Kuukausi: heinäkuu 2017

Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Kol.2:16-17.

Paavali siis mainitsee juhla-ajat ja muut kalenteriin liitetyt asiat ”varjoina”. Heprealaiskirjeen kirjoittaja liittää näihin varjoihin myös maanpäällisen pyhäkön: Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva… Hepr.9:24. Maan päällä toimineista papeista sanotaan Heprealaiskirjeessä, että heidän palveluksensa on vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo (Hepr.8:5).

Kristuksen ruumis on jotakin todellista. Kristus itse sen päänä on tärkein, sitten kaikki pyhät, jotka muodostavat yhdessä ruumiin. Kristuksesta itsestään sanotaan, että Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva… Hepr.1:3.

Niinpä meidän ei kannata tehdä pääasiaa mistään sellaisesta, joka voidaan luokitella ”varjoksi”. Miksi jotkut tekevät luonnollisesta Israelista jonkin keskeisen asian? Miksi eräät omistautuvat kirkkonsa ja kirkkokuntansa rakentamiselle? Ja miksi toiset ovat omistautuneet paikallisseurakunnalle ikään kuin se olisi jotakin ikuista? Meidän ei tule kasvaa kiinni varjoihin, vaan meidän tulee kiinnittää sydämemme häneen, joka on ”Jumalan sädehtivä kirkkaus”.

Paikallinen seurakuntakin on vain väline. Se on rakennusteline itse rakennukselle. Lopulta meidän päämäärämme on tulla Kristuksen kaltaisiksi osana hänen suurta rakennusprojektiaan, jota kutsumme Kristuksen ruumiiksi. Tämä ruumis kasvaa vähitellen kohti täydellisyyttä ja asuttaa kerran uuden Jerusalemin taivaassa. Varjot jäävät varjojen maahan. Rakennustelineet jäävät tänne ja ne tuhoutuvat vanhan maailman mukana. Kirkko ei ketään pelasta, se ei voi pelastaa edes itseään. Kirkot, seurakunnat ja lähetysjärjestöt – ne ovat pelkkää romua uuden maailman syntyessä. Paavali profetoi tästä: Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu. Ap.t.27:22.

Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Jes.65:17.

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 1.Piet.2:4.

Meitä kutsutaan Jeesuksen luo monin tavoin evankeliumeissa ja apostolien teksteissä. Mutta emme löydä Uudesta testamentista mitään erityistä kaavaa, miten ihmiset tulivat Jeesuksen luo. Koska uskoon tulo tapahtuu sydämen tasolla, emme näe sitä luonnollisin silmin. Alkuseurakunta kuitenkin rekisteröi ihmisten uskoon tulemisen ja antoi sille hyväksyntänsä. Seurakunnan hyväksyntä vahvistettiin julkisesti kasteessa.

Meidän aikanamme on tullut tavaksi vaatia jättäytymistä tai jonkinlaista julkista ratkaisun tekemistä. On kädennostoja ja alttarille tulemista rukouksineen. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta on väärin vaatia kaikilta samanlaista uskoon tulemista. Toinen tulee uskoon yksinään, toinen vasta pitkän maanittelun jälkeen suurkokouksessa. Toinen tekee asiat hiljaisesti, toinen äänekkäästi. Kasteen oli tarkoitus tasoittaa tätä yksilöllisyyttä, mutta nykyään on vaikea toteuttaa alkuseurakunnan käytäntöjä, koska kirkoissa on käytössä lapsikaste. Uskovien kasteen omaksuneet eivät hekään oikein huomioi kasteen merkitystä uskon julkisena tunnustamisena.

Niinpä meillä on näitä käden nostamisia, alttarille tulemisia, jättäytymisiä ja todistamisia – mitä nyt milloinkin ihmiset keksivät vaatia. Olennaista on kuitenkin sydämen ratkaisu ja päätös lähteä seuraamaan Herraa. Muistan eräänkin episodin, kun Yli-Vainion kokouksessa oli paljon ’mummuenergiaa’ ilmassa – siis vanhojen uskovien aikaansaamaa hengen nostatusta, jossa yllytettiin erästä henkilöä jättäytymiseen. Kun hän oli sen tehnyt, minua yllytettiin puhumaan hänen kanssaan puhelimessa. Ilmaisin iloni siitä, että hän oli tullut uskoon, mutta muuten ei keskustelusta oikein tahtonut tulla mitään. Usko ei hänelle merkinnyt suuria ilonpurkauksia. Hänen äänensä kuulosti hyvin masentuneelta ja väsyneeltä. Tiesin, että taustalla oli huumeriippuvuutta ja koin vähän kiusalliseksi yrittää tsempata häntä. Olimme molemmat osaltamme mummuenergian uhreja.

En epäillyt hänen uskonsa aitoutta. Näin jopa hänestä unen, jossa tapasin hänet taivaassa. Mutta huumeriippuvuus aiheuttaa suurta kärsimystä koukkuun joutuneille. Tunnen suurta myötätuntoa, mutta myös suurta avuttomuutta. Joku on saattanut minunkin omituisuuksiani ja kummallisia tekojani luulla huumeiden aikaansaannoksiksi, mutta en ole huumeita koskaan edes nähnyt saati käyttänyt. Alkoholistakin vapauduin kerralla. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että hän varjeli minua, etten hullutellut elämääni ihan pilalle.

Autetaan siis, siskot ja veljet, niitä jotka kärsivät päihteistä ja huumeista. Ei tehdä uskoon tulon muodollisuuksista mitään numeroa, vaan keskitytään rohkaisemaan, kannustamaan ja tukemaan. Epäuskon laineet lyövät kohtalokkaan kovaa näitä muutenkin heikkoja lähimmäisiämme. Vihollinen syyttää heitä herkeämättä ja haluaa pitää heidät talutusnuorassaan.

Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. 1.Tess.5:14.