Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman. 2.Kor.7:10.
Parannuksesta puhuttaessa ihmiset usein ajattelevat, että nyt puhutaan syntien tunnustamisesta ja pois panemisesta. Monet kokevat tällaisen puheen vastenmielisenä, kun ”taas minua muistutetaan siitä vanhasta asiasta”. Jokin syvään juurtunut häpeän tunne voi nousta pintaan ja sen myötä korvat menevät lukkoon, kädet nousevat puuskaan ja mielen täyttää asenne: tuota heppua minun ei tarvitse kuunnella!
Parannus on muutakin. Siinä ihminen kääntää elämänsä suuntaa Jumalan sanan mukaiseksi vähän niin kuin rautainen neula kääntyy kompassissa magneettikentän mukaan. Siinä tehdään työtä oman elämän ja persoonan kanssa, jotta se suuntautuisi oikein. Parannus ei ole silloin harmittavaa ja työlästä hikoilua, vaan ilo.
Oletko huomannut, että kasvitkin osaavat ”tehdä parannusta”? Ne nimittäin osaavat kääntää lehtensä ja kukkansa suoraan aurinkoa kohti. Sitä se parannus on: Kristuksen puoleen kääntymistä, niin että ihminen alkaa joka solullaan suuntautua häneen ja alkaa imeä hänestä valoa ja lämpöä elämäänsä. Usko tai älä: Se muuttuu meissä voimaksi ja energiaksi. Se on parannuksen paras hedelmä: elämäniloinen ihminen, joka säteilee sitä samaa valoa, missä on aikaansa viettänyt.
Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. Luuk.15:10.
Usko kasvuun 