Kuukausi: heinäkuu 2017

Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Matt.25:2-3.

Tämä tyhmien ja viisaiden morsiusneitojen vertaus jää helposti avautumatta. Emme helposti ymmärrä, missä se viisaus piilee, että voisimme huolehtia lampuistamme oikein. Öljy ja sen niukkuus on ymmärrettävä, mutta miksi sitä niukkuutta ei voitu jakaa? Ehkä ne, joilla öljyä oli säiliössä, kaatoivat sen astiasta lamppuunsa ja halusivat näin varmistaa, että heidän lamppunsa palaisivat läpi yön. Jos kaikki öljy oli palavassa lampussa, ei ollut mahdollista jakaa sitä sieltä toisille sammuttamatta lamppua. Pilkkopimeässä ei sellaista riskiä voinut ottaa.

Öljy ymmärretään nykyaikana Pyhän Hengen voimaksi, kun kerran elämme helluntain jälkeistä aikaa ja Pyhä Henki on vuodatettu seurakunnan keskelle. Joillakin uskovilla on sellainen lahja, että heidän rukoillessaan uskoon tulleet täyttyvät hengellä ensi kertaa ja saavat Pyhän Hengen kasteen. Henkeä ei varsinaisesti kuitenkaan voida kaataa kenenkään sisimpään tai ylläpitää hengen täyteyttä jatkuvalla käsien päälle panemisella. Jokaisen tulee voida oppia elämään hengen täyteydessä ja vaalimaan Pyhän Hengen läsnäoloa sydämessään. Hengellä täyttynyt uskova siirtyy vähitellen hurmoskokemuksensa keskeltä arkeen, jota hän opettelee elämään yhteydessä Pyhään Henkeen ja vaeltamaan hengen täyteydessä. Hän voi oppia tunnistamaan ne erityiset hengen lahjat, joita on saanut, ja toteuttamaan armoitustaan ja henkilökohtaista kutsumustaan. Näin hengessä vaeltaminen ja hengen täyteys arjen keskellä alkaa luonnistua harjaantumisen ja kokemuksen kautta. Loppujen lopuksi kukaan ei kaada henkeä toiseen eikä kukaan sitä mistään kaapin hyllyltä ota. Mutta voimme oppia elämään uskossa Pyhän Hengen avustamina. Silloin on myös mahdollista olla ”kirkkaalla liekillä palava lamppu” niin kuin Johanneksesta sanotaan (Joh.5:35).

Pyhän Hengen öljy meissä ei siis ole jossakin erillisessä astiassa – vertaus vie tässä suhteessa vähän harhaan – vaan se on meihin kiinni kasvaneena meidän sydämessämme. Se on sisään rakennettua voimaa. Se on elämämme kudelmassa näkyviä ”taidokkaita kerubinkuvia” (2.Moos.26.1). Meillä on hengen voimaa ja palavuutta, kun vaellamme Herran yhteydessä, elämme sanan kuuliaisuudessa ja harjoitamme uskoa, joka ei ole satunnaista innostusta, vaan pitkäjänteistä vakaumusta. Niinpä kymmenen morsiusneidon testi on vakaumuksen testi ja opetuslapseuden mittari. Jokainen aito uskova voi päästä tähän.

Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon… Matt.25:10.

Silloin Simson sanoi: ”Tällä kertaa filistealaiset saavat syyttää itseään siitä, että minä kostan heille.” Simson pyydysti kolmesataa kettua. Sitten hän otti soihtuja, sitoi ketut kaksittain hännistään yhteen ja kiinnitti häntien väliin soihdun. Hän sytytti soihdut ja laski ketut irti filistealaisten viljapelloille. Näin hän poltti kaiken, niin lyhteet kuin leikkaamattoman viljan, ja lisäksi viini- ja oliivitarhat. Tuom.15:3-5.

Simsonin vanhemmat olivat hurskaita ihmisiä ja Simsonin syntyessä he saivat pojastaan hyviä profetioita. Hänestä sanottiin: Hän ryhtyy taistelemaan filistealaisia vastaan ja aloittaa Israelin vapauttamisen. Tuom.13:5. Simsonin piti elää raittiisti ja nasiiri-sääntöjen mukaan. Hän oli kuitenkin ”naisiin menevä” ja väkivaltainen. Hän ei joka suhteessa vastannut vanhempiensa toiveita – eikä ihan Jumalankaan. Mutta kuitenkin Jumala käytti häntä juuri siihen tehtävään, johon oli tarkoituskin: Israelin vapauttamiseen filistealaisten yliherruudesta.

Jumala näyttää usein valitsevan käyttöönsä henkilöitä, joita ihmiset eivät valitsisi. Rahab oli seksityöläinen, mutta hänet kuvataan uskon sankarina: Koska portto Rahab uskoi, hän välttyi kuolemasta yhdessä niskoittelijoiden kanssa, sillä hän oli ottanut tiedustelijat ystävinä vastaan. Hepr.11:31. Jeesus kuvaa laupiaan samarialaisen tapauksessa henkilöä, joka oli Jumalan mielen mukainen, vaikka kuului halveksittuun kansanryhmään. Paavali oli väkivaltainen seurakunnan vainooja, mutta Jumala näki hänessä ainesta apostoliksi.

Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne. 2.Kor.5:16.

Onko meillä taivaallista silmävoidetta nähdä lähimmäisemme kuin Jumala näkee? Havaitsemmeko kanssakulkijassa ainesta mihinkään keskinkertaisuutta kummempaan? – Onneksi Jumala tuntee kättensä työn ja kaiken potentiaalin, jota hän on sijoittanut meihin. Hän tietää, mitä tarkoitusta varten hän on muovannut meihin niitä ominaisuuksia, jotka joidenkin mielestä tekevät meistä peräti outoja ja kummallisia otuksia. Tärkeintä on, että olemme itse tietoisia siitä, mihin suuntaan Jumala meitä työstää, että meillä on kutsumustietoisuus ja Jumalalta saatu taakka sydämellä. Vastuu elämäntyön tekemisestä voi olla suurempi taakka kuin synti – synnithän saadaan anteeksi, mutta elämäntyötä ei voi vierittää toisten vastuulle.

Meidän on siis päästävä yli alemmuuden tunteesta ja vietävä puutteemme Jumalalle. Kun antaudumme hänelle tyhjin käsin, hän voi meidän heikkouttamme hyödyntää ja lähettää elopellolleen työhön. Minäkin olin pikkulapsesta asti heinäpellolla töissä – aluksi muiden tiellä, mutta sitten kannoin tappeja ja vähitellen opin myös laittamaan heiniä seipäille. Pienestä voi aloittaa ja olla ainakin oikeassa paikassa. Jumala auttaa sitä, joka tekee minkä voi (Mark.14:8). Tosi työmieskin jaksaa ponnistella ja tehdä työtä, kun tietää, että taakka kevenee sitä mukaa kuin työ edistyy ja lopulta päivätyön tehtyään olla oikeutettu jopa palkkaan.

Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Ilm.22:12.