Takaisin ensirakkauteen

Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room.12:2.

Uudistuminen uskossa on helpommin sanottu kuin tehty. Erään elokuvan otsikkona oli ”21 tapaa pilata avioliitto”. En ole sitä nähnyt, mutta olen nähnyt monta tapaa pilata uskonelämänsä, monta tapaa työntää Jumala kauemmas tai jopa kokonaan pois elämästään, monta tapaa palata maailmaan. En vain tiedä, mikä asia kulloinkin oli se ratkaiseva tekijä, mikä sai uskon kylmenemään. Tiedän vain, että ennen niin palava uskova askartelee nyt asioiden kanssa, jotka eivät kuuluneet intensiiviseen uskonelämän kulkuun. Jokin harrastus on vallannut mielen, jokin penkkiurheilu tai muu vastaava on tullut sille paikalle, joka ennen kuului uskolle.

Tämän jälkeen aloin sitten miettiä, miten sellainen kulahtanut usko voitaisiin uudistaa. Miten se entinen palo saataisiin syttymään sydämeen?

Jumala yksin voi sen tulen sytyttää, mutta aina voimme rukoilla. Aina voimme yrittää inhimillisin keinoin vaikuttaa. On minunkin uskonelämästäni yksi pyörä puhjennut – seurakuntaelämästäni joku päästi ilmat pihalle. Nyt nilkutan kolmella pyörällä – toisin sanoen kuljen kävellen. En edes haaveile seurakuntaelämän uudelleen aloittamisesta.

Niinpä jos odotat minulta neuvoja, miten uskon voisi uudistaa, en ensimmäiseksi ollenkaan kehota menemään seurakunnan kokouksiin. Ehkä se voi sinun kohdallasi olla yksi tapa, mutta minä ajattelen ensimmäiseksi Raamatun lukemista (tai sananjulistuksen kuuntelemista jonkin median kautta), rukoilemista ja sellaista – ylipäänsä Jumalan kasvojen etsimistä. Jumala löytyy etsimällä, kai tiesit sen? Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Luuk.11:9. Jumalan etsimisessä täytyisi osata olla tosissaan. Sellainen laimea, pinnallinen, puolinainen haaveilu – mitä sellainen tuottaa? Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Jaak.1:6.

Usein etsimiseen liittyvä parannuksen teko ja nöyrtyminen auttaa suuresti. Jumala kääntyy sen puoleen, joka on nöyrä ja myöntää virheensä. Jumala katsoo sitä, joka tunnustaa heikkoutensa ja turvaa Jumalaan, koska ei omin avuin pärjää. Ystävien esirukoukset voivat olla tässä suureksi avuksi. Esirukous vetää Jumalan huomion puoleensa ja Jumalan enkelitkin kuuntelevat rukoilevia ihmisiä.

Autetaan siis veljiä ja sisaria, joiden usko horjuu. Jos näemme jonkun uskon kylmenevän, rukoilkaamme hänen puolestaan. Joskus sellainen ihminen tarvitsee hyväksyntää, rinnalla kulkemista – välittämistä.

Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. 1.Piet.3:8.

Vielä on armon päivä

Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Room.1:19-20.

Kun kävelen aurinkoisena kevätpäivänä kauniin luonnon keskellä, linnunlaulua kuunnellen, hengittäen tuoksuvaa ilmaa, tuntien kevyen kesätuulen kasvoillani, saan tuntumaa siihen, millainen Jumala on. Hän on ympäröinyt minut luomistöillään, hänen kevyt, hellä, hyväntahtoinen, armoa pursuava olemuksensa on läsnä, hänen aurinkonsa lämmittää.

Uutisissa kerrotaan taas terroriteoista. Ihmisiä kuolee ja loukkaantuu. Tuskaa ja kärsimystä kylvetään, tuhoa ja kuolemaa aiheutetaan tahallisesti. Kaikki tämä sen takia, että Jumala tahtoo vääräuskoisten kuolevan?

Liikkeellä on pikemminkin Jumalan vastustaja, päävihollinen – kansojen eksyttäjä. Hänen valheensa ovat juurtuneet ihmisten sydämiin, hänen totuuden vastainen oppinsa on levinnyt kuin syöpä. Voi vain ihmetellä, miten valtava on valheen voima.

Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden. 2.Tess.2.11-12.

Nyt on siis vielä armon päivä ja voimme torjua valheen ja valita totuuden. Vielä saamme avoimin mielin katsella kaikkea Luojan käden jälkeä ja olla kiitollisia. Vielä paistaa Jumalan armon aurinko ja vielä on pelastuksen päivä. Voimme vielä opetella tuntemaan Jumalaa ja oppia palvelemaan Herraa. Vielä on mahdollisuus siunauksen perimiseen, vielä on pelastuksen ovi auki, vielä pulppuaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja vääryydestä (Sak.13:1).

Kääntykää Herran puoleen, huulillanne vilpittömät sanat, sanokaa hänelle: ”Anna kaikki meidän syntimme anteeksi ja ota vastaan paras lahjamme: me tuomme sinulle uhriksi rukouksemme, huultemme hedelmän.” Hoos.14:3.