Antamatta vastustajien säikyttää

Sinfoniaorkesteri virittyy esitykseen, kapellimestari saapuu ja kumartaa lyhyesti yleisöön päin. Sitten hän kääntyy selin yleisöön ja sali hiljenee. Soitto nousee ilmoille, esitys pääsee vauhtiin. Koko ajan kapellimestari on selin yleisöönsä. Hän keskittyy johtamaan orkesteria, hän keskittyy nuotteihin. Hän antaa joskus merkin soittajille, mutta hän ei kysy yleisön mielipidettä musiikista. Hän tietää, että salissa on kriitikoita, mutta sulkee sen pois mielestään, sillä hän haluaa tehdä parhaansa, jotta esitys onnistuu.

Hengellinen työ on samanlaista. Ei voi ajatella yleisön mielipiteitä ja odotuksia. Pitää sulkea pois mielestään kaikki muu ja keskittyä nuotteihin, pitää tehdä parhaansa, jotta orkesteri saisi musiikin soimaan niin kuin on säveltäjän tarkoitus.

En ole katsonut kenenkään suomalaisen saarnamiehen tai pastorin videosaarnoja vuosikausiin. En lue kotimaisia hengellisiä kirjoja. Pyrin siihen, että olen kahden Jumalani kanssa, kun luen Raamattua. Luen tosin joskus ulkomaisia hengellisiä blogeja. Katson joskus jonkun ulkomaisen pastorin videosaarnan. Hyvin valikoivasti.

En halua kaikkea vallitsevaa hälyä korviini. Kartan ehdottomasti kaikkia teologisia kiistakysymyksiä, varsinkin niitä, jotka nyt juuri ovat pinnalla. En ota osaa mihinkään kohkaamiseen puolesta tai vastaan. Seurakunta ja uskonasiat – ne tuntuvat vetävän puoleensa kaikenlaista kiihkomielisyyttä. Jos haluat, että sinut kampitetaan, sinut vedetään odottamatta mattoon, ei sinun tarvitse mennä judosalille – riittää, että menet seurakuntaan.

Olen ollut huomaavinani, että Jeesus karttoi kaikenlaista kiihkoilua. Hän ei halunnut sotkeentua mihinkään väittelyihin ja kiistelyihin, joita jotkut kiihottajat nostivat ilmoille. Mutta koska hän vaelsi kansan keskellä, ei hän voinut välttääkään kaikkia haasteita, joita hänelle heitettiin. Hän pyrki vastaamaan lyhyesti ja vetäytyi usein pois kansanjoukon keskeltä. Yksinäisinä rukoushetkinään hän pyrki keskittymään oikeisiin asioihin.

Niinpä haluan rohkaista sinuakin, joka teet oman kutsumuksesi mukaan työtä Jumalan valtakunnan hyväksi: käänny pois ihmisistä, älä odota aplodeja, keskity täyttämään ne teot, jotka Jumala on sinulle valmistanut. Kriitikoita on paljon, heitä on laumoittain ja jokaisella on jokin kielteinen kommentti sanottavana. Jos alat antamaan niille painoarvoa, kadotat suuntasi. Katso nuotteihin, pidä selkä yleisöön päin, keskity. Mihinkään turhaan kädenvääntöön ei kannata uhrata energiaa.

Et tarvitse ihmisten hyväksyntää. Tarvitset hyväksynnän vain häneltä, joka antoi sen jo silloin, kun vielä elit maailmassa ja synnissä. Hän on rakastanut sinua, uskonut sinuun, sijoittanut sinuun, luottanut sinuun. Kun hän on uskollinen ja sinä lojaali, kaikki on hyvin. Elä ensirakkaudessa, palvele Herraa Kristusta. Vastustajia kuuluu olla paljon, he ovat sinun voittoisan kulkusi astinlauta. Heidän olemassaolonsa vain kirkastaa sinun elämäntyösi, kuten kävi Paavalinkin kohdalla, joka sanoi:

Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan. Fil.1:27-29.

Kun sydämesi nääntyy

kiipeilijaMaan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta. Ps.61:3.

Jumala haluaa olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Hän ei tarkoittanut, että meillä on kaikki uskonnollinen tieto siihen pisteeseen asti, että tulemme toimeen omillamme. Jumalan päämäärä meissä ei ole tietoviisas ja teologiset koukerot ulkoa osaava ihminen. Hänen päämääränsä on luoda kanssamme suhde – rakkaussuhde, joka ei ole jotakin hypertunteellisuutta, vaan vakaa kiintymyssuhde, jossa eletään vapaaehtoisessa riippuvuudessa taivaan Isän kanssa.

Miten Jumala johdattelee meitä tähän? Monin tavoin, yksi tapa on luoda elämämme keskelle jokin huutava pula, kipeä tarve, epätoivon syy. Hän johdatti Jeesuksen erämaahan ja hän voi johdattaa sinut tilanteeseen, jossa sinun ”sydämesi nääntyy”, jotta sinä ”huutaisit häntä avuksi”. Siinä epätoivossasi sinä saatat kokea, että olet tilanteessa, jossa et kykene auttamaan itse itseäsi. Joudut elämäntilanteeseen, joka on sinulle liian vaikea. Et selviä omin avuin.

Tällainen tilanne on hedelmällinen sinun jumalasuhteesi kannalta. Sinä hakeudut Jumalan avun piiriin, sinä rukoilet ja huudat häntä avuksi. Sinä koet, että et selviydy yksin, tarvitset yliluonnollista apua. Sinä et jaksa omin voimin selvittää ihmissuhdesotkujasi. Sinä et jaksa omin avuin hillitä omaa temperamenttiasi, vaan sinä pillastut aina ja satutat toisia. Sinä et pysty rajoittamaan rahankäyttöäsi, vaan velkaannut. Sinun seksuaalisuutesi ei pysy aisoissa, sinun juomisesi repeää ja etenet ryyppy päällä, sinä kerta kaikkiaan hajotat oman elämäsi, kun et jaksa. Koet, että sinun edessäsi on sileä, jyrkkä ja pystysuora kallionseinämä.

Siihen sinä saat Jumalan avun, kun ojennat kätesi, pyydät armoa, suostut autettavaksi, tunnustat uskoa, annat elämäsi Jeesukselle. Hän kuulee sinun avunhuutosi ja nostaa sinut kalliolle, Kristus-kalliolle, sinun pelastuksesi perustukselle, sinun uuteen turvapaikkaasi, jonne et jaksanut itse kiivetä. Hän todellakin nostaa sinut ja antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon, uuden elämän hänen yhteydessään. Sinä saat todistaa muillekin, mitä Herra on tehnyt:

Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan. Ps.40:4.