Elämän puu

viinipuuSen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa. Ilm.2:7.

Ymmärrämme, että Kristus on Elämän puu, tosi Viinipuu (Joh.15:1). Saamme jo nyt syödä tämän Elämän puun hedelmää, sillä kaikki hengen elämä virtaa Kristuksesta Pyhän Hengen kautta. Ja ehtoollisessa saamme kokea, kuinka Elämän puu ruokkii meitä aineellisestikin. Ja viimein, kun olemme taivaassa, saamme syödä siitä Elämän puusta, joka antaa vuodessa kahdettoista hedelmät (Ilm.22:2).

Raamattu puhuu toisestakin puusta, nimittäin hyvän ja pahan tiedon puusta. Se onkin sellainen puu, että sen hedelmä houkuttaa kovasti ihmisten lapsia. Jo ensimmäiset ihmiset söivät siitä, vaikka ei olisi saanut. Ja nyt, kun ihmiskunta on jo vuosituhansia täällä turmeluksessaan elänyt, hyvän ja pahan tiedon puu on säilyttänyt suosionsa. Aina vaan se tunkee itsensä myös hengellisen elämän keskelle ja seurakuntaan. Oletko huomannut, miten helposti hengellisessä elämässäkin aletaan korostaa tietoa, ymmärrystä, tutkimusta, teologiaa, analyysejä, oppia ja oppiarvoja, yliopistoja ja professuureja? Tieto on valtaa. Hyvä pastori osaa opettaa ja jakaa Raamatun tietoutta, jäsennellä asioita, ohjata hyvän ja pahan tiedon kautta polulle, jonka kautta pääsee Elämän puun luo.

Niin, rakas ystävä, kaikkihan me olemme maistaneet hyvän ja pahan tiedon puusta. Elämämme päämäärä on kuitenkin saada syödä Elämän puusta. Hyvä päämäärä täällä maallisen vaelluksen aikana on saada olla elävä oksa Kristus-viinipuussa. Jos siinä onnistumme, voimme myös kantaa hedelmää jo täällä ajassa. Meidät on oksastettu Elämän puuhun kiinni Kristuksen rakkauden kautta. Kun pysymme hänen rakkaudessaan ja säilytämme sydämessämme morsiamen vastarakkauden, silloin olemme turvassa. Hyvän ja pahan tiedon puu saakoon jäädä taka-alalle, emme siitä paljon hyödy, se voi jopa myrkyttää elämämme. Mutta se, joka rakastaa Herraa, oppii myös tuntemaan hänet:

Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. 1.Joh.4:7.

Nöyryytettynä ja heikkoudessa

karsimysSinä olet joutunut kestämään monenlaisia vastoinkäymisiä elämässäsi. Sinun lähelläsi olevat ihmiset miettivät, kuka on tehnyt syntiä, sinäkö vai vanhempasi, kun joudut kärsimään niin moninaisia sairauksia, elämään puutteessa, kärsimään hylkäämisestä, ottamaan vastaan ihmisten pahat puheet ja panettelut. Mutta et sinä ole tehnyt syntiä eivätkä sinun vanhempasi. Sinä olet saanut elää nöyryytettynä ja heikkoudessa ilman omaa syytäsi. Ja nyt Herra, sinun Jumalasi, sanoo sinulle:

Katso, minä olen ottanut pois sinun kädestäsi vihani pikarin, maljan, joka sai jalkasi horjumaan. Sinun ei enää tarvitse juoda siitä. Jes.51:22.

Sinä olet saanut kohdata Kristuksen pelastavan armon ja tulla uskoon. Sinä olet saanut olla hänen opetuslapsensa. Ja mitä sanookaan sana:

Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen… Matt.10:25 KR38.

Katso, Jeesus kärsi kuoleman syntisten tähden, syytön syyllisten puolesta. Hän kärsi julman oikeusmurhan. Kristuksen seuraajana ja opetuslapsena sinullekin tehdään vääryyttä ja sinä joudut kärsimään ihmisten epäoikeudenmukaista kohtelua. Tällä tavoin sinusta tulee hänen näköisensä ja sinä saat heijastaa Kristuksen kirkkautta ympärillesi. Kaiken kärsimyksesi keskellä sinä kirkastat hänen nimeään ilman sanojakin. Kaikki Jumalan pyhät ovat saaneet kokea samanlaisia kärsimyksiä, varsinkin ne, jotka luetaan apostolisiksi kristityiksi ja joiden tunnusmerkki on kärsimys Kristuksen tähden. Paavalistakin Jeesus sanoi: Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden. Ap.t.9:16. Samainen Paavali ilmaisi hyvin sen periaatteen, jonka sinäkin olet saanut nahoissasi kokea:

Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. 2.Kor.12:9.

Niinpä sinun tulee ymmärtää: kaikella sinun kärsimykselläsi on yksi tarkoitus: että sinuun asettuisi Kristuksen voima! Ota uskossa vastaan tämä sana ja luota siihen, että Herran voima sinussa vaikuttaa, todistus Jumalan pelastavasta armosta säteilee sinusta ympäristöön ja sinun heikkoutesi tähden moni saa uuden voiman. Jos sinussa tekeekin työtään kuolema, niin heissä tekee työtään elämä, kun Kristuksen elämän todellisuus virtaa sinun kauttasi heidän hyväkseen.

Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan… Room.16:25.