Kuukausi: kesäkuu 2017

Gideon ja hänen oman joukkonsa sata miestä saapuivat leirin reunamille yön keskimmäisen vartiovuoron alkaessa, heti vahdinvaihdon jälkeen. He puhalsivat torviin ja rikkoivat ruukut, jotka heillä oli käsissään. Tuom.7:19.

Kuten tiedämme, Gideonin sotilaiden ruukuissa oli palavat soihdut kytemässä. Nyt kun ruukut rikottiin, tuli sai happea ja roihahti kunnon liekkiin. Oletko ajatellut, että se särkyminen, jota kovasti pelkäät, voi saada sinun sisälläsi palavan tulen leimahtamaan kirkkaaseen liekkiin? Ainakin Raamattu vihjaa usein, että särkyminen on siunaus.

Juutalaisilla on oma ’herätysliikkeensä’, jonka jäseniä kutsutaan hasideiksi. Eräs oppilas kysyi hasidi-rabbiltaan: ”Miksi toora kehottaa pitämään Jumalan sanaa sydämen päällä? Miksi se ei suoraan kehota meitä ottamaan sanan sydämeemme?” Rabbi vastasi: ”Se johtuu siitä, että meidän sydämemme ovat suljettuja emmekä voi laittaa sanaa sydämen sisään. Laitamme siis sanan sydämen päälle. Ja kun se on siinä aikansa, jossain vaiheessa sydämemme särkyy ja sana tipahtaa sisään…”

Niin, Jumala vaikuttaa aika ajoin tilanteita, joita emme kestä. Me menemme säröille tai jotakin meistä peräti hajoaa. Se on Jumalan tilaisuus puhua meille, särkeä kovaa ainesta meissä ja luoda uutta elämää ja lähettää valonsa valaisemaan sisimpäämme. Samalla Jumalan kirkkaus valaisee meidän ympäristömmekin.

Entä jos olet ollut sulkeutunut pitkän aikaa, elänyt yksin ja mökkiytyneenä? Pitäisikö sinun murtautua kotelostasi ulos, lähteä liikkeelle, luoda nahkasi ja kuoriutua esiin? Pitäisikö sinun vihdoinkin avata suusi ja parkaista tuskasi ilmoille? Ehkä joku kuulee, ehkä joku tulee kätilöksi ja auttaa sinua synnyttämään kipusi myötä Jumalan antamaa uutta elämää?

Et voi tietää, mitä kaikkea siunattua elämäsi kohdussa kasvaa, ellet anna Jumalan tehdä työtään sinussa. Hänen sanansa on kuin vasara, joka särkee kovan kuoresi (Jer.23:29 KR33). Hänen henkensä on kuin tuli, joka polttaa poikki rohdinlangat (Tuom.16:9). Ei sinun tarvitse jäädä vangiksi, vaan sinä saat päästä vapauteen (Jes.51:14).

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:19.

Eräs henkilö pyysi naapuriaan käymään hänen puolestaan apteekissa ja toinen henkilö neuvoi, että ei pidä auttaa naapuria, koska mikään vakuutus ei korvaa, jos jotakin sattuisi…

Muistin tällaisen tapauksen vuosien takaa, vaikka en mitenkään tarkasti enää. Motiivi sen miettimiseen oli luonnehtia epäuskoa. Tiedäthän tuon ongelman: meidän on vaikea erottaa uskoa ja epäuskoa toisistaan arjen keskellä. Sorrumme helposti epäilemään ja pelkäämään, mutta emme tiedosta, että syvimmältään on kysymys epäuskosta. Mietimme asioita mahdollisimman realistisesti ja kokemuksen pohjalta. Pidämme itseämme viisaina, jos osaamme olla varovaisia, epäluuloisia ja kriittisiä. Ihmiset, jotka heittäytyvät mukaan ja ovat tunteidensa vietävinä, ovat meidän silmissämme lapsekkaita.

Uskovina arvioimme vaikkapa opetuslapsia. Pietari oli aina niin impulsiivinen, lapsekkaan innostuva, nopea reaktioissaan, että parempi ottaa mallia Tuomaasta, jota ei saanut innostumaan yhtään mistään. Epäilevä Tuomas, siinäpä oiva malli nykyajan ihmiselle. Ei tule sitten hätiköityä, ei tule tehdyksi mitään harkitsematonta…

Usko on mielletty pääsylipuksi taivaaseen. Sinulla se joko on tai ei ole. Mutta usko, joka ymmärretään elämänasenteeksi, elämäntavaksi, käyttäytymistä hallitsevaksi ratkaisumalliksi, on meille usein vieras ja siksi emme edes erota, mikä on uskoa ja mikä epäuskoa. Teemme helposti niitä varman päälle valintoja, jotka loppujen lopuksi johtavat meidät epäuskon tielle. Emme aina ollenkaan ymmärrä, että joudumme joka päivä valintojen eteen, joissa valitsemme uskon tai epäuskon. Valitsemme kristillisten arvojen pohjalta tai pidämme parempana elää maailman arvojen mukaan.

Siksi rukoileva elämäntapa on hyvä, sillä siinä ihminen opettelee aidosti valitsemaan uskon tien epäuskon sijasta. Rukoileminen ei ole automaatti, mutta se voi johtaa hengelliseen kasvuun, jossa korvat alkavat kuulla ja silmät erottaa, mikä on uskon mukaista ja mikä on uskon vastaista. Tässä kasvussa ei ole mitään lakipistettä, jonka saavutettuamme voisimme sanoa: ”Nyt olen oppinut kaiken”. Terveen uskon mukainen aikuisuus on nojaamista Herraan ja riippuvaisuutta hänestä. Usko on Jeesuksen uskoa, se on sydämen liittämistä Jumalaan, joka on kaiken uskon ja elämän lähde.

Valitkaamme siis usko epäuskon sijaan. Olkaamme rohkeita rakentamaan luottamusta Jumalaan. Eläkäämme kiitollisina hänen yhteydessään.

Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. 1.Tim.1:14.