Kuukausi: maaliskuu 2021

Nykyajan villitykset, kuten some, ovat korostaneet ihmisen pinnallisia ominaisuuksia ja huomionhakua. Selfie pitää ottaa vähän joka päivä ja jakaa seuraajille. Selfie, jos mikä, on aikamme symboli. Se kertoo itsekeskeisyyden sanomaa. Se kertoo, että on hyväksyttävää tuoda esiin itseään ja elämää minäminä-moodissa. Selfie on modernia läsnä olemista.

Joskus vuosia sitten, kun minäkin olin vielä jonkin verran sosiaalisempi kuin nykyään, ja tapasin sukulaisia, sain osakseni arvioita tukkani väristä. Oliko se nyt vähän tummempi kuin ennen? Jokin sävy siinä oli olevinaan uusi. Sain siis ihmetellä, miten tällainen tuskin kampaa nähnyt hiuspehko voi olla kiinnostava jonkun mielestä? Ymmärrän naisihmisiä, jotka laittavat itseään ja meikkaavat vahvastikin. Mutta minun kaljuuntuva päälakeni ja harmaantuva tukkani – ketä se nyt kiinnostaisi!?

Olen pettynyt, jos minun persoonassani kiinnostaa jokin ulkonainen asia. En oikein pärjää ulkonäkökilpailussa. Onhan maailma täynnä kauniita naisia ja niitä hauskannäköisiä miehiäkin kai riittää – annetaan heille sopivasti huomiota, mutta ei tehdä heistäkään mitään epäjumalia.

Toisaalta – otan itsestäni eräänlaisen selfien joka kerta, kun postaan näitä kirjoitelmiani. Kutsun näitä ”siruiksi”, koska ne ovat tietyssä mielessä elämäni sirpaleita. Yritän kyllä välttää itseni tuomista esille ja kuvata enemmän Jeesusta, pitää hänet keskipisteenä ja etsiä aina hengellistä kuvakulmaa asioihin. Tämä johtaa helposti siihen, että jos itse näyn kuvassa, niin otan mukaan vain myönteisiä yksityiskohtia ja peitän huonot puoleni. On suuri kiusaus esiintyä jonakin vähän parempana uskovana kuin tavalliset tallaajat.

Puolustan tietysti tätä lähestymistapaa sillä, että edustan Kristusta enkä halua kuvaan mitään, mikä tahraisi hänen mainettaan tai langettaisi varjon hänen kuvansa ylle. Sananjulistajan yleensäkin tulee esiintyä arvokkaasti ja välttää oman persoonansa esittelyä ja keskittyä siihen, mitä Jumala tekee.

Vaarana on, että hengellisen blogin pitäjänä minusta tulee tekopyhä. Puhun maski kasvoilla enkä käytä sitä koronan takia, vaan ollakseni vähän parempi kuin olenkaan. Terveen uskon peruspilareita on kuitenkin avoimuus, teeskentelemättömyys, uskottavuus Jumalan sanansaattajana.

Niin, en yritä ratkaista tätä ongelmaa nyt millään näsäviisaalla lauseella, toteanpa vain, että ongelma on todellinen ja ilmeisesti aika pysyvää laatua. Voin vain olla pahoillani, jos asia jotakuta häiritsee. En aio jatkossakaan tuoda esiin persoonani kielteisiä puolia, koska se tuskin auttaisi itse sanomaa – Kristuksen kirkkauden evankeliumia. Haluan vain muistuttaa joidenkin Raamatun henkilöiden inhimillisistä puolista, vaikkapa Simsonin. Jos siis joku Jumalan palvelija on vajavainen, sehän vain kirkastaa Jumalan evankeliumin valovoiman. Haluan rohkaista jokaista, joka tuntee kutsua evankeliumin palvelukseen, että ei tarvitse parannella itseään sen kummemmin. Antaa palaa vaan!

Että jos haluat tietää, onko tukka hyvin, niin ei todellakaan…

Kun huusin sinua, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta. Ps.138:3.

Usko ei ole vain viisautta ja ymmärrystä, se on myös voimaa. Usko antaa energiaa kuin ruoka ja takaa jaksamisen. Uskon ansiosta voimme ponnistella eteenpäin, vaikka väsymys pyrkisi valtaamaan mielen.

Raamatun opettaminen on tärkeä palvelutyö, koska se jakaa tätä uskon energiaa. Sananjulistus kaikkineen on tarkoitettu valamaan meihin uskoa ja sen mukana voimaa. Sanan selittäminen toimii vähän kuin voimalaitos, joka jauhaa sähköä. Kun esimerkiksi vesivoimaa muunnetaan sähköksi, se voidaan johtaa jokaiseen kotiin ja sitä voidaan hyödyntää kaikkialla. Sama tapahtuu Jumalan sanan kohdalla. Kun se uskossa sulautuu meihin, me saamme sen kautta voimaa vaeltaa Jumalan tahdossa. Olemme kuin sähkölaite, joka toimii.

Olemme oppineet kännykän kautta, miten huolella sitä pitää ladata, että se on aina käytettävissä, kun sitä tarvitaan. Hoidamme omaa matkapuhelintamme kuin pientä lasta. Vilkuilemme tavan takaa, koska sitä pitää taas syöttää. Muistin puhdistaminen on kuin vaipan vaihtoa. No niin, nyt se taas rääkyy ja vaatii minua juoksemaan sen luo…

Uskonelämän hoitaminen on vähän samanlaista. Ei sitä voi jättää hyllylle pitkäksi aikaa tai se lopahtaa. Uskoa pitää ladata sydämeen viipymällä sananjulistuksen äärellä tai lukemalla Raamattua tai ammentamalla voimaa rukouksesta. Monille on aivan välttämätöntä pitää yhteyttä toisiin uskoviin ja sillä tavalla ladata uskon akkua.

Isälläni oli maatila. Se sähköistettiin samoihin aikoihin, kun Suomi itsenäistyi. Sain tietää, että isälläni oli tavallisen sähkön lisäksi mahdollisuus käyttää voimavirtaa. Haettiin naapurista iso sähkömoottori lainaksi ja kytkettiin se vaikkapa puimakoneeseen. Kun moottori sai voimavirtaa, se jaksoi pyörittää puimakonettakin. Ääni oli tietysti sen mukainen: se mourusi kuin iso kissa ja kun puimakoneeseen syötettiin tukku puitavaa viljaa, se ärjäisi kuin ukkonen.

Kunpa Jumalan kansa täällä Suomessa saisi jälleen kokea, mitä Jumalan voimavirta saa aikaan. Niilo Ylivainion aikana siitä saatiin esimakua. Tiedämme, että evankeliumi sinänsä on valtava voima. Sen kautta ihminen voi pelastua ja uudestisyntyä elävään uskoon. Syntiset ihmiset muuttuvat perin pohjin – siinä on jo ihmettä kerrakseen. Mutta on syytä myös rukoilla, että Jumala vahvistaisi sanansa sitä seuraavien merkkien, ihmeiden ja voimatekojen kautta, jotta kaikki kiinnostuisivat hengellisistä asioista ja Jumalan valtakunnasta ja saisimme tähän maahan herätyksen. Paavali saarnasi Efesoksessa, ja kerrotaan sellaista, minkä soisi tapahtuvan Suomessakin jonkun Jumalan palvelijan kautta:

Tätä jatkui kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian maakunnan asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan. Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. Ap.t.19:10-11.