Kuukausi: joulukuu 2017

Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. Mark.9:8.

Muistamme, että Pietari kääri hihojaan ja lupasi ryhtyä rakennuspuuhiin tehdäkseen kolme majaa, kun pilvi peitti heidät ja näkyvyys hävisi hetkeksi kokonaan. Tässä tilanteessa Jumala puhui: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” (Mark.9:7)

Mielenkiintoista, miten hengellisen elämän erilaiset vaiheet on tässä pähkinänkuoressa: valtava into toimia omassa voimassa, jota seuraa lamaannus kun silmissä sumenee, Jumala puhuu vihdoin, kun itse ei osaa mitään tehdä tai ymmärtää. Ja mikä onkaan neljäs vaihe – Jeesus yksin.

Oletko sinä käynyt läpi tällaisia vaiheita uskonelämässä? Voin sanoa, että on hyvä herätä siihen, että sumu hälvenee ja voi kokea, että Jeesus on läsnä. Hän on siinä ja kun hän on vierelläsi, sinulla on kaikki. Turhaa on kaikki ihmisen hosuminen. Turhia ovat luulot omasta voimasta. Turhaa on kaikki visuaalinen loistokkuus ja kauniin musiikin tenho, jos ei voi kuulla Jumalan ääntä, selvää puhetta, sitä selkokieltä, joka korostaa vain yhtä asiaa: Jeesus on minun rakas Poikani, kuunnelkaa häntä!

Niin monet asiat tahtovat meitä viehättää ja viedä mukanaan. Uskokin tarjoaa niitä sivuasioita ja johdannaisia niin paljon. Seurakunnilla on taipumus muuttua puuhamaiksi, joissa puuhataan milloin mitäkin. Ja tämä netti se vasta puuhamaa onkin.

Halusin siis muistuttaa itseäni ja lukijoitani tästä kestoaiheesta, jonka nimi on Jeesus. Hän olkoon elämämme keskipiste, rakkain persoona, kaiken huomiomme ansaitseva henkilö. Hänestä sanotaan mainesanoja, jotka meidän tulisi voida itse todentaa ja ihmetyksen vallassa sanoa ”Aamen – sitä hän totisesti on!” Hän on Elämän leipä, hän on totuuden valo, hän on tie, hän on portti ja hän on lammasten Paimen. Hän on uskomme perustaja ja täydelliseksi tekijä, A ja O. Hän on kuningas, hän on Jumalan Poika. Ja luettelo jatkuu…

Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Hepr.1:3.

Antakaamme kunnia hänelle ja eläkäämme sen kutsun arvoisesti, jonka olemme häneltä saaneet. Hän ansaitsee, että palvelemme häntä kaikesta sydämestämme, mielestämme ja voimastamme. Hän ansaitsee olla keskipisteenä elämässämme.

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. Saarn.3:11.

Tiede on ymmällään monen asian edessä. Tähtitieteessä on monia arvoituksia, mm. pimeä energia. Tai jossakin avaruudessa sykkii kirkas valo, mutta ei löydy teoriaa, mistä se johtuu. Elämän synty – sitä mietitään jatkuvasti. Elinkelpoiset planeetat – onko niitä ja miksi mikään sivilisaatio ei kerro olemassaolostaan… Kysymyksiä riittää. Arvoituksia on niin makromaailmassa kuin mikromaailmassa. Ydinfysiikka, siinäpä kokoelma ratkaisemattomia arvoituksia. Kuka selittäisi?

Entä tämä meidän pieni elämämme ja sen merkitys? Miten löydän merkitystä elämälleni täällä ja miten pääsen selvyyteen Jumalasta? Onko Jumala olemassa ja onko hän luonut kaiken? Vai syntyikö tämä kaikkeus omia aikojaan ja syntyikö elämä maapallolle vain kemiallisena reaktiona?

Jos olemme ottaneet muutamia uskon askelia ja aloittaneet Raamatun tutkistelun, kysymyksiä riittää edelleen. Pelastushistoria – se näyttää olevan monille hyvin hämärä asia. Miksi Jumala syntyi ihmiseksi ja kuoli ristillä? Siinä toiset eivät näe järjen häivää, toisille se on kaiken olevaisuuden ydinasia.

Mutta emme me uskovatkaan kaikkea ymmärrä – ymmärrämme hämärästi, uskomme loput. Luotamme Jumalaan, vaikka emme ymmärrä. Juhlimme joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa, vilpittömin mielin. Minäkin saatan toisinaan käydä jouluaaton hartaudessa. Viimeksi menin sinne vähän nyrpein mielin ja sellaisessa ennakkotunnelmassa, että ”mitähän nämä uskonnolliset ihmiset ja maallistuneet papit ovat nyt keksineet tunnelman kohottamiseksi. Varmaankin he parhaansa tekevät, että saisimme juhlamielen, puhuvat kauniita sanoja ja plaaplaaplaa ja laulamme virrestä viis…”

Ei veisattu virrestä 5, vaan laulettiin virrestä 27: ”Herrojen Herra, valo maailmamme, ihmisen lapseksi syntynyt. Katsokaa lasta, taivaan kuningasta ja kumartamaan tulkaa ja kumartamaan tulkaa ja kumartamaan tulkaa Herraamme!” – Minä murruin täysin. Yritin pidätellä itkua, mutta en ihan onnistunut – joku lapsi käänsi päänsä ja minua nolotti. Mutta sisältä olin täynnä riemua, olin saanut kosketuksen taivaasta. Taivaan ilo täytti minut ja olin Jeesus-lapsen seimen äärellä siinä tovin. Joulun ilo tuli sydämeeni tuoreena ja se tuntui pitkään. Vielä nyt kuukausien päästä voin liikuttuneena muistella sitä.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Luuk.2:9-11.