Osat vaihtuvat

Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.’ Luuk.16:25.

Huono-osaisuus tuntuu olevan sitkeä ongelma. Vaikka elintaso on länsimaissa korkea, aina riittää köyhiä, vammaisia ja eri tavoin huono-osaisia. Huono-osaisuus vieläpä usein periytyy. Jos vanhemmat ovat toimeentulotuen varassa eläviä, lapsetkin jäävät sosiaalituen varaan. Tilastollisesti tämä on valitettavan totta, vaikkakaan ei kohtalon sanelema kehityskulku.

Usko antaa tähänkin asiaan uutta perspektiiviä. Jos olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia, meillä on toivo paremmasta. Tämä toivo koskee tietenkin ennen kaikkea hengellistä todellisuutta ja tuonpuoleista elämää, mutta myös tämän hetken ulkonaista pärjäämistä. Jaakob aikoinaan moitti hyväosaisia seurakuntalaisia tähän tapaan:

Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville. Mutta te häpäisette köyhän. Eivätkö juuri rikkaat sorra teitä ja raahaa teitä oikeuden eteen? Jaak.2:5-6.

Seurakunnan tehtävä oli diakonian kautta auttaa ja tukea köyhiä ja kaikenlaisia huono-osaisia. Ajan saatossa on tämäkin käännetty nurinpäin: seurakunnan jäseniltä kerätään rahat pois, jotta papisto saa elantoa. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että hyviäkin esimerkkejä on ja eri tahoilla diakonia todella auttaa köyhiä.

Mutta monen ihmisen kohdalla huono-osaisuuden kipeä ongelma vaivaa lähes kehdosta hautaan. Joku kokee olevansa ruma, toinen köyhä, kolmas vaivainen, joku lahjaton, orpo, puolisoa vailla, lapseton, syrjitty tai sairas. Monella tavalla on mahdollista kokea jääneensä ilman tai vähemmälle, olevansa siipirikko, liikenteessä vammautunut tai rikoksen uhrina kärsinyt – kuka mitenkin. Lasarus antaa huono-osaisuuttaan kipuilevalle kuitenkin toivoa paremmasta tulevaisuudesta – varsinkin sille, joka uskon kautta ymmärtää Jumalan sanan lupauksia, nimittäin:

Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4.

Niinpä voimme uskoa, että osat vaihtuvat. Jos olemme täällä maallisessa elämässä olleet huono-osaisia, tulevassa elämässä saamme hyvitystä kaikesta, minkä olemme kokeneet olevan epätasa-arvoa. Vähän lapsekkaasti voi sanoa, että rumista tulee kauniita, sairaista terveitä, köyhistä rikkaita. Tietysti tätä lohtua voi tulla osaksemme jo tämän elämän aikanakin. Esimerkkinä vaikka Paavalin kokema lohdutus:

Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme. 2.Kor.7:6.

On tärkeää osata tulkita sanaa ja omistaa siihen kätketyt lupaukset omalle kohdalle. En oikeastaan ollut aiemmin huomannut, että kertomus köyhästä Lasaruksesta sisälsi aivan mahtavan lupauksen tulevan elämän ihanuudesta. Jokaisellahan on näitä huono-osaisuuden kokemuksia – minullakin. Nyt voin sanan perusteella odottaa parempaa, odottaa hyvitystä ja lohdutusta. Tämä koskee luonnollisesti sinuakin!

Evankeliumin voima

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat… Room.1:16.

Sinun tehtäväsi on julistaa evankeliumia, kertoa ihmisille, että Jeesus Kristus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan. Hän on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan lunastanut meidät ja nyt olemme vanhurskaita hänen verensä voimasta.

Nyt ei laki voi meitä tuomita, sillä Jeesus otti tuomion kantaakseen. Emme nojaa lain määräyksiin ja niiden perusteella syytä ihmisiä. Monet kuitenkin tekevät niin. Toisilla heistä on oikein suurennuslasi tätä varten. Tiukan seulan kanssa he kulkevat ihmisiä arvioimassa ja sinä jäät aina kiinni heidän seulaansa. Pidä siis tiukasti kiinni evankeliumista. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen. 1.Tim.6:12.

Älä anna periksi noille vanhan liiton uskoville, joiden teologia on täynnä lakia – myös ihan itse laadittuja sääntöjä. Huomaa kaikki kirkkokuntien itse laatimat pykälät ja ihmisjärjen mukaiset ajatuskulut – vältä niitä. Kulje suoria polkuja, vaella evankeliumin valossa, valvo itseäsi niin ettei uskosi kehity uskonnoksi. Kun elät armosta, anna toistenkin elää.

Älä osta rahalla siunauksia, vaikka niitä ahkerasti kaupataan. Lahjoita todellisiin Jumalan valtakunnan tarpeisiin ja anna avustuksia köyhille. Älä ihmettele, jos lahjoituksesi vastalahjaksi saat uuden tilillepanokortin. Se on heidän tapansa toimia. Se paljastaa, että heidän systeeminsä tarvitsee paljon rahaa ja pyörii lopulta vain rahan voimalla. Heidän systeeminsä tekee heistä ahneita. He eivät huomaa, että evankeliumi itsessään on Jumalan voima, joka tuottaa uskovien keskuudessa keskinäistä rakkautta ja hyväksyntää ja vetää puoleensa uskosta osattomia. Rahan piti olla evankeliumin palvelija, täysin sivuroolissa – ei isäntä.

Kun tuot lahjaasi Jumalalle, muista Joosefin taloudenhoitajan sanat: ”Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.” 1.Moos.43:23. Et voi ostaa hyvää kohtelua, et saa armoa osaksesi millään lahjalla. Sinä saat sen, koska Kristus on jo maksanut kaiken. Hän on sinun veljesi – armollinen, hyvä, laupias, uskollinen ja voimallinen Pelastaja. Saat kaiken armosta – ilmaiseksi.

Joka päivä voit kysyä: Oliko tämä evankeliumin mukaista? Oliko menettely armollinen? Sovellettiinko laupeutta vai lakia? Rakensiko tämä uskovien yhteyttä? Oliko tässä mitään vetovoimaa ulkopuolisia ajatellen?

Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle. Sananl.22:9.