Toivo paremmasta

Pelastusta yleensä kuvataan syntien anteeksiantamuksena, sovituksena ja lunastuksena, joka takaa meille tulevaisuuden taivaassa. Pelastunut ihminen on siis saanut syntinsä anteeksi ja on uudestisyntynyt sisäisesti. Kasteen yksi ominaisuus on puhdistaa meitä edelleen, jotta myös ulkonainen elämämme uudistuu. Kaikessa tässä on yksilökohtainen näkökulma, mutta Raamattu puhuu myös luomakunnan pelastumisesta, joka sekin on Kristuksen ristinkuoleman hedelmää. Jesaja kuvaa Kristuksen persoonaa profeetallisesti näin:

Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki: hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan. Jes.61:2-5.

Saamme yksilöinä valtavasti rohkeutta elämäämme tällaisten sanan lupausten kautta. Ketäpä ei olisi väärin kohdeltu, kukapa ei olisi saanut osaansa köyhyydestä tai väkivallasta. Jesajan kuvaama messias on juuri sellainen hallitsija, jollaista kaipaamme. Kun hänen valtakuntansa tulee, saamme nähdä myös luonnossa tapahtuvan muutoksen koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen (Room.8:21 KR38):

Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.  Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan. Jes.11:6-9.

En osaa sanoa, tapahtuuko tämä kaikki tämän nykyisen ja tuntemamme maan päällä vai vasta uuden taivaan ja uuden maan aikana, mutta mullistavaa se tulee olemaan. Syntiinlankeemuksen kaikki pahat hedelmät on siivottu pois ja saamme elää ’Jumalan lasten kirkkauden vapaudessa’. Kuinka suuri hän onkaan, majesteetillinen Jumalan Poika, joka kerran tyhjensi itsensä:

Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Fil.2:7-8.

Ylipappi hänet kerran häpäisi ja tuomitsi kuolemaan – viattoman ihmisen, kansansa Messiaan – ja törkeästi nöyryytti häntä. Ylipapin kanssa tosin oli kokoontuneena koko sen ajan hengellinen eliitti:

Jeesus vietiin ylipapin luo, ja koko ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat kokoontuivat sinne… Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen: ”Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?” ”Olen”, vastasi Jeesus, ”ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä.” Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?” Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman. Mark.14:53,61-64.

Mitä tahansa nöyryytyksiä olemmekin kokeneet, eivät ne vastaa Vapahtajan kokemaa häväistystä, mutta hänen kärsimyksensä kautta me saamme avun ja pelastuksen, kun uskomme häneen.

Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Hepr.7:26. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa! Ef.1:6.

Julkisesti salaa

Jeesus vastasi: ”Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään.” Joh.18:20.

Jeesus vetosi palvelutyönsä julkiseen luonteeseen, kun ylipappi Hannas häntä kuulusteli. Minäkin voisin Herrani esimerkin perusteella sanoa, että kaikki, mitä olen puhunut, on siellä minun blogeissani – niissä parissakymmenessä nettisivustossa, joita olen julkaissut 2000-luvulla – lukekaa sieltä.

Olen kyllä huomannut sellaisen hauskan tosiasian, että jos haluan pitää jonkin asian salassa, kirjoitan sen nettiin, missä se on julkisesti näkyvillä – sieltähän sitä ei kukaan huomaa! Kun pidät blogia netissä, kirjoitat siis salaisuuksia. Voisit yhtä hyvin lähettää pullopostia…

Hauskuutan nyt itseäni niiden kustannuksella, jotka eivät lue blogejani. Mutta teille, jotka luette näitä elämäni sirpaleisia tarinoita, halusin sanoa aivan muuta. Pysyäkseni aiheessa toivoisin voivani vakuuttaa, että kaikki ne hyvät työt, joita olette tehneet, mutta joita ei juuri kukaan ole huomannut tai mitenkään noteerannut, ovat Jumalan tiedossa ja hän palkitsee ne. Hän tuo ne esiin oikeassa valossa, kun aika on. Tästä puhui Paavalikin, kun hän kirjoitti Timoteukselle. Hän halusi vakuuttaa, että sekä pahat että hyvät teot tuodaan kerran valoon:

Joidenkin ihmisten synnit ovat kaikkien nähtävissä ja saavat tuomionsa aikaisemmin, toisten vasta myöhemmin. Samoin toiset hyvät teot ovat näkyvissä, mutta nekään, jotka eivät näy, eivät voi pysyä salassa. 1.Tim.5:24-25.

Jeesus suositteli useaan otteeseen tekemään asioita yksityisesti, pitämään oma rukouselämäkin suurelta osin piilossa, välttämään kaikkea kerskailua ja ihmisten suosion kalastelua. Hän tuntuu suorastaan vihjaavan, että hengellinen aikuisuus näkyy siinä, että ihminen on uskostaan vaatimaton eikä työnnä itseään eturiviin. Uskossaan vahva ihminen tietää, että Jumala näkee kaiken. Hän ei ole silmän palvoja eikä rummuta hyviä töitään. Hän on täysin tietoinen siitä, että hänen elämänsä ei riipu ihmisten mielipiteistä tai yleisön suosiosta, hänen elämänsä riippuu kokonaan Jumalasta.

Niin, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi. Ilm.16:7.

Me emme siis vaella minkään peitevaatteen alla, vaan esiinnymme aivan avoimesti (2.Kor.3:12) ja tuomme esiin evankeliumin sanaa – uskon, toivon ja rakkauden sanomaa – ja luotamme siihen, että Jumala antaa meille kykyä hänen sanomansa välittämiseen, hänen valonsa esiin tuomiseen, hänen kunniansa kirkastamiseen. Ja olemme varmoja, että saamme osaksemme siunauksen, kun palvelemme Herraa. Meidän voittopalkintoamme ei voi meiltä riistää kukaan syyttäjä, vaikka yöt ja päivät syyttäisi, eikä kukaan valehtelija, joka kaataa niskaamme tekaistuja tarinoita tai saattaa muiden tietoon vääriä johtopäätöksiään. Me saamme iloiten palvella Herraa, joka toimittaa meille oikeuden.

Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra. Jes.54:17.