Kuukausi: heinäkuu 2017

Rehabeam nousi kuninkaaksi Salomon jälkeen. Hän antoi kansalleen kovan vastauksen ja menetti valtansa kymmenen Israelin heimon alueella. Hän oli ylpeä ja kärsi heti kirvelevän tappion. Rehabeam näyttää edustavan ihmistyyppiä, jonka on vaikea nähdä näkymättömiä asioita ja arvostavan sisäistä voimaa. Hän arvosti fyysistä voimaa ja puolusti Juudan aluetta linnoituksilla.

Pitkään aikaan hän ei näyttänyt kasvavan henkisesti. Mutta kun Jumala lähetti hänen kimppuunsa Egyptin kuninkaan Sisakin ja hän joutui katastrofin partaalle, hän viimein nöyrtyi. Jumala salli hänen kärsiä vakavia tappioita juuri sillä alueella, jonka oli laiminlyönyt. Temppelistä vietiin niiden aarteet, kultaiset kilvet, ja temppelipalveluksen paras hohto himmeni huomattavasti, vaikka temppeliä ei tuhottukaan. Rehabeam joutui miettimään, mistä on peräisin tosi rikkaus, mikä on se kulta, joka todella tekee rikkaaksi. Hän joutui myöntämään, että ulkonainen linnoittaminen ei riittänyt, tarvittiin sisäistä voimaa. Ehkä hän jossain vaiheessa tajusi, että sen sisäisen voiman lähde oli aito jumalanpalvelus ja elävä usko Herraan. Hän yritti korjata virheensä ja teetti menetettyjen kilpien tilalle uudet:

Kuningas Rehabeam teetti niiden sijaan pronssikilvet ja uskoi ne palatsinsa ovea vartioivan henkikaartin päälliköille. Aina kun kuningas meni Herran temppeliin, vartijat kantoivat niitä ja veivät ne sitten taas henkikaartin huoneeseen. 1.Kun.14:27-28.

Minun silmääni tästä sinänsä aidosta parannuksesta paistaa esiin ulkokultaisuus, pakonomainen tarve ymmärtää kaikki ulkoisena todellisuutena ja huomion keskittäminen ulkonaisiin. Oletko sinä tavannut ihmisiä, joissa tämä ulkonaisiin keskittyminen on jotenkin osa persoonallisuutta ja istuu lujassa kuin – enpä sano mikä – Junttilan seinässä? Syvempi sisäinen elämä tuntuu puuttuvan tai sen keinotekoinen toteuttaminen vaikuttaa jotenkin toisten matkimiselta?

Kuinka tärkeää onkaan saada Jumalan sanan siemen sellaisena sydämeensä, että se synnyttää aitoa elämää ja vilpitöntä uskoa. Uudestisyntyneen ihmisen tunnistaa juuri siitä – usko on elävää, sisäinen ihminen on todellinen. Jeesus kuvasi tätä sisäistä elämää käyttämällä vertausta virtaavasta vedestä: Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Joh.4:10.

Oletko nähnyt koskaan pronssiesineiden ruostuvan? Niihin kertyy vaalean vihertävää jauhomaista kuorta. Ruostunut rautakaan ei ole yhtä vastenmielisen näköinen. Korroosion pilaaman pronssiesineen haluaa heittää heti menemään. Kun taas kulta ei tunnetusti ruostu lainkaan. Tavoitelkaamme sitä:

Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi… Ilm.3:18.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että suuret ideat toistuvat Jumalan luomakunnassa erilaisina versioina? Kerubeilla oli erilaiset kasvot: ihmisen, leijonan, härän ja kotkan kasvot. Luonnontiede sanoo tämän vähän eri sanoin: kädelliset, kissaeläimet, nautaeläimet ja linnut. Mutta ne ovat kuin kantamuotoja, joita sitten varioidaan. Sama tapahtuu ideoiden tasolla ja Raamattu heijastaa erilaisia kehitysasteita uskontoon liittyvissä asioissa: temppeli, kaste, pappeus, avioliitto, sovitus, pelastus…

Voimme nähdä perusmuodon sovituksesta, kun anteeksiantamus astuu voimaan verenvuodatuksen kautta. Jo paratiisissa vuodatettiin eläimen verta, jotta Aadam ja Eeva saisivat jatkaa elämäänsä. Sitten sovitus sai uutta syvyyttä, kun Kain murhasi Aabelin. Eläinuhrin rinnalle tuli ihmisuhri. Nämä kaksi variaatiota elivät rinnakkain, kunnes Kristus paljasti meille, millainen Jumalan suunnittelema sovitus oikeasti oli.

Entä avioliitto? Aabrahamin palvelija nouti Iisakille morsiamen, Raakelin, joka oli koskematon neitsyt. Sitten Daavid, tuleva kuningas, otti vaimokseen Abigailin, Nabalin lesken. Lopulta Jeesus tuli maan päälle etsimään itselleen morsianta. Hän kohtasi oman ’Raakelinsa’ Sykarin kaivolla. Huomaamme näissä tapahtumissa sekä samankaltaisuuksia että eroja.

Näissä rinnastuksissa huomaamme, kuinka Raamatun ilmoitus jostakin uskolle tärkeästä asiasta muuttuu ja kehittyy. Emme näe mitään kiveen hakattua totuutta, vaan näemme Jumalan näkemyksen joka joustaa, joka on täynnä armoa. Siinä on erilaisia särmiä ja se on monivivahteinen. Jos Jumalan laki, joka annettiin Siinain vuorella olikin kirjoitettu kivitauluihin, niin kirkastusvuorella Jeesus otti vastaan Jumalan elävät sanat ja sanottiin: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Mark.9:7. Mooseksen lain tilalle tuli Kristuksen laki. Pietarin into rakentaa majoja kaipaa tässä yhteydessä rinnalleen lehtimajanjuhlan kuvastoa.

Uusi ilmoitus ei ole vanhan kumoamista, se on vanhan vahvistamista ja samalla uudeksi luomista. Siinä voi olla mukana vanhan kumoamistakin, mutta uutta rakennetaan kuitenkin vanhan päälle. Näin syntyy kasvua, joka muistuttaa vuosirenkaita. Ehkä ortodoksisuudesta tunnettu sipuli on juuri sellaisen symboli? Usko kehittyy kerroksittain vähän kuin maakerrosten sedimentit.

Opimme tämän avulla ymmärtämään Raamattua. Löydämme uuden liiton asioista tuttuja piirteitä, kun vertaamme niitä vanhaan liittoon. Sillä tavalla saamme näkemykseen syvyyttä ja kolmiulotteisuutta. Voisimmeko ymmärtää kasteesta paljon mitään, jos meillä ei olisi kasteen esikuvia, jotka löytyvät Vanhasta testamentista? Sana selittää sanaa. Jeesus vahvisti tällaisen menetelmän Raamatun tutkimisessa sanoessaan:

Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa. Matt.13:52.

Rohkaiskoon tämä sinua lukemaan paljon Raamattua ja löytämään sieltä – niin kuin muistipelissä – niitä kuvapareja, jotka kasvattavat sinun ’viisautesi varastoa’. Jumala on luvannut antaa viisautta sille, jolta sitä puuttuu (Jaak.1:5).