Kuukausi: huhtikuu 2021

Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa. Ps.28:7.

Sana kehottaa meitä auttamaan avun tarpeessa olevia, mutta paljon enemmän se korostaa, että Herra auttaa suoraan sitä, joka häneen turvaa. Kristilliseen uskoon liitetään usein sellainen luonnetyyyppi, joka on aina tarjoamassa apuaan. Rukousavusta on tullut eräänlainen hoivaamisen muoto. On ihmisiä, jotka käyttävät hyväksi tarjolla olevaa hoivaa ja valittavat milloin mistäkin, joskus ihan pikkuvaivoista. Ihan kuin heidän sielunelämänsä kaipaisi takaisin äidin syliin ja ovat valmiita hoivaa hankkiakseen keksimään kaikenlaisia vaikeuksia itselleen tai suurentelemaan olemassa olevia ongelmiaan. Tällaisen ihmisen vakioratkaisu on aina muiden apuun turvautuminen.

Oman elämänsä kurjuuden itkemisestä voi tulla lääke – tehoton, mutta saatu lohdutus ja paijaaminen tuottavat mielihyvää edes vähän. Joillekin kehittyy toisten paijaamisen tapa tämän valittamisen peilikuvaksi – syntyy auttamissyndrooma. Esirukouksesta voi tulla loputon työmaa. Joudumme ikään kuin kaatopaikalle, jonne kipataan ihmisten murheita kuormakaupalla. Jotkut siellä pöyhivät niitä työkseen samaan tapaan kuin jotkut pöyhivät kaatopaikkoja löytääkseen roskan seasta rahan arvoisia aarteita.

Onhan esirukouksella arvonsa, mutta arvonsa on myös omalla kutsumuksella. Ihminen ei voi useinkaan huolehtia kaikin voimin muista ja samaan aikaan toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä. Auttamissyndrooma sairastuttaa. Opetuslapselle on tarpeellista oppia palvelemaan, se on lähtökohta. Omaishoitajaksikin voi päätyä Jumalan tahdosta. Epäitsekäs itsensä unohtaminen on joskus sankarillista, mutta pitkän päälle se voi olla näännyttävää. Jos oma kutsumus on muiden auttaminen, kuten diakoniassa usein on, pitää huolehtia tasapainon säilymisestä, jotta ei polta kynttiläänsä molemmista päistä. Pitää antaa aikaa itsellekin ja panostaa omaan hyvinvointiin.

Hän sanoi heille: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä. Mark.6:31.

On osattava panna sivuun se omantunnon ääni, joka syntyy liiasta tunnollisuudesta. Samoin on pidettävä loitolla autettavien syyllistävät kommentit, kun vetäydytään välillä omaan rauhaan. Pitää muistaa, että emme ole vastuussa muiden onnellisuudesta. Minun vähät voimavarani eivät ole tarkoitetut siihen – Jumalalla on riittävät voimavarat auttaa, nostaa ja kantaa, siunata ja lohduttaa, antaa iloa ja riemua. Hän on onnellisuuden lähde – ainoa varma ja luotettava avun lähde.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr.4:16.

Mutta minä olen kuin viheriöivä oliivipuu Jumalan pyhäkössä. Alati minä luotan Jumalan armoon. Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä mitä olet tehnyt. Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan. Ps.52:10-11.

Psalmi 52 ilmentää Jumalan palvelijan uskoa tilanteessa, jossa häntä parjataan. Parjattu ihminen helposti alkaa miettiä, miten puolustautuisi. Luonnollinen ihminen käy vastahyökkäykseen ja selittää oman versionsa tapahtumista ja sitten, kun tunteet kuumenevat, solvaa vastapuolta.

Jumalan ihminen sen sijaan luottaa Herraan. Hänen uskonsa todistaa hänelle, että vielä Jumala ilmestyy ja puolustaa häntä. Vaikka juuri nyt näyttää siltä, että Jumala ei tee mitään, tulee aika, kun hän toteuttaa lupauksensa. Onhan hänen lupauksensa syyttä syytetylle ja kaikille omilleen tämä:

Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Ps.37:6.

Niinpä Hengen antama ohje meille kaikille on tällainen: Säilytä malttisi. Pidä kielesi kurissa. Älä puolusta itseäsi, anna Jumalan puolustaa sinua. Vahvistu uskossasi ja jätä Jumalalle tilaa toimia sinun puolestasi. Hän odottaa, että sinä luotat häneen. Hänen armonsa sinua kohtaan riittää kyllä vaientamaan pahat kielet ja sinä saat luottavaisena rukoilla:

Kääntyköön vihollisteni pahuus heitä itseään vastaan. Herra, sinä olet uskollinen, vaienna heidät! Ps.54:7.

Kuinka kallisarvoinen koulu onkaan uskon koulu. Kuinka arvokkaan diplomin sieltä saakaan, kun oppii läksynsä! Ylösnousemusvoiman osallisuus voi alkaa uskon kautta tuntua luissa ja ytimissä. Syvä rauha valtaa Herran omien sydämet, runsas kiitos purkautuu heidän suustaan. Heidän päähänsä lasketaan kerran kirkkauden kruunu.

Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. Room.8:30.