Löydä kutsumuksesi

viinirypaleitaKun Jumala kutsui Gideonin, huomaamme vahvan kontrastin Gideonin oman minäkuvan ja Jumalan näkemyksen välillä. Jumala näki Gideonissa ainesta sotasankariksi ja suurmieheksi. Gideon piti itseään vähäpätöisenä ihmisenä, joka tuskin yltäisi koskaan edes keskivertoisen miehen mittoihin (Tuom.6:15).

Voi hyvin olla, että sama ongelma vaivaa sinuakin. Uskallan sanoa tämän profeetallisen sanan, koska olen varma, että lukijoitteni joukossa on ihmisiä, jotka eivät oikein usko itseensä. En minäkään kehota ketään uskomaan itseensä, mutta uskomaan Jumalaan, joka on voimallinen myös sinun kohdallasi. Hän voi nostaa sinut pois keskivertoisuudesta, tuoda ulos mitättömyydestä, nostaa merkittävään rooliin, koska hän on Herra, sinun Jumalasi. Hän voi luoda uutta sinun elämässäsi ja antaa sinulle kutsumustietoisuuden, joka antaa uutta suuntaa elämällesi. Jumala voi istuttaa sinun sielusi multaan sellaisia uusia geenejä, että taivaalliset asiat tempaavat sinut mukaansa ja sinä saat uudet siivet. Jumala voi kutsua sinut sananjulistajaksi. Tai sinusta voi tulla mediavaikuttaja. Sinä voit tehdä merkittävän elämäntyön yrittäjänä, taiteilijana, lääkärinä, kasvattajana, esirukoilijana – tai vaikka lähetystyön kannattajana ja Jumalan palvelijoiden mesenaattina. Jumalan vaihtoehdot ovat rajattomat ja sinun kutsumuksesi on erilainen kuin kenenkään muun. Oikeastaan sinun kutsumuksesi on elää oma elämäsi niin, että toteutat oman persoonasi ja oman hengellisen armoituksesi Jumalan neuvomalla ja johdattamalla tavalla – alati kaivautuen juurillasi Jumalan multaan, hengittäen Jumalan ilmaa ja imien itseesi Jumalan sadetta, kukkien armon auringossa ja kantaen hedelmää Jumalan voimasta.

Etsi siis Jumalan tie ja suunnitelma, joka hänellä on juuri sinua varten. Etsi itsesi, etsi oma kutsumuksesi. Jumalan kanssa olet merkittävä ihminen, Kristuksen seurassa jokaisesta tulee jotakin. Jos emme pääsekään historian lehdille, jos emme ylläkään kuuluisuuksiksi, niin Jumalan valtakunnassa voimme olla ainutlaatuisia persoonia, jotka vedämme Kristuksen kaiken huomion puoleemme. Hän katsoo sinuakin tänään kuin morsiantaan, kuin kaikkein rakkaintaan.

Jos elämässäsi on kipua, anna Jumalan käyttää sitäkin. Mitä simpukka tekee kivensirulle, joka hiertää sen sisuksia? Simpukka kasvattaa kiven ympärille helmen.

Rakkaani, kihlattuni, olet vienyt sydämeni! Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit, yhdellä kaulanauhasi helmellä. Laul.l.4:9.

Jumalan huolenpito

sinitiainenYksi huoli, joka yhdistää vähän kaikkia ihmisiä, on huoli toimeentulosta. Euroopan talouskriisi on heijastunut Suomeenkin ja moni on joutunut kokemaan taantuman seurauksena työttömyyttä. Asuntovelalliset pelkäävät asuntomarkkinoiden romahdusta, korkojen nousua tai muuta, mikä vie pohjan kohtuuhintaiselta asumiselta. Vaikeimmassa asemassa tässä huonossa taloustilanteessa ovat nuoret, jotka syrjäytyvät jo ennen työuran alkamista.

Raamattu sisältää taloudellista elämää koskevia lupauksia, joita jotkut voivat pitää ylioptimistisina. Esimerkiksi: Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps.13:6. Entäs tämä seuraava lupaus sitten? Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä. Ps.37:18. Jumalan lupaukset jatkuvat katkeamatta läpi Raamatun: Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. 1.Piet.5:7.

Toimeentulon etsimisestä on tullut monille elämän suurin tarkoitus ja sisältö. Jatkuvasti pitää olla töissä, varsinkin ylitöissä. Jatkuvasti pitää keksiä uusia tulonlähteitä ja yrittää eri tavoin ansaita lisää rahaa. Monet ovat sitoneet itsensä oravanpyörään, jossa kaikki pyörii vain yhden asian ympärillä – rahan. Myös kristityillä on vaara joutua tähän kierteeseen. Suosittelen omasta puolestani velattomaan talouteen siirtymistä, mutta monille se on yksinkertaisesti mahdotonta. Tämä Jumalan sanan ohje on kuitenkin pätevä ja aina ajankohtainen:

Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: – Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Hepr.13:5.

On yksi tapa varmistaa, että Jumalan huolenpito on takuuvarmaa. Varmaahan se on aina Jumalan puolelta, mutta oma epäusko voi haitata meitä ja saada meidät pelkäämään. Siksi omaa uskoa Jumalan huolenpitoon voi vahvistaa yksinkertaisella tavalla – antamalla omastaan Jumalalle. Rahaa, aikaa, taitoja – mitä vaan sinulla on. Jumalan sana rohkaisee antamaan jopa puutteesta, ei vain yltäkylläisyydestä (Luuk.21:3). Kymmenyksiä voidaan pitää Vanhan liiton lakina, mutta sen sijaan antamista (joka toteutetaan muodossa missä tahansa) voidaan pitää kuuluvana Kristuksen lakiin. Vaikka kymmenyksistä voidaan olla montaa mieltä, lainaan silti Malakian kirjasta kohtaa, joka puhuu selvää kieltä antamisen puolesta: Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen. Mal.3:10.

Aabrahamista sanottiin, että hän oli Jumalan ystävä. Kannattaa hankkiutua Jumalan ystäväksi – Jumalan omaksi – sillä Raamattu lupaa: Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. Ps.127:2.