Kuukausi: heinäkuu 2017

Kun Mooses viipyi eikä tullut takaisin vuorelta, israelilaiset kerääntyivät Aaronin luo ja sanoivat hänelle: ”Tee meille jumala, joka johtaa meitä matkallamme. Me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tuolle miehelle, joka toi meidät pois Egyptistä.” 2.Moos.32:1.

Israelilaiset eivät olleet ilman johtajaa. Heidän johtajansa oli vain hetkellisesti poissa. Mooses oli läsnä, mutta näkymättömissä – vähän kuin Jeesus nyt. On vaikea kiintyä henkilöön, joka vaikuttaa näkymättömänä – tai saada ihmisiä kiintymään ja sitoutumaan Jeesukseen, joka istuu taivaassa valtaistuimella Isän oikealla puolella. Jeesus itse tiedosti tämän ongelman ja sanoi: Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Joh.20:29.

Mutta on myös näitä Aaronin kaltaisia pappeja, jotka sitten alkavat väsätä jotakin näkyvää sille pyhälle paikalle, joka kuuluisi yksin Jumalalle. Jos eivät sentään mitään kultaista vasikkaa, niin jotakin kirkkoa kuitenkin. Jos eivät näe mallia Raamatusta, niin onhan noita esikuvia maailmassa paljon. Aaronkin otti esikuvansa aikansa uskonnoista. Kultainen vasikka oli täyttä lainaa pakanoilta. Niinpä tämän ajan uskonnolliset ihmiset ottavat mallia kaikesta siitä, mitä ovat nähneet esitettävän kristillisen uskon nimissä. Heidän mielikuviensa näyttämöllä on keskeisin paikka varattu ”seurakunnalle”. He keskittyvät organisoimaan seurakuntaa, sillä Jumala ei ilmeisesti osaa toimia ilman ihmisten organisoimaa seurakuntaa. Eikä Jumala ainakaan osaa pitää papistonsa puolia, joten heidät on nostettava eliitiksi kansan yläpuolelle. Koska seurakunta ei pysty toimimaan ilman omaa rakennusta ja palkattuja työntekijöitä, tarvitaan runsaasti rahaa. Nyt viimeistään Aaron ottaa vastaan seurakuntalaistensa korvakorut…

Mutta onhan raamatullinen seurakuntamalli olemassa ja pitäähän meidän kokoontua yhteen? – Kyllä, mutta varokaamme tekemästä mitään jumalaa Jumalan rinnalle. Varokaamme tarkoin, ettemme pystytä mitään epäjumalia, kun pyrimme toteuttamaan Kristuksen näkyä seurakunnasta. Ei Jumala halunnut, että seurakunnasta tehdään jokin Jumalan korvike – siis epäjumala. Jeesus halusi ennen kaikkea, että Jumalan valtakunnan periaatteet toteutuisivat meidän keskellämme. Kirkko ja seurakunta rakentuu siellä, missä eletään uskoa todeksi. Nyt uuden liiton aikaan se on ennen kaikkea sisäistä todellisuutta. Sisäinen todellisuus voi kantaa näkyvää hedelmää, mutta se hedelmä ei koskaan muistuta kultaista vasikkaa.

Tähän hengen hedelmän kantamiseen haluan rohkaista sinua tänään. Näkemään Jumalan valtakunnan todellisuuden ilman rakennuksia, ilman rahaa, ilman hierarkisia rakenteita, sellaisena kuin Jumala tahtoo. Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo. Kol.1:27. Rohkaisen sinua näkemään Jeesuksen kansansa keskellä, kun hän Pyhän Henkensä voimalla vaikuttaa. Seurakunnan tulisi olla Kristuksen ruumis, siis orgaaninen yhteisö (ei organisoitu). Meidän tulee itse olla alasimella eikä laittaa sinne kultaharkkoja. Meidän tulee kantaa Kristuksen muotoa, ei minkäänlaisten kuvien sen paremmin kuin ihmistekoisten organisaatioiden. Paavali huokaisi: Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. Gal.4:19.

Me voimme sydämestämme rukoilla Emmauksen tien kulkijoiden tavalla: Herra, jää meidän luoksemme! Raamattu todistaa, että tämä rukous on Herran mieleen ja hän on valmis toteuttamaan pyyntömme: Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Luuk.24:29.

”Nahkurin orsilla tavataan” on yksi niistä mietelauseista ja sananparsista, joita ei löydy Raamatusta, mutta joka on silti naulan kantaan sanottu ja osuva. Se sisältää sellaista elämänviisautta, jota kaivattaisiin elämän arkeen. Se tekee meistä tasa-arvoisia ja paljastaa surkeutemme. Harva meistä on nähnyt nahkurin orsia elävässä elämässä, mutta en kauheasti valehtele, jos väitän, että minäpä olen. Tosin lapsuuden kotini ”vanhan navetan” orsilla oli muistaakseni vain yksi lampaan vuota. Se oli kai unohtunut sinne, koppura. Mitä sellainen hylätty vuota sitten kertoo? Että elämä päättyy, joskus surkeasti, ja sinut unohdetaan. Siellähän pölytyt ja sieltähän kukaan ei sinua kaipaa, kukaan ei viitsi sinua enää parkita ja puhdistaa, olet vain muisto entisestä, muisto joka ei ketään kiinnosta.

Mitä rohkaisevaa tässä on? Tämän blogin on tarkoitus sisältää rohkaisua, joten on vähän uhkarohkeaa puhua kuolemasta. Mutta joskus kannattaa katsoa elämää syvälle silmiin ja löytää sellaisia totuuksia, jotka tekevät nöyräksi, katsoa rohkeasti pimeyteen ja nähdä asioita, jotka vetävät hiljaiseksi.

Että ei ole pakko loukkaantua ihan pienestä ja ottaa itseensä jokaista pikkuasiaa. Voi nähdä suuret kaaret, pitkät jänteet. Voi miettiä, minkälaisia asioita minustakin kerran paljastetaan, kun joudun Kristuksen tuomioistuimen eteen. Minkälaisia kysymyksiä minulle tehdään? Kysytäänkö, miksi teit niin? Mitä oikein ajattelit? Kaduttiko yhtään? Katsoitko oikeudeksesi tuomita? Eikö ollut varaa antaa anteeksi?

Mietin tällaisia ihan omalta kannaltani. En usein, mutta joskus on pakko. Luulen, että sellainen on hyödyllistä. Se asettaa tämän päivän kiistat ja ärsyttävät asiat johonkin mittakaavaan. Se kummasti tasoittaa mieltä, kun tajuaa, että eihän noilla tämän hetken hyttysillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on ihan toisilla asioilla. Kuoleman edessä kaikki pikkuasiat lanautuvat maan rakoon. Sinnepä päädyn itsekin – juurikin maan rakoon.

Nyt vielä – tänä armon päivänä – on mahdollista tehdä asioille jotakin. On mahdollista asettaa jokainen asia oikeaan mittakaavaan, nähdä jokainen päivä lahjana, jokainen lähimmäinen arvokkaana. On mahdollista arvioida turhuuden turhuudet omaan arvoonsa ja nostaa Jumalan valtakunnan aarteet etusijalle. On mahdollista suodattaa maailman häly ja kuulla Kristuksen kirkkauden evankeliumi. On mahdollista jättää tuomitseminen Tuomarille ja katsoa lempein silmin noita nahkurin orsille vietäviä lammasparkoja. Samassa porukassahan olen itsekin, saman kohtalon alainen. Vielä on mahdollista tehdä parannusta, tänä armon päivänä. Vielä on mahdollista iloita Jumalan hyvyydestä, joka kaikesta sanotusta huolimatta niin runsaana ympäröi meitä.

Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,  jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme. Tit.3:3-7.