Kuukausi: lokakuu 2016

Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen. 2.Tim.4:18 KR38.

Paavali kuvailee, kuinka kupariseppä Aleksandros oli tehnyt hänelle paljon pahaa. Kovin yksityiskohtaisesti ei Paavali kuvaile näitä ongelmia, mutta tekstistä saa vaikutelman, että Paavali oli tämän yhden vastustajan vuoksi joutunut tosi ahtaalle. Sitten Paavali rohkaisee itseään yllä lainatulla tavalla.

Jumalan omina ja Jeesuksen Kristuksen seuraajina mekin joudumme aika ajoin ihmisten vihan kohteeksi. Jumala sallii meidän uskoamme koeteltavan. Hän sallii, että meitä kohdellaan huonosti. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen (Matt.10:25 KR38). Ahdingossamme emme aina saa tukea toisilta uskovilta, mutta Jumala on luotettava: Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1.Kor.10:13.

Siksi, veljet ja sisaret, olkaa urheita. Vastustaja on häikäilemätön, mutta myös Puolustajamme on uskollinen. Voimme kaikissa ahdingoissamme luottaa Herraan. Jesaja kehottaakin:

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” Jes.35:3-4.

Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: ”Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon.” Valit.3:17-18.

Elämässä tulee aallonpohjia, jolloin synkät tunnelmat valtaavat mielen. Tuskin kukaan selviää elämästä ilman vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, jotka koettelevat elämänhalua. Meidän luonteemme yksi tärkeimpiä mittareita on se, miten toivumme näistä ankeista kokemuksistamme. Jos olemme uskossa, on näissä elämän laaksoissa mahdollisuus kasvaa huomattavasti. Tällä tavoin uskovalla kasvaa sekä luonne (koko persoonallisuus) että kristillinen usko (ja kyky toivon säilyttämiseen) ja ne nivoutuvat yhteen. Emme saavuta tällaista kasvua ilman koettelemuksia. Kovia kokeneet muistavat, kuinka helposti Jumala joutuu tulilinjalle. Valitusvirren tavoin syytämme Jumalaa siitä, että hän on syyllinen meidän kovaan kohtaloomme.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1.Kor.13:13. Tämä jae kohdistaa huomiomme rakkauteen. Mutta on hyvä ymmärtää myös toivon merkitys. Toivo on tärkeä koettelemusten keskellä. Jos menetämme toivomme, saatamme menettää elämänhalumme ja päätyä jopa itsemurhaan. Niinpä kun uskovaa koetellaan, ei ainoastaan usko ole testissä, vaan myös toivo – toivo paremmasta, toivo selviytymisestä, toivo muutoksesta ja uudesta voimasta, toivo taivaasta ja ikuisesta elämästä. Siinä missä usko jo murenee, toivo vielä elää. Niinpä saamme kokea Jeremian kanssa myös toivon uuden viriämisen:

Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: ”Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan.” Valit.3:21-24.

Jostain sieltä sielun syvyyksistä aina löytyy se toivon kipinä ja uskon sitkeys. Jumala on istuttanut sen uskovan ihmisen sisimpään. On lohdullista, että usko on sittenkin niin sitkeää laatua oleva ”kasvi” ja sen elinvoima riittää silloinkin, kun koemme ylivoimaisia vaikeuksia. Jumalan meidän sieluumme istuttama usko on vahvaa, sitkeää, elinvoimaista – kuolematonta. Jos se välillä nuutuukin, se virkistyy aina nopeasti Raamatun sanasta ja rukouksesta.

Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:1-3.