Kuukausi: marraskuu 2017

Elämässä tulee väistämättä eteen pettymyksiä. Myös hengellisessä työssä voi tulla seinä vastaan. Suurin toivein aloitettu työ kuivuu kokoon, se työ, jonka hyväksi uhrattiin rahaa, aikaa ja kenties jopa maallinen työ. Muistan takavuosilta erään uskonveljen, joka lähti perheineen kauas toiselle puolen maailmaa tavoitteenaan liittyä vähitellen erään lähetysjärjestön palvelukseen. Siitä ei tullut mitään. Veli teki mediatyötä ja se menestyi miten kuten. Sitten hän päätti lähteä Israeliin ja muutti sinne perheineen. Siellä hän toimi jonkin aikaa kristillisessä yrityksessä, mutta palasi lähtömaahan. Käydessään Suomessa hän oli meilläkin kerran yökylässä. Saimme todeta, että Jumalan valtakunnan työ ei juuri sillä hetkellä kaveria kiinnostanut, enemmän kiinnosti Formula ykkönen.

Jos sinulla on näky hengellisestä työstä, Jumala koettelee sinun uskollisuutesi. Jos sinun näkysi on vielä epämääräinen, kohde ei ole tarkentunut, suunta kyllä, Jumala voi sulkea sinulta ovia, jotta etsisit uusia ovia ja pääsisit lähemmäs sinun elämäsi varsinaista kutsumustyötä. Pettymykset, epäonnistumiset ja ovien sulkeutuminen voivat kaikki johtaa sinua oikeaan suuntaan. Jos masennut ja suuntaudut takaisin maailmaan, olet luultavasti pahasti hakoteillä.

Joskus Jumala odottaa meiltä sitkeyttä, aivan ylivoimaisen vahvaa sinnikkyyttä, vimmaista tahdonvoimaa ja sisupussin sisua. Niinpä asiaan on vain yksi hyvä ratkaisu: peräänantamattomuus, sisukkuus, päättäväisyys – hulluuteen asti. Sairaus tai muu olosuhde voi keskeyttää työn tai työ voi tulla valmiiksi, projekti voi vaihtua, mutta kokonaan luovuttaminen ei käy. Jeesus itse puhui siitä, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto:

Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: ’On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.’ Luuk.14:28-30.

En ole kauhean hyvin menestynyt itsekään hengellisessä työssä. Olen joutunut jättämään kesken monta projektiani. Yhden asian olen oppinut: jos jokin ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Olen kokenut, että Jumala palkitsee sitkeyden ja uskollisen uurastamisen Jumalan valtakunnan pienissä ja vähäpätöisissä hankkeissa ja hän laajentaa työmaata, nostaa uudelle tasolle, vie työtä aina eteenpäin. Vaikuttaa suorastaan siltä, että minun pienet projektini eivät ole varsinaisesti Jumalan projekteja, Jumalan projekti olen minä itse. Hän on toisin sanoen enemmän kiinnostunut minusta kuin projektistani. Hän ei niin paljon välitä eSiru-blogista kuin minusta ja minun luonteeni kehittymisestä, uskoni kasvusta. Hän haluaa, että minusta tulee Jumalan hullu: sitkeä ja sisukas ja (vähässä) uskollinen. Hän ei varsinkaan halua, että annan periksi ihmisten taholta tulevalle vastustukselle. Hän haluaa, että periksi antaminen ei olisi minulle mikään vaihtoehto – koskaan.

Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3.

Aikoinaan perheellämme oli tapana käydä jouluaattona omaisten haudoilla viemässä kynttilöitä. Se sopi hyvin tehdä samalla, kun poikkesimme aattohartauteen. Sillä tavalla virityimme joulun tunnelmaan.

Aikansa kutakin. Tapa on jäänyt vähitellen pois. Mutta usein, kun menimme hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä, oli tuulinen ilma. Tulitikku ehti sammua ennen kuin kynttilä syttyi. Niinpä pyysin vaimoa tulemaan tuulensuojaksi. Silti saattoi kulua monta tikkua ennen kuin kynttilä paloi ja kynttilän hattukin oli paikallaan. Tuulisella säällä vain kannelliset kynttilät paloivat pitkään.

Kohta on taas pyhäinpäivä ja kynttilät palavat haudoilla. Mietin sitä kynttilää, pimeää ja tuulista säätä, kuinka se kuvastaa meidän uskonelämäämme. Palaako sydämessämme rakkauden tuli? Onko uskomme elävää? Olemmeko sammuneita lamppuja keskellä kylmää ja pimeää? Eikö meillä ole ketään, joka voisi asettua tuulensuojaksi?

Oli aika, kun luin innolla Efesolaiskirjettä ja huomasin siinä monia yhtymäkohtia omaan elämääni. Kerran sitten tulin lausuneeksi ihan ääneenkin, että ”tunnen monella tapaa kuuluvani Efeson seurakuntaan”. Paikalla ollut veli epäili heti, että ensirakkauteni oli kylmennyt.

Niin, kyllä se mainitaan Ilmestyskirjassa ja Efeson seurakuntaa kehotetaan parannukseen ja ”tekemään ensi ajan tekoja” (Ilm.2:5), mutta sitä ennen mainitaan laskutavasta riippuen viisi viiva seitsemän positiivista piirrettä ja niistä annetaan kehuja efesolaisille. Ei ole tasapuolista unohtaa ne ja mainita vain huonot asiat.

Niinpä haluan tänään rohkaista sinua, koska olet ollut kestävä, nähnyt paljon vaivaa Jumalan valtakunnan hyväksi, koska et ole katsonut pahojen ihmisten juonia läpi sormien, koska olet ollut vakaumuksellinen kristitty ja uskossasi periksi antamaton ja olet samalla, kun olet huolehtinut oman uskosi aitoudesta, koetellut monien muidenkin uskon aitoutta. Olet inhonnut kaikkia vallanhimoisia ihmisiä, jotka tavoittelevat vain asemaa ja valtaa. Ymmärrän, jos sinullakin on hetkiä, kun olet heikoilla, kun tekee mieli luovuttaa, kun lamppusi savuttaa ja uhkaa sammua. Ymmärrän ja rukoilen puolestasi, ettei uskosi sammuisi, vaan saisit lähellesi esirukoilijoita ja uskon ystäviä, jotka voivat antaa tuulensuojaa maailman kylmää viimaa vastaan. Että saisit rauhassa kunnostaa lamppusi ja sinä alkaisit jälleen loistaa kirkkaasti maailman yössä. Jeesus Kristus olkoon sinunkin Vapahtajasi, sytyttäjäsi ja ikuinen valosi, kirkkautesi ehtymätön ja uskollinen lähde – aina kuolemankin yli.

Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla. Room.8:11.