä pitämiseen, seurakunnan kokouksissa silloin tällöin näyttäytyminen riittää.

Rohkaisen sinua tunnustamaan uskoa julkisesti. En toitottamaan suuna päänä, vaan tuomaan usko esille silloin, kun on sen aika. Anna kymmenykset Jumalalle myös sanoistasi. Haluatko olla kympin oppilas? Muista siis tämä jae (Roomalaiskirje-kymppi-kymppi): Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen (Room.10:10). Suun tunnustus on tärkeä sinun omalle uskonelämällesi ja hyvien uutisten kertominen on tärkeää sinun lähimmäisillesi. Hyvä uutinen kannattaa laittaa kiertämään.

Mutta sitten he sanoivat toisilleen: ”Me emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän uutisen päivä. Jos me olemme tästä hiljaa ja odotamme aamunkoittoon saakka, meitä voidaan syyttää rikoksesta. Paras lähteä heti kaupunkiin ja kertoa tästä kuninkaan väelle.” 2.Kun.7:9.