Kuukausi: kesäkuu 2017

Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Luuk.15:4.

Joskus ihmisparka voi tässä kylmässä maailmassa tuntea itsensä arvottomaksi. Jokainen kohtaa tilanteita, jolloin tulee hylätyksi, sivuun työnnetyksi, vähätellyksi, maahan poljetuksi. Itsemurhaluvut ovat valitettavasti karmeat. Vaikka elämä on kovaa, on vaikea ymmärtää, miksi niin moni päätyy niin täydelliseen epätoivoon. Jeesus etsii näitä epätoivoisia ihmisiä, mutta usein he eivät halua tulla löydetyiksi. He haluavat mieluummin päästä rauhaan koko elämästä, koko tästä kurjuudestaan, kaikesta pelkäämisestä ja huolien kantamisesta, kaikesta sivullisuuden ja vähäpätöisyyden tunteestaan, kaikesta epäonnistumisen kokemuksista, pettymyksistä rakkaudessa jne. He eivät tiedä, että Jeesus on valmis hylkäämään 99 lammastaan ja hakemaan yhden ainoan kurjan lampaan pois mistä vaan – ulvovasta korvesta, pimeästä louhikosta – ja tuomaan kotiin. He eivät tiedä, että hylkäämisestä voi toipua, kun joku etsii heidät käsiinsä eikä sen jälkeen hylkää ikinä.

Ei ole yhdentekevää, minkälaiseen elämänkatsomukseen olemme kasvaneet. Joissain kodeissa kaikesta päättäen ei osata kertoa lapsille evankeliumia. Ei osata kertoa, että Jeesus rakastaa, Jeesus on hyvä paimen, joka huolehtii kaikista. Jos sen sanoman on lapsena kuullut, ei sitä voi unohtaa, kun tulee hätätilanne. Luulen, että ihmisten epätoivo heijastaa heidän jumalakuvaansa – tarkemmin sanoen Jumalan puuttumista.

Mutta arvottomuus voi silti kahmaista kylmään kouraansa. Elämän synkkinä hetkinä voi olla vaikea nähdä omaa arvoaan, tiedostaa elämän ainutkertaisen lahjan merkitystä. Minäkin olen kokenut arvottomuutta dissosiaatiohäiriöni vuoksi. Se on trauma, joka syntyy jo vauvaiässä. Lastensuojelu on olemassa sitä varten, että näitä traumoja ei syntyisi.

Jeesus tuo toivon myös traumatisoituneille, sillä hän voi palauttaa jokaiselle hänen ihmisarvonsa. Hän voi ohjelmoida kaltoin kohdellunkin ihmisen mielen uudelleen. Hänellä on kyky tehdä uudeksi. Hän voi parantaa ruumiin ja mielen, hän voi antaa toivon toivottomalle, hän voi auttaa meitä löytämään merkityksen elämälle vammaisenakin. Hän tekee sitä hyvän paimenen tavalla, kun hän tuo kadonneen lampaansa kotiin ja hoivaa tätä. Hänellä on antaa jokaiselle tulevaisuus ja toivo. Huonoksi ja kelpaamattomaksi itsensä tunteva saa hänen kanssaan huomata olevansa kelvollinen ja hyväksytty ja sitäkin enemmän – syvästi rakastettu. Kristuksen kanssa saamme ikään kuin uuden nimen, uuden identiteetin, johon kuuluu luottamus hyvään tulevaisuuteen. Hän vapauttaa meissä olevat voimavarat, vammaisuuden ja hylkäämisen, kaltoin kohtelun ja tuomitsemisen kahlehtimat voimavarat ja lähettää meidät vapauteen, elämään täydesti ja kokonaisesti, uskossa terveinä, toivossa vahvoina, rakkaudessa uskollisina.

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Ef.3:17-19.

Mitä nyt puhun, sitä en puhu Herran mielen mukaan. Puhun kuin järjetön, kun nyt kerran kerskailen. Koska niin monet kerskuvat ihmisten tavoin, kerskun minäkin. 2.Kor.11:17-18.

Paavali koki olevansa pakotettu lähtemään mukaan ”itsensä kehumiseen”, vaikka se olikin mieletöntä. Paavalia ärsytti suunnattomasti joidenkin uskovien mahtailu ja hän tuntuu lähtevän liikkeelle jonkinlaisesta sarkasmista, sillä hän ei voinut sietää valeapostolien omahyväisyyttä. Paavalilla oli henkien erottamisen lahja ja hän näki ja kuuli, että nuo henkilöt leuhkivat uskollaan, koska olivat niin vanhan luontonsa vallassa ja toimivat ”kuin ihmiset ainakin”. Heillä ei ollut sitä syvällistä ymmärrystä, joka Paavalilla oli, ja kykyä luodata hengellisen elämän ja lihallisen mielen ulottuvuuksia. Paavalin puolustuspuhe syntyi ehkä tahattomasti, mutta samalla hän tuli piirtäneeksi hyvin koskettavan kuvauksen siitä, mitä aito usko on, ja mitkä ovat tunnusmerkkejä läheisestä jumalasuhteesta. Merkittävää on, että Paavali vetoaa vastoinkäymisiin ja elämän takaiskuihin ja todistelee olevansa Jumalan mies tuomalla esiin kaikenlaista heikkoutta – ei vahvuutta. Hän kertoo kokemistaan vaikeuksista ja nöyryytyksistä ja kaikesta kärsimyksestä, jota on saanut kestää, ja toteaa sitten:

Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. 2.Kor.11:30.

Nämä uskon perusasiat eivät muutu. Usko voi kyllä kasvaa ja tulla vahvaksi niin että ”voimme vuoria siirtää”, mutta risti pysyy matkassa mukana. Emme saa luottaa vanhan luonnon ominaisuuksiin (itsekeskeisyys, omahyväisyys, kateus, ahneus, ylpeys) emmekä turvautua maailman alkuvoimiin (kilpailu- tai laumahenkisyys, mammona, vallanhimo), vaan meidän on opittava luottamaan Jumalaan ja hyväksymään, että voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. 2.Kor.12:9.

Tässä meillä on haastetta. Jos siihen menee koko ikä, niin menköön. Niinpä et sinäkään tänään – mikä tahansa asia sinua painaa ja nöyryyttää – ole mitenkään eksyksissä, vaan mitä todennäköisimmin Jumalan suunnitelmassa juuri siinä kohdassa, missä pitääkin. Jos sinua jokin ahdistaa ulkoapäin tai jokin pelko jäytää sisältäpäin, sinä voit turvata Herraan ja jättää itsesi Jumalan varaan. Siinä heikkoudessa sinun uskosi todennäköisesti kasvaa, varsinkin jos et yritä ratkaista asioita omassa voimassa ja ihmisten tavalla, vaan yksinkertaisesti odotat Herraa. Tässä odotuksessa olet siunattu, odotat sitten hiljaa tai odotat käsiäsi väännellen ja itkuista rukousta tuhertaen. Jumalan voima hakeutuu sinne, missä ihmisparka on käyttänyt voimansa loppuun.

Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä, ja palvelkoot häntä kaikki kansat, sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi. Hän säälii kurjaa ja avutonta ja pelastaa köyhät ahdingosta, lunastaa heidät väkivallan ja sorron alta, ja jokaisen henki on hänelle kallis. Ps.72:11-14.