Kutsumuksesi elinvoimaisuus

Sama sääntö koskee hyviä tekoja ja vääryyden töitä: – niillä on taipumus vahvistua ja kasvaa. Jos osoitat laupeutta ja hyvyyttä lähimmäistäsi kohtaan, Jumala siunaa sen ja sinä kykenet seuraavalla kerralla vielä parempiin tekoihin. Kehitys ei tapahdu yhdessä yössä, mutta kun rakkauden teot toistuvat kärsivällisesti, ne vähitellen palkitaan – ei aina vastarakkaudella, vaan sillä, että teot moninkertaistuvat, rakkaus kasvaa suuremmaksi, hyvyys valtaa yhä enemmän alaa sinun elämässäsi.

Kuulin jokin aika sitten henkilöstä, joka piti huolta sairaasta sukulaisestaan, että hänen sukulaisensa kaveri oli joutunut vaikeuksiin ja tämä laupias ihminen sai tilaisuuden auttaa häntäkin. Ajattelin mielessäni vähän juhlallisin sanakääntein, että ”hänen diakoninen kutsumuksensa sai laajentua”.

Hyvät teot saattavat todellakin laajentua kutsumuksen asteelle. Kaiken keskeltä alkaa erottua armoitus. Henkilö voi itsekin huomata, mihin hänen sydämensä aina suuntautuu ja mielensä panostaa ja hän voi alkaa tietoisesti kehittää omaa lahjaansa.

Tämä on arvokasta myös hengellisessä elämässämme. Muistamme Hannan, joka lapsettomuutensa tähden rukoili hartaasti. Hän joutui todella panostamaan aikaansa ja voimiansa saadakseen lapsen ja samalla hänen hengellinen elämänsä kehittyi ja uudistui. Tällaisessa taistelussa saavutettu voitto voi säteillä kauas, ei vain sosiaalisesti tai maantieteellisesti, vaan se voi ulottua yli sukupolvien. Hanna sai useitakin lapsia ja hänen esikoisensa pojanpojasta tuli temppelilaulaja, kuoronjohtaja ja kanttori Salomon temppeliin. Tällä Heman-nimisellä miehellä oli 14 poikaa ja kolme tytärtä. Hän eli monin tavoin siunatun elämän. Näemme tällaisen siunauksen toisinaan kulkevan jossakin perheessä ja suvussa.

Tämä rohkaisee meitäkin pyrkimään siihen, että teemme Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Kun Jumala siunaa, se säteilee kauas ja tuottaa hedelmää vielä jälkeläisillekin. Jumalan antamiin talentteihin on ladattu kasvuvoimaa, vaalikaamme niitä. Ne poikivat luonnostaan uutta Jumalan armon hedelmää, jos emme pidä niitä kätkössä.

Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi. Matt.25:20.

Mieli löytää levon

rukoustaJumala ei aina vastaa rukouksiin, kuten toivoisimme. Rukoilijan tulee ymmärtää, että Jumala on paljon meidän yläpuolellamme, hän on valtasuuruudessaan käsittämättömän korkea ja ylhäinen, suuri ja väkevä. Silti hän kuulee pienen ihmisen rukouksia ja huokauksia. Hänellä on myös oikeus evätä meiltä asioita ja meidän purnaamisemme on silloin turhaa. Rukoilijan tulee ymmärtää, että tärkeämpää kuin saada vastaus johonkin pyyntöön, on elää Jumalan yhteydessä. Hänen huolenpitonsa ja kasvatuksensa on jotain paljon enemmän kuin vain meidän yksittäiset pyyntömme ja rukousvastauksemme.

Nykyään rukoilen enemmän hengellisiä aiheita kuin uskonelämäni alkutaipaleella. Pyrin myös rukoilemaan yksityiskohtaisesti. Siitä Herra tietää, että haluan oikeasti sitä, mitä pyydän. Nimittäin se, joka haluaa jotakin, osaa myös yleensä sanoa tarkasti, mitä haluaa. Sain opetusta tästä jo pienenä lapsena, kun halusin puuhevosen joululahjaksi. Kerroin toiveeni eräälle sukulaiselleni, joka otti toiveeni todesta ja lahjoitti minulle puuhevosen. Mutta se ei ollut lainkaan sellainen puuhevonen, jonka minä halusin. Tajusin, että en ollut kertonut, millaisen puuhevosen halusin ja siksi oli oma syyni, että sain jotain muuta.

Nykyään pyrin olemaan avoimempi sille, mitä Pyhä Henki haluaa minun rukoilevan. On hyvä, jos voimme elää Hengen ohjauksessa. Oma rukousohjelma on hyvä olla, mutta se täytyy osata laittaa sivuun, kun jokin asia tai henkilö nousee sydämelle. Kiitollinen mieli on hyvä lähtökohta silloinkin, kun huoli painaa.

Olkaamme siis kiitollisia tänään kaikesta Herran hyvyydestä ja huolenpidosta. Olkaamme kiitollisia, että voimme rukoilla ja kertoa ilomme ja surumme Herralle. Hän on kaikista vaikutusvaltaisin ystävämme. Rukouksessa stressi hellittää, mieli löytää levon, rauha laskeutuu sydämeen.

Ylistetty olkoon Jumala! Hän ei torjunut rukoustani eikä kieltänyt minulta armoaan. Ps.66:20.