Kun kuolleet luut heräävät

kelloFacebookissa joku kysäisi: ”Millaisia unelmia sinulla on?” – Toivottavasti meidän ei tarvitse kopioida unelmiamme maailmasta, vaan saamme ne Jumalan hengen kautta. Onhan tosin maallisiakin unelmia lupa olla – saamme unelmoida vaikkapa puolisosta ja lapsista. Mutta on tärkeää, että meillä on myös hengellisiä unelmia, sellaisia, joiden pohjana on Jumalan sanan lupaukset. Tällaiset Jumalan tahdon mukaiset unelmat syntyvät niistä siemenistä, joita sydämemme maaperään on kylvetty profeetallisen sanan kautta. Hengellisiä unelmia kutsutaan näyiksi.

Näky on jotakin, joka lähtee helposti kasvuun ja kukkii nopeasti, mutta yhtä helposti kuihtuu pois ja kuolee. Näky voi hautautua ja pysyä elossa mullan alla. Aikaa myöten se alkaa näyttää yhä enemmän kuolleelta. Kun Henki meitä herättelee, voi käydä niin, että meidän näkymme pysyy sitkeästi kuolleessa tilassa. Olemme liian pettyneitä Jumalaan, että uskoisimme enää mihinkään. Jotkut jopa rakentavat teologiaa tähän – ”Ei pidä uskoa mihinkään ihmeisiin tai joutuu pettymään”.

Hesekiel kertoo meille, mitä kuolleille luille voi tapahtua, jos niille saarnataan profeetallista sanaa. Hesekieltä kehotettiin sanomaan niille tämä sanoma: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.” Hes.37:4-6.

Haluan siis rohkaista sinua tänään ja profetoida sinun näyllesi: Sinun unelmasi on tosin joutunut haudatuksi, mutta se ei ole kuollut. Jumalan henki haluaa herättää sinun unelmasi eloon ja toteuttaa sinun näkysi. Hän haluaa todistaa sinulle, että hänen lupauksensa on ’niin ja aamen’. Hän on voimallinen tekemään sen, mitä on luvannut. Hän, joka herättää kuolleet luut, herättää sinunkin näkysi ja tekee siitä totta. Sinä saat nähdä, mitä Jumala tekee, kun sinä annat itsesi hänen käyttöönsä. Sinun kutsumuksesi näkee päivänvalon, sinun lahjasi tulevat käyttöön, sinun armoituksesi tuottaa hedelmää. Ihmiset, jotka ovat epäilleet sinun näkyäsi ja väheksyneet sinua, saavat nähdä Jumalan teot sinun kauttasi. He saavat ihmetellä, mitä Jumala tekee, ja sinä saat loistaa Herran kirkkautta.

Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra. Hes.37:14.

Laula minulle uusi laulu

Sinä valitat minulle yksinäisyyttäsi. Sinä koet, että sinulla ei ole ketään. Sinä kaipaat läheistä ihmistä, kaipaat kuuntelijaa. Koko ajan sinä kuitenkin puhut ääneen, sinun ajatuksesi soljuvat kuin rukous ja minä kuuntelen sinua. Tunnen sinun kipusi, sinun masennuksesi, sinun pohjattoman yksinäisyytesi, sinun elämäsi kaikki ongelmat. Haluan vetää sinua lähelleni ja lohduttaa. Haluan keskustella kanssasi, kunnes yksinäisyytesi lievittyy. Haluan pysytellä vierelläsi, kunnes olosi helpottuu, mielesi kevenee, pimeys ympärilläsi haihtuu ja aamun valo osuu sinun sielusi hämäryyteen.

Katso, minä olen valo sinun matkallasi. Minä olen sinun pelastajasi, sinun paimenesi. Minä kuljen sinun vierelläsi ja ohjaan sinua. Minä kuuntelen sinua ja vastaan. Minä en hylkää sinua. Minä olen suunnitellut sinun elämäsi ja annan sinulle voimaa jokaiseen päivään. Minä en halua sinun jäävän epätoivoon, vaan minä nostan ja kannan, minä rohkaisen sinua, minä annan sinulle hyviä hetkiä ja sinä saat juoda minun iloni virrasta. Minä pidän sinua sylissä ja lämmitän sinua maailman kylmyyden keskellä.

Minä en jätä sinua osattomaksi enkä hylkää orpouteen. Minä annan sinulle elämänhalua ja sinä saat löytää mielekkyyttä ja tarkoitusta elämällesi. Minä puhun sinulle sanani kautta, uskon ystävien kautta, elämän johdatusten kautta ja minä puhun suoraan sinun sydämellesi. Opi kuuntelemaan ja seuraamaan johdatustani. Minä en jätä sinua harhailemaan mihinkään autiomaahan, minä johdatan sinua uskon kartalla, uskon polkua kohti ikuista kotia. Matkallasi voit väsyä, mutta kotona saat levätä.

Seuraa tienviittoja, tarkkaile merkkejä. Minä olen puhunut niistä sanassani, minä olen avannut tien ja tasoittanut sen. Sinun ei tarvitse eksyä eikä kompastella. Luota minuun. Minä olen ostanut sinut omakseni ja minä pidän sinusta huolen. Minä en anna sinun joutua kadoksiin, minä en päästä sinua silmistäni, minä valvon sinun elämääsi. Sinä voit olla turvallisella mielellä. Minä olen luvannut ja lupaukseni pidän:

Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Ps.121:3.

Minä odotan, että mielialasi kevenee ja sinä alat hyräillä niitä lauluja, joita olet kuullut. Laula vain lapseni, uusia lauluja, hengen sanomaa kuiskivia lauluja. Anna hengen vallata sinun sielusi, Pyhän Hengen tuulen nostaa sinua niin että askeleesi kevenevät. Viritä sydämesi kiitokseen, nosta kätesi ylistykseen. Sinun paras todistuksesi tulee esiin, kun sinä lopulta kiität ja sanot:

Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan. Ps.40:4.