Kuukausi: kesäkuu 2017

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin. Hepr.11:1-4.

Usko on siis kurottautumista kohti jotakin, joka ei näy, mutta josta on mielikuva, että se on Jumalan tahto, hyvää ja otollista, osa tulevaisuutta. Lapsi joka on vielä äidin kohdussa, on hyvä vertauskuva: se ei vielä näy, mutta tiedämme, että se on tulossa. Odotamme sitä kärsivällisesti ja uskomme sen syntyvän. Laskemme jopa päivän, jolloin sen on määrä syntyä.

Näin uskokin toimii, mutta mikä synnyttää aidon uskon? Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Room.10:17. Miten syntyi Abelin usko? Hän kuuli vanhempiensa kertovan, kuinka Jumala karkotti heidät paratiisista ja puki heidät nahkoihin. Abel ymmärsi, että teurastetun eläimen veri toi sovituksen. Hänen uskonsa oli ’sanan mukaista’. Näemme, että uskolla on aina oma syntyhistoriansa, tyhjän päälle ei voi synnyttää uskoa, vaan katsomalla menneisyyteen näemme tulevaisuuteen. Kun kuulemme Jumalan teoista, uskomme hänen toimivan myös meidän elämässämme samalla tavalla. Miten Abel sitten uskovana puhuu kuoltuaankin? Hän kertoo meille, että viattoman ihmisen uhraaminen tuottaa paremman sovituksen kuin eläimen uhraaminen. Tämän profetian Jeesus aikanaan toteutti koko ihmiskunnan puolesta.

Niinpä meidänkin on syytä tutkia tarkoin Raamattua ja ottaa selvää Jumalan teoista kaikkina aikoina, jotta sana synnyttäisi meissä uskoa. Kiusauksena on ’tehdä vähän sinnepäin’, kuten Kain teki uhratessaan maan satoa. Kain kyllä uhrasi, mutta uhraaminen oli hänelle ulkonainen teko vailla syvempää ymmärrystä. Kainin tavoin meilläkin on kiusaus olla pinnallisesti uskonnollisia. Valitettavasti usko menettää voimansa, kun se muuttuu uskonnoksi.

Niinpä kun haluamme palvella Herraa, pyrkikäämme asioiden ytimeen ja Jumalan tekojen ymmärtämiseen pohjamutia myöten, niin emme eksy ihmisviisauteen. Jos emme ymmärrä, voimme pyytää viisautta: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Jaak.1:5. Tärkeää on, että viisautemme alkuperä on oikea – se synnyttää myös oikeaa uskoa ja tervettä hengellistä elämää.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Ef.1:3.

Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää. Mark.4:8.

Oletko koskaan miettinyt kylväjävertausta tilastollisesti? Minäkin vasta tänään. Kylväjä siis kylvää sata jyvää ja vain 25% tuottaa satoa. Jos nuo satoa tuottavat siemenet menestyvät huonosti, sadosta tulee vain 7,5-kertainen. Jos taas ne tuottavat hyvin, sadosta tulee 25-kertainen. Keskimäärin satoa siis saadaan 16-kertainen määrä, vaikka siemenistä menisikin kolme neljäsosaa hukkaan.

Jumala näyttää luoneen hyvin tuhlailevan luonnon. Mieti vaikka siitepölyä. Kuinka monta siitepölyhiukkasta menee hukkaan, jotta se yksi ainoa, joka tarvitaan, osuisi maaliin? Mieti samaa vaikkapa voikukan hahtuvista. Tai oletko nähnyt luontodokumentteja lohien kudusta? Entä korallien lisääntymisestä?

Jumala loi maailman, jossa yksi sadasta tai vain yksi tuhannesta – tai peräti vain yksi miljoonasta – onnistuu jatkamaan elämää. Eikö sellainen maailma näytä hyvin haavoittuvalta? Miten ihmeessä eri lajit ovat voineet säilyä miljoonia vuosia? Satuin katselemaan jotakin luonto-ohjelmaa, jossa oli linnunpoikia. Emo ruokki niitä, mutta kaiken kaikkiaan jäin ihmettelemään: – miten kummassa nuo ovat pärjänneet tässä maailmassa ilman ihmisen apua? Nythän on muotia huolehtia luonnon monimuotoisuudesta ja suojella lajeja. Tiedemiehet tutkivat kaikkea ja rengastavat lintuja, mittaavat niiden siivet ja punnitsevat painon. Sitten heillä on kirjat täynnä merkintöjä siitä, miten linnut pärjäävät. Mutta hyvinhän ne pärjäävät – nehän pärjäsivät jo ennen tiedemiesten ilmestymistä oikein mainiosti.

Mutta näyttää siltä, että Jumala harrastaa tällaisia haavoittuvia systeemejä, oikein herkkiä ekosysteemejä, jotka kuitenkin vievät elämää eteenpäin ja pärjäävät mainiosti. Loputtomasti aina uusia sukupolvia. Aina uudestaan linnut lentävät pesimäalueilleen ja aina uudet linnut muuttavat talvehtimaan.

Ihan kuin uskonvarainen elämä. Jumalan sanakin on sellainen siitepölyn tapainen ilmiö, joka lentää ilmassa eikä ole mitään takeita, että se hedelmöittää kenenkään sydämen maaperää. Mutta se vaan tekee sen. Aina silloin tällöin – jossakin. Profetiat ovat vähän samanlaisia. Fariseukset toruvat minua, kun lupaan ihmisille ”kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista”. Heidän mielestään jokaisen profetian täytyy toteutua jokaisen kuulijan kohdalla. Todellako? Minä olen iloinen, jos yksi ihminen saa sydämeensä uutta toivoa ja kokee Jumalan hengen elämää vahvistavan hipaisun.

Profetia on taivaallisen DNA:n kaksoiskierteen toinen puoli ja toinen juoste on kuulijan sydämessä odottamassa. Niiden kytkeytymisestä toisiinsa syntyy taivaallista elämää, jota myös uskoksi nimitetään. Odota siis ja ota vastaan. Viritä korvasi kuulemaan Jumalan sana.