Kuukausi: toukokuu 2017

Jumala, sortajat käyvät kimppuuni, häikäilemättä he tavoittelevat henkeäni. He eivät sinusta piittaa. Ps.86:14.

Psalmi 86 välittää meille Daavidin tunnelmia, kun hän oli pahassa hädässä. Daavid rukoili ja huusi avuksi Herraa. Hänen pelkonsa ja kokemuksensa vaarasta olivat todellisia, eivät mitään harhoja. Hän pakeni Saulia, joka ajoi häntä takaa. Vihamiehiä ja ilmiantajia oli joka puolella, ystäviä vähän. Daavid kuitenkin luotti Herraan. Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle. Ps.86:7.

En tiedä, oletko sinä joutunut kokemaan samanlaista vainottuna olemista, mutta minä olen. Onpa jopa henkeäni uhattu, mutta enimmäkseen uhkana on ollut jokin nöyryytys, sosiaalinen häpeä, pilkan kohteeksi päätyminen. Syy on voinut olla mitätön. En tiedä, miten on mahdollista niin vähästä saada niin paljon aihetta parjaamiseen ja panetteluun. Vihamielisyys ei ole jäänyt aina ollenkaan sanojen asteelle, vaan on tartuttu pimeyden töihin, tehty ilkivaltaa, aiheutettu vahinkoa. Uskovia on myös saatu määrätietoisella kiihotuksella mukaan näihin juoniin. En voi enää mennä seurakuntiin, jos en halua nähdä vihaisia katseita ja murhaavia ilmeitä. Heidän suunsa purkaa esiin mitä kummallisinta jargonia, josta ei saa selvää. He tuntuvat kertovan, että minä salaan jotakin, jonka he kyllä voitonriemuisina tietävät. En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä. Yleensä kyllä nauran.

Sinun ahdinkosi voi olla erilainen, mutta usein olemme ahdinkomme keskellä epätoivoisia, kun hätähuutomme Jumalan puoleen tuntuvat haihtuvan tuuleen. Emme kuule Jumalan ääntä, emme löydä lohdutusta ja tuskamme vain yltyy. Niinä hetkinä psalmi 86 opastaa meitä rukoilemaan näin:

Anna merkki, joka lupaa minulle hyvää. Häpeä vihamiehilleni! Saakoot he nähdä, että sinä, Herra, autat ja lohdutat minua. Ps.86:17.

Merkki! Se tarkoittaa, että Jumala voi tehdä jonkin hyvän teon ja sillä tavalla osoittaa, että hän on minun puolellani ja suojelee minua. Hän ei halua peittää minua häpeään, vaan päinvastoin – vastustajani saavat häpeän osakseen.

Haluan siis rohkaista sinua, joka olet ahdingossa ihmisten vihamielisyyden takia. Jumala on voimallinen ja hän puhuu puolestasi. Hän näkee hätäsi ja vastaa sinun rukouksiisi. Hän tekee teon, joka todistaa sinun syyttömyyttäsi ja vihamiehesi hän saattaa häpeään. Sinun vastustajiesi pahat aikeet raukeavat tyhjiin. Odota Herraa, hän antaa sinulle merkin, joka todistaa sinun puolestasi. Vielä hän antaa oikean tuomion ja sinä saat iloita Herran hyvyydestä.

Miten ihanaa on sinun rakkautesi, rakkaani, valittuni! Laul.l.4:10.

Laulujen laulun sulhanen sanoo näin morsiamelleen. Yleisen tulkinnan mukaan Laulujen laulu esittää esikuvallisen runoelman muodossa Kristuksen ja hänen seurakuntamorsiamensa välisen rakkaustarinan. Kun luemme sitä, oman elämämme romanttiset kuviot voivat palautua mieleen. Jokaisella on sentään jonkinlaista kokemusta romantiikasta, minullakin. On kuitenkin vaikea uskoa, että Jeesus rakastaisi juuri minua samanlaisella rakkaudella.

Etäännytämme helposti asian ja Laulujen laulusta tulee jokin yleismaailmallinen love story – se sama tarina, joka toistuu tuhansia kertoja elokuvakankaalla ja saippuasarjojen loputtomassa virrassa. Tai sitten olemme oman historiamme, koulutuksemme ja kulttuurimme sitomia ja otamme tarinan vastaan kuin se olisi kouluaineen aihe, analyysin ansaitseva kirjallinen teos.

Onhan meidän jossain vaiheessa tajuttava, että se on henkilökohtainen rakkauskirje. Sana ”rakkaani” tarkoittaa minua! Olen onnistunut hurmaamaan Jumalan Pojan! – Pelottavaa. Alan täristä. Miten ikinä kykenen vastaamaan tällaiseen tunteiden ilmaisuun? Miten ikinä ansaitsen sellaisen rakkauden?

En varmasti ansaitse, mutta vaikka kuinka yritän etäännyttää tätä tosiasiaa ja tyynnytellä sisäistä hämmennystäni, joudun kuitenkin valinnan paikalle. Otanko vastaan? Uskonko? Miten kokonaisesti uskallan heittäytyä tähän mukaan? Entä jos vain kuvittelen?

”Kyllä se siitä ohi menee”, sanoi eräs pappi, kun herätykseen tullut ihminen ryhtyi kyselemään pelastuksestaan. Mutta rauhoittelu ei ole oikea tapa. Jos on herännyt, ei kannata yrittää nukahtaa uudestaan. Voi mennä ohi sellaista, mikä on elämää mullistavaa, uuden luomisen alku, uudenlainen elämänsuunnitelma, kurssinmuutos kohti elämän varsinaista tarkoitusta, kohti aarteen löytämistä.

On valtava oivallus ja löytö, jos voi kokea kuten tunnetussa lastenlaulussa lauletaan: ”Jeesus mua rakastaa”. Siinä on ilosanoman ydin ja siinä on se punainen lanka, josta vetämällä iso vyyhti alkaa purkautua. Sitä vyyhtiä auki keriessä voi tieto lisääntyä, ymmärrys kasvaa, yhä uudet oivallukset vallata sydämen. Vähitellen vastarakkaus alkaa myös herätä, kun kiitollisuuden täyttämä sydän vastaa kosintaan. Sydämemme toistaa:

Rakkaani on minun ja minä olen hänen… Laul.l.6:3.