Valoisa tulevaisuus

syystieHalleluja! Hyvä on sen osa, joka pelkää Herraa ja rakastaa Herran käskyjä. Hänen jälkeläisistään tulee maan mahtavia, polvi polvelta saavat oikeamieliset siunauksen. Vauraus ja rikkaus täyttää hänen kotinsa. Hänen vanhurskautensa pysyy. Ps.112:1-3.

Oletko huomannut, että ihmisten ulkonainen menestys elämässä on sidoksissa sukuun? Jostain syystä jotkin suvut ovat siunattuja ja heidän lapsensa saavat heti alkuunsa paremmat lähtökohdat elämään. En tarkoita pelkästään ulkonaista vaurautta ja omaisuutta, joka kyllä on merkityksellistä sekin, koska tämä aika on niin materialistinen. Näyttää siltä, että esimerkiksi hengellinen työ sujuu pastorin lapsilta paremmin kuin pystymetsästä tulleilta. Jotenkin se ajattelutapa, sisäinen perintö, jonka on saanut periä omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, voi olla todella kallis ja siunattu asia. Hyvät lähtökohdat omaava ihminen pääsee pitkälle, kun kotoa saatu hyvä henkinen (ja hengellinen) perintö elämää vauhdittaa. Totean siis, että ylläoleva jae pitää oman elämänkokemukseni mukaan paikkansa.

Voin siis rohkaista sinua ”rakastamaan Jumalan sanaa” ja sinun jälkeläisesi saavat siitä elämäänsä vauhtia. Kun sinä palvelet Herraa, sinä voit automaattisesti jättää jälkeläisillesi perinnön, joka on heille siunaukseksi. Jos sinä et olekaan hengellisen työn tekijä, voi sinun lapsestasi tulla evankelista, opettaja tai mikä vaan seurakunnan työntekijä. Sinun antamasi hengellinen pääoma voi olla ratkaiseva, vaikka sitä ei kukaan ihminen tietoisesti annostele. Eihän sellaisesta tehdä testamenttia. Se vaan on tallessa heitä varten ”pilvipalvelussa”.

Jokainen sinun elämäsi vaihe, jolloin olet taistellut tietäsi eteenpäin uskossa lujana, jättää jälkeesi siunauksen. Kun sinä olet ollut uskollinen puolisollesi, se antaa siunauksen sinun sukusi vesoille. Kun sinä olet uskollinen Jumalan mies tai nainen, sinun lapsesi ja sukusi saa siitä arvokkaan perinnön. Kun sinä olet ollut aktiivinen seurakunnassa, sinä olet tehnyt työtä Jumalan pankkiin. Ei lapsistasi ehkä tule ”maan mahtavia”, mutta heistä tulee Jumalan silmissä rakkaita, koska sinä olet ollut Jeesukselle rakas. Sinun uskosi ja uskollisuutesi tähden sinun vähäiset antisi siunataan kuin pienen pojan eväät – niistä riittää elämän evästä ”polvi polvelta” eteenpäin. Ei ole mahdotonta, että myös ulkonainen ”vauraus ja rikkaus” täyttää sinun lapsesi tai lapsenlapsesi kodin, sillä kun Jumala siunaa, se vain riittää joka taholle ja kaikki saavat yltäkyllin. Se ulkonainen vauraus on silloin kuin sen varjokuva, josta sanotaan: Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus… Room.11:33. Niinpä saamme kaikessa luottaa Jumalan hyvyyteen.

Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette. Fil.4:19.

Elämämme ankkuri

kyyhkyÄlä unohda minua, kun sinun käy hyvin, vaan tee minulle palvelus: puhu minusta faraolle ja auta minut pois tästä talosta. Minut on näet ryöstetty tänne heprealaisten maasta, enkä ole täälläkään tehnyt mitään pahaa. Silti minut on heitetty tähän vankityrmään. 1.Moos.40:14-15.

Joosef joutui syyttömänä vankilaan, mutta hän jaksoi toivoa, että saisi vielä maineensa puhdistetuksi ja pääsisi pois vankilasta. Joosefin kyky säilyttää toivonsa joutui koetukselle, kun ylimmäinen juomanlaskija unohti hänet.

Ehkä sinunkin toivosi on alkanut hiipua? Olet hakenut oikeutta ihmisiltä, mutta et ole saanut sitä? Olet etsinyt ratkaisua elämäsi ongelmiin, mutta turhaan? Raamatussa on kuitenkin arvoituksellinen sana: Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion. Sak.9:12. Englantilainen käännös puhuu ”toivon vangeista”. Riipumme kiinni toivossa aivan kuin se olisi kahle. Olemme pultatut kiinni toivoon.

Ehkä sinun kahleesi ovat hyvinkin erilaisia: ”Minulle ei tapahdu koskaan mitään hyvää”, ”en ikinä pääse eteenpäin”, ”olen tuomittu elämään onnetonta elämää”, ”en löydä puolisoa”, ”olen parantumattomasti sairas”? Sinun pitäisi riippua mieluummin kiinni toivossa kuin epätoivossa, sillä Jumala on valmistanut sinulle paremman tulevaisuuden. Ehkä joudut vielä odottamaan, mutta jos sinulla on elävä toivo, sinä et lannistu etkä romahda. Jumalan antamassa toivossa on se ihmeellinen puoli, että se kestää. Saatat kokea sen vaikkapa näin: ”En tiedä, mitä tapahtuu, mutta Jumala on luvannut ajaa asiani ja minä odotan hänen apuaan enkä hellitä. En luovu uskosta enkä luovu toivosta, sillä tiedän, että Jeesus rakastaa minua ja hän on voimallinen antamaan minulle tulevaisuuden ja toivon. Hän on voimallinen viemään minun asiani voittoon. Vaikka en olisi syytön, saan hänen syyttömyydestään ja hänen ristinsä työn ansiosta vapauteni takaisin. Hän vie minut ikuiseen ylösnousemukseen ja lepoon ja silloin olen onnellinen – olen saanut kaksinkertaisen hyvityksen kaikesta kärsimyksestäni. Sitä odotan – tulevaa elämää – ja odotan sitä horjumatta, odotan sitä uskossa ja toivossa vahvana.”

Tiedämme silti, että Jeesus on voimallinen puuttumaan sinun asioihisi jo täällä ajassa. Hän voi ilmestyä sinulle tänään tai huomenna. Hän voi kääntää pahan hyväksi. Hän voi ajaa sinun asiasi riitapuoltasi vastaan. Hän voi avata sinulle ovia, tasoittaa sinun tiesi, nostaa sinut ylös kuopastasi. Hän voi parantaa sinut. Hän voi tuoda elämääsi sen ihmisen, jota olet odottanut. Hän voi vuodattaa henkensä tuoreena sinun ja lastesi päälle, hän voi tehdä ihmeitä sinun hyväksesi.

…hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Hepr.6:18-19.