Taivaassa minulla on sinut

yksinKäänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps.25:16.

Yksinäisyys on eräs nykyihmisen suurista ongelmista. Usko ei juuri yksinäisyyteen auta. Tosin me saamme uskoon tullessamme seurakunnasta sisaria ja veljiä, mutta huuma haihtuu usein nopeasti ja niitä kaivattuja sydänystäviä ei välttämättä löydy. Onnellisia ne, jotka löytävät läheisiä ystäviä itselleen, mutta monet jäävät yksin. Kun koetukset tulevat ja kaipaisi tukea, ei sitä löydykään. Lopulta ei ole ketään, jolle kertoa ongelmistaan. Jos on puolison kanssa hyvät välit, se on arvokasta. Mutta aina ei puolisokaan voi auttaa. Puoliso voi olla paremminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

He palkitsevat hyvän pahalla, minä olen yksin. Ps.35:12.

Yksinäisyys, joka syntyy kun ihmiset kohtelevat huonosti, on vielä pahempaa. Jos on parhaansa mukaan palvellut toisia ja saa vain moitteita, se voimistaa yksinäisyyden tunnetta. Koulu- ja työpaikkakiusaamisessa on se raskas puoli, että se synnyttää eristymistä. Kiusattu voi kokea, että on eristetty muista ja karkotettu pois, ei saa osakseen hyväksyntää eikä kuulu joukkoon. Yksinäisyydestä tulee olennainen osa kipua. Sellainen kipu on koko ajan läsnä ja kuluttaa sisäistä elinvoimaa. Psalmi 73 kuvaa hyvin, kuinka hurskas Jumalan ihminen voi joutua ihmisten vihan kohteeksi ja lopulta eristyksiin. Se kuvaa myös, kuinka jumalisuus sinänsä jo aiheuttaa puristusta ja jos vielä Jumalankin kokee ankarana ja vaativana, elämä voi tuntua läpikotaisin kurjalta.

Olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana ja käteni viattomina? Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu. Ps.73:13-14.

Mutta psalmi myös kuvaa, mitä iloa uskosta voi saada. Usko antaa toivon ja luo odotuksen, joka palkitsee. Siinä juuri tulee esiin uskon luonne: se kurottaa tulevaisuuteen, se tarttuu näkymättömiin aarteisiin, se näkee jo ennalta, kuinka ihana osa on uskovalle varattuna. Jos olet yksinäinen tavalla tai toisella, rohkaisen sinua tänään psalmin 73 lainauksella:

Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan. Ps.73:23-28.

Pahan puhujat eivät voi kaataa sinua

elamanlahdeKun polttopuu loppuu, tuli sammuu, kun panettelija poistuu, riita laantuu. Sananl.26:20.

Juoruaminen, panettelu ja parjaus, takanapäin puhuminen – siinäpä yleisimmät uskovien synnit! Oletko samaa mieltä? Omalta osaltani voin ainakin tunnustaa, että sorrun pahan puhumiseen aina silloin tällöin ja saatan laukoa pahansuopia ajatuksia ihmisistä, jotka eivät ole läsnä. Mutta minä myös taistelen tätä taipumustani vastaan, yritän hillitä itseni, rukoilen voimaa elää oikein ja siistiä suuni.

Olen paraikaa lukemassa Matt Mitchell’in kirjaa ”Resisting Gossip”, joka pureutuu kattavasti tähän seurakuntaa vaivaavaan tautiin. Valitettavasti sitä ei ole saatavana suomeksi. Mutta ongelma on vakava ja jotta se korjaantuisi, asiasta pitää puhua. Usko tulee kuulemisesta tässäkin asiassa, ja kun ymmärrämme, miten tuhoavaa kaikenlainen takanapäin puhuminen on – juoruilu, panettelu, parjaus – silloin alamme karttaa sitä. Voimme ymmärtää ja joskus kokeakin, miten syyttä meidän maineemme voi tuhoutua pahojen juorukellojen takia. Parjaavat ja juoruavat ihmiset saavat aikaan riitoja myös seurakunnassa ja heidän takiaan ystävykset voivat joutua välirikkoon. Juonittelija rakentaa riitaa, panettelija erottaa ystävykset. Sananl.16:28.

Keskellä pahan puhumista voi keskustelun kääntää eri suuntaan tai peräti toiseen aiheeseen. Aina se ei tehoa. Joskus on syytä vetäytyä pois panettelijoiden seurasta ja karttaa juonittelijoita ja pahan puhujia. Silloin voi itsekin välttyä joutumasta keskelle parjausta ja pahantahtoista juoruilua. Toisaalta, kun vetäydytään pois pahanpuhujien seurasta, on suuri vaara, että joutuu itse juorujen kohteeksi. On silti parempi valita seuransa oikein. Jos elää kaikessa opetuslapsen tavoin, oman maineensa voi jättää Jumalan huoleksi.

Kuule siis, sinä Jumalan ystävä, sinä Herran rakas opetuslapsi: sinä olet Kristuksen rakkauden kohteena ja erityissuojeluksessa. Hän levittää siipensä sinun suojaksesi eikä sinun tarvitse pelätä mitään pahaa. Hän puolustaa sinua kaikkia parjaajia vastaan ja tekee heidän juonensa tehottomiksi. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Jes.54:17. He tosin hautovat sinua vastaan katalia tekoja, mutta heidän hankkeensa epäonnistuvat, sillä Herra on sinun apunasi. Hän suojelee ja varjelee sinua ja vie sinut turvaan. Hän on sinulle kilpi ja suojamuuri, kallio, jonka turviin hän sinut kätkee.

Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä. Ps.120:2. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon. Ps.36:10.