Kuukausi: maaliskuu 2021

”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.”… ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä.” Jer.31:31,33.

Me olemme tottuneet ajattelemaan, että olemme uuden liiton kansaa, me kristityt – Kristuksen ruumis ja seurakunta. Mutta Jumala haluaa, että myös Israel ja juutalaiset ovat uuden liiton kansaa. Vielä heistä on tuleva sellaisia.

Mutta valitettavasti tämän päivän Israel ei paljonkaan anna merkkejä uudesta liitosta, pikemminkin vanhasta ”silmä silmästä, hammas hampaasta” – ajattelusta (Matt.5:38). Sitä oudompaa on, että Israel-ystävyydestä tulee jokin hyväksyntäautomaatti kaikelle voimapolitiikalle, mitä Lähi-idässä toteutetaan.

Todellisia sankareita ovat rauhantekijät Jeesuksen sanojen mukaan (Matt.5:9). Meidän tulisi kristittyinä antaa tukemme kaikelle sellaiselle toiminnalle, joka tähtää rauhaan ja sovintoon. Joskus se rauha ja sovinto vaatii molempien osapuolten nöyrtymistä ja sydämen vilpittömyyttä – kipeitä ratkaisuja. Jitzhak Rabin oli aikanaan valmis tähän. Hän joutui ammutuksi, mutta samalla hän muistuttaa enemmän Kristusta kuin nämä kotoiset Israel-intoilijat yhteensä.

Herra Putin näytti esimerkin voimapolitiikasta, kun ryösti Krimin itselleen. Hyväksymmekö me Israelin laajentumispyrkimykset vetoamalla vanhan liiton aikaisiin kirjoituksiin? Emme, jos olemme oikeasti uuden liiton kansaa. Herra Trump oli myös valitettavasti pahan kerran pihalla uuden liiton mukaisesta ajattelusta. Toivottavasti nykyinen presidentti osaa korjata edeltäjänsä aiheuttamia ongelmia.

Politiikka on sinänsä sellainen toiminnan taso, joka ei minua kiinnosta. Mutta testinä kristillisyytemme aitoudesta käy toki politiikkakin. Aika harvoin totuuden ja oikeuden puolustamista nähdään missään maailmanpolitiikan näyttämöllä. Mutta Jumala ei hylkää meitä kaikesta väärästä politiikasta huolimatta, ei Israelia eikä meitä, ei viisaita poliitikkoja eikä tunareita. Hänellä on suunnitelmansa ja hän vie sen päätökseen maailman ihmetellessä.

Sen tähden Herra, joka lunasti omakseen Abrahamin, sanoo Jaakobin suvulle näin: – Nyt ei Jaakobin enää tarvitse olla häpeissään, enää eivät hänen kasvonsa kalpene. Sillä kun he näkevät keskuudessaan minun kätteni luomuksen – omat lapsensa – he jälleen pitävät pyhänä minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja vapisevat kunnioituksesta Israelin Jumalan edessä. Ja ne, joiden mieli on eksyksissä, tulevat järkiinsä, ja marisijat ottavat opikseen. Jes.29:22-24.

He teroittavat kielensä kuin miekan, jännittävät nuolekseen myrkyllisen sanan, ja äkkiä he piilopaikastaan ampuvat viatonta, ampuvat, eivät pelkää. Ps.64:4-5.

Herran veli Jaakob taisi olla oikeassa, kun hän luonnehti ihmisten kielenkäyttöä näin: Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Jaak.3:6-8.

Jos kykenemme kesyttämään kielemme, olemme luultavasti aika hurskaita. Joillakin on synnyinlahjana säyseä luonne ja siitäkin on apua. Mutta jos on keskiverto tapaus, luultavasti suu suoltaa pahoja sanoja mennen tullen. Minä en ole poikkeus.

Sitä tärkeämpää on ymmärtää kehittää itseään, kasvattaa omaa luonnettaan. Voiko ihminen olla itseoppinut lopulta kuitenkaan? Pitääkö olla sosiaalinen ja antaa muiden hioa särmiä? Vastaisin tähän heti, että tiedän hyvän tavan kasvaa: – Pitää vain kuunnella, mitä Jumala puhuu. Raamattu käteen ja oppimaan! Jos ei sana saa meissä sijaa eikä uskossa sulaudu meihin, jos arvot eivät ole kohdallaan ja elämässä tavoitteet oikeanlaiset, tuskin edistymme.

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.

Mitä enemmän opimme kielemme kesyttämistä, sitä myönteisemmin puhumme. Annamme rohkaisevaa palautetta, kannustamme eteenpäin, jaamme lohdutusta, valamme uskoa. Sitä vähemmän kiistelemme turhanpäiväisistä asioista, sitä vähemmän änkyröimme. Annamme toisille hyviä vaikutteita, kun tuomme esiin kiitollisuutta, luottamusta, valoisaa mieltä ja uskon näköaloja. Tässä harjaantuminen merkitsee hengellistä kasvua ja se on sitä, vaikka välillä tulisi takaiskujakin.

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Fil.3:12.