Etsikää ensin

Monilla ihmisillä on elämässä tavoitteita, joiden saavuttaminen näyttää mahdottomalta. Joillekin se on terveys tai muuta, mikä toisille on itsestään selvää. Niinpä työnsaannista voi tulla jollekin ylipääsemätön ongelma, kun töitä ei vaan ilmaannu, vaikka kuinka etsisi. Yhdessä paikassa olet alikoulutettu, toisessa ylikoulutettu, toisessa väärän ikäinen, seuraavassa väärää sukupuolta. Tai ongelma voi olla lapsettomuus.

Haluan sanoa pari sanaa sinulle, jolla on mahdoton yhtälö tuotavana Jumalalle. Jumala on antanut meille rukouksen lahjan, jotta voimme tuoda kaikki asiamme hänelle. Mutta aina ei rukoukseenkaan kuulu toivottua vastausta.

Jumala on antanut meille myös ”elämän reseptin”, jota noudattamalla pääsemme eteenpäin. Jos sitä noudattamalla et pääse eteenpäin, sinun ei tarvitsekaan päästä minnekään. Se resepti kuuluu näin:

Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Matt.6:33 KR38.

”Etsikää ensin” – se kuulostaa niin tutulta ja loppuun kalutulta asialta, mitä mullistavaa siinä nyt olisi! On siinä vaan mullistavaa elämän ohjetta riittämiin. Syvenny siihen ja ala miettiä, oletko elämässäsi noudattanut tätä neuvoa.

Jos sinä etsit ensin Jumalan valtakuntaa, sinä otat aikaa rukoukseen ja raamatun lukemiseen joka päivä. Sinä et kuuntele radiota 3 tuntia 22 minuuttia joka päivä, kuten suomalaiset keskimäärin, vaan sinä huolehdit siitä, että päivässä on aika, jolloin radio on kiinni ja TV ei pauhaa. Sinä hiljennyt ja etsit Herran kasvoja.

Sinun rukousaiheesi voi olla seurakuntasi menestys, evankeliumin asian voittokulku, ihmisten uskoon tuleminen, herätyksen aika Suomelle – se voi olla lähetystyön monet tavoitteet. Kun syvennymme niihin, niin aika hurahtaa ja kappas vaan: meni tunti heti kättelyssä! Kuinka paljon aikaa menikään. Ja nythän vasta päästiin alkuun, sillä vielä on moni sukulainen ja ystävä tuotava Herran eteen ennen kuin oman päiväohjelman voi aloittaa.

Ehkä huomaat omiin kuvioihin ehtiessäsi, että ne omat suuret tarpeet jäivät käsittelemättä tänään, kun oli niin mieli keskittynyt kaikkeen muuhun.

Jos Jumala ei sinua siunaa, kun sinä etsit ensin Hänen asiansa menestystä ja panostat siihen, sitten Raamattu valehtelee. Mutta koska Raamattu ei valehtele, on aivan varmaa, että jos sinä ajat Herran asiaa, hän ajaa sinun asiasi.

Kestävyys on teille tarpeen

Emme voi välttää kipeitä kokemuksia, jossa meidän elämästämme leikataan jotakin pois tai ihmissuhteitamme typistetään, hyviä puolia elämästämme karsitaan. Niinpä saatamme menettää hyvän ystävän, rakkaan puolison, pidetyn työpaikan. Joskus joudumme luopumaan hyvästä maineestakin. Tai sisäistä rauhaamme järkyttää someraivo, vihapuheet, ilkeät parjaukset.

Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä. 1.Tim.4:8.

Paavali oli kyllä oikeassa. Vaikka usko ei takaa, että saamme elää rauhallisen tyynen ja onnellisen elämän, niin usko antaa selkänojaa vaikeuksia vastaan ja voimaa kestää ihmisten vihanpurkauksia. Saamme uskosta voimaa kestää erilaisia elämän vastoinkäymisiä, sillä tiedämme, että ne ovat vain tilapäisiä ja Jumala tekee kulissien takana työtä hyväksemme.

On hyvä tiedostaa, että kun Jumalan käsi karsii jotakin elämästämme, hän haluaa meidän kasvavan ja tuottavan enemmän hedelmää. Kun aikoinaan leikkasin omenapuutamme keväisin, halusin puun kasvattavan enemmän omenia. Kristus on Elämän puu, johon meidän on tarkoitus kasvaa kiinni: Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Joh.15:1-2.

Kannattaa pitää mielessä tämä totuus, kun kohtaa elämässä jotakin vaikeaa – kun elämää typistetään kipeällä tavalla. Tällainen näkökulma antaa mielekkyyttä elämään silloinkin, kun rakas ystävä ottaa hatkat, kun puoliso pettää, kun seurakunta hylkii, kun sairaus nakertaa, kun tulee taloudellinen takaisku. Uskon silmin voimme nähdä Jumalan hyvän tarkoituksen asioissa, joissa ei ole näennäisesti mitään hyvää. Aina se Jumalan hyvä tarkoitus ei aukea järjelle, mutta perillä taivaassa saamme kerran ymmärtää kaiken.

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Onhan sanottu näin: – Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele. Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa. Hepr.10:35-39.