Päästä se lentoon

vehnapeltoEräänä vuonna Iisak sai siinä maassa kylvöstään satakertaisen sadon. Herra siunasi häntä. Hän vaurastui vaurastumistaan ja oli lopulta hyvin rikas. 1.Moos.26:12-13.

Tämä jae houkuttaa meitä ajattelemaan ulkonaista menestymistä ja miten se saavutetaan Herran antaman siunauksen kautta. Mutta voimme soveltaa sitä myös hengelliseen elämään ja nähdä Jumalan mahdollisuudet. Voimme kylvää Jumalan sanaa, voimme jakaa omastamme, voimme sijoittaa hyviin tekoihin ja toisten palvelemiseen. Voimme jättää sadon tuottamisen taivaan Jumalan käsiin, joka on luvannut siunata, kun kylvämme Hengen peltoon:

Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Gal.6:8.

Jäin kuitenkin miettimään Iisakia ja hänen satoaan. Israelin kantaisät olivat kierteleviä paimentolaisia, joilla oli paljon karjaa. Tätä perinnettä edustivat ainakin Aabraham, Iisak ja Jaakob. Yhtäkkiä siis Iisak oli saanut päähänsä ryhtyä maanviljelijäksi! Hän oli etsinyt karjalaumoilleen elintilaa ja löytänyt sitä niin paljon, että päättikin kokeilla, tuottaisiko maa satoa, jos siihen kylväisi viljan siementä. Hänen päähänpistonsa oli onnenpotku. Hän sai niin suuren sadon, että vaurastui huomattavasti.

Tämä mielenkiintoinen yksityiskohta Iisakin elämästä innoittaa minua miettimään, olisiko minunkin aika keksiä jotakin uutta. Innoittaako se sinua? Olisiko sinunkin aika kokeilla elämässäsi jotakin aivan uudenlaista? Ehkä olet pyörittänyt elämäsi rutiinia päivästä toiseen ja raatanut jonkin ammoin opitun kaavan mukaan? Ehkä olet väsynyt siihen ja kaipaisit jo saada vaivannäöstäsi kunnon palkkaa ja kaikesta puurtamisestasi enemmän hedelmää? Sinun työsi seurakunnassakin on jäänyt polkemaan paikallaan, mitään voittoja ei ole tullut ja into hiipuu?

On paljon mahdollista, että sinun pitää raivata uudispelto, sinun pitää vihdoinkin tarttua toimeen ja toteuttaa niitä unelmia, joita Pyhä Henki on istuttanut sydämeesi. Sinun tulee olla rohkea ja kokeilla kaiken uhallakin niitä uusia ideoita, joita olet kaikessa hiljaisuudessa kehitellyt sievässä päässäsi. Nyt olisi aika murtautua ulos tavanomaisuuden kehästä ja katsoa, miltä maailma näyttää, jos tämän rutiinin pyörittämisen keskelle ilmaantuisi jotakin kokeilevaa ja uudenlaista, luovaa ja ennakkoluulotonta, peräti tuoretta ja rajoja rikkovaa – juuri sellaista, joka tuo ilmoille sinut, sinun persoonasi ominaispiirteet, sinun unelmasi, sinun lahjasi – Jumalan siunattaviksi!

Muovaa siis savilintusi ja anna se Jumalan käteen – hän voi lähettää sen lentoon.

Neljän taalan toritaulu

Eräs mies osti kirpputorilta taulun. Hän maksoi siitä neljä taalaa kehysten takia. Taulu itsessään ei vaikuttanut mitenkään kiinnostavalta. Se oli toritaidetta, vähän tökerö maalaismaisema. Tämä tapahtui Pennsylvaniassa vuonna 1989. Kotiin päästyään mies onnistui saamaan taulun hajalle. Se vain hajosi vanhuuttaan hänen käsissään. Hienoa, sekin neljä taalaa meni hukkaan! Taulun ja kehyksen välistä putosi jokin taiteltu paperi. Mies avasi ryppyisen paperin varovasti ja totesi, että siihen oli kirjoitettu käsin jotakin tekstiä, jota oli vaikea lukea. Hän näytti paperia myöhemmin eräälle ystävälle, joka oli kiinnostunut antiikkisista tavaroista ja tämä vei sen asiantuntijalle arvioitavaksi. Kävi ilmi, että paperi oli Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen harvinainen kopio, joka oli arvoltaan noin puoli miljoonaa dollaria. Huutokaupassa sen arvo nousi lopulta 2,4 miljoonaan dollariin!

Siitä neljän taalan toritaulusta tuli jonkin verran voittoa. Kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää!

Tämä tarina puhuttelee. Nimittäin moni ihminen on pidellyt käsissään suuria aarteita ymmärtämättä niiden arvoa. Eikö joka kerta, kun otan Raamatun käteen, tapahdu juuri samoin? Minä pidän kädessäni oman vapauteni perustamisasiakirjaa, ”itsenäisyysjulistusta” jolla julistetaan vapautta synnistä ja sairaudesta Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta, mutta ymmärränkö sittenkään Jumalan työn merkitystä pohjamutia myöten? Ymmärränkö minkälaisia aarteita Jumala on valmistanut minua varten? Käsitänkö ylösnousemuselämän rikkautta, taivaan ihanuutta? Onko käsissäni vain jokin uskonnollinen koriste-esine, muutaman kympin kulunut kirja, joka repsottaa joka suuntaan ja on kohta riekaleina?

Monet pitävät halpana Jumalan antamia lahjoja – mittaamattoman arvokkaita siunauksia. Monet kieltävät niiden arvon ja heittävät ne menemään. Monet katselevat Jumalan luomistöitä – ihmeellisiä mestariluomuksia – ja väittävät, että ne ovat sattumalta syntyneet jonkin salaperäisen kemiallisen reaktion tuloksena. Varmaan se kaskaan sukuinen hyönteinenkin, joka on koteloituneena 15 vuotta ennen aikuiseksi tulemistaan, on itse keksinyt ottaa vähän pidemmät päivätorkut!

Uskon todellisuus löytyy vain uskon kautta. Jumalan valtakunnan arvo ilmenee yksistään uskon kautta. Halpa ja arvoton kääntyy aarteeksi, heikkous voimaksi, kärsimys armoksi. Hylätty ja halveksittu Kristus tulee elämän suurimmaksi aarteeksi, jota ei mikään rihkama korvaa. Siitä rihkamasta – omista ansioista – Paavali sanoi:

Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen. Fil.3:8.

Sijoitetaan siis siihen, mikä on arvokasta. Maailman silmissä usko voi olla nynnyjen touhua, surkimusten huvia, luuserien lässytystä. Se on jumalattomien silmissä kuin toritaidetta, jonka arvo vain laskee. Mutta kutsutuille ja valituille se on täyttä kultaa.

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.