Kuukausi: huhtikuu 2021

Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Luuk.2:46.

Kun Jeesus oli tullut 12 vuoden ikään, hän oli kasvanut sen verran, että kykeni jo osittain irrottautumaan vanhemmistaan. Samalla tavalla varhaisteinit käyttäytyvät nykyäänkin. He keksivät erilaisia tapoja irrottautua vanhempien holhouksesta ja nauttia vapaudestaan edes hetken.

Näemme siis Jeesuksen elämästä, minkälaista on hengellisesti 12-vuotiaan usko. Istutaan opettajien keskellä temppelissä ja kuunnellaan heitä. Sitten vähän leuhkitaan, että olemme päässeet pitkälle: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Luuk.2:49.

Tällaista uskoa näkee paljon. Joidenkin hengellinen kasvu pysähtyy tälle tasolle. Seurakunta ja sen opettajat ovat arvossa ylimpänä. Mutta kasvun ei ole tarkoitus pysähtyä tähän, vaan Jumala haluaa meidän kasvavan uskossamme oikeasti aikuisiksi. Se merkitsee uskon sisäistämistä niin että emme tarvitse enää holhousta. Pyhä Henki varmistaa ihmisen riippumattomuuden muiden ohjauksesta, mutta koska vanha luonto on sitkeä ja häiritsee hengellistä elämää, tarvitaan risti.

Ristin teologia voi olla oppi ja hengellisen ajattelun taso, mutta risti itsessään on koettava. Jeesuksen risti on suuri Jumalan lahja, mutta se on myös Jeesuksen seuraamista: Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk.14:27.

Osallisuus rististä saattaa tulla meille yllätyksenä, kun koemme kiusaamista koulussa tai työpaikalla. Risti voi tulla yllätyksenä seurakunnassa, kun ne opettajat, joita niin kunnioituksella kuuntelin, vetävätkin yhtäkkiä maton alta. Risti tuottaa elämääni epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Jotta kasvaisin tässä ahjossa aikuiseksi, minun tulee seurata Herraa Jeesusta ja elää samalla aaltopituudella kuin hän. Jumalan sanasta näemme asioita, jotka antavat meille esimerkin, kuinka tulee kestää esimerkiksi pilkkaamista:

Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 1.Piet.2:23.

Haasteellista, mutta ei mahdotonta. Pyhä Henki auttaa. Normaali reaktio on kuitenkin pyrkiä pois ristin alta ja paeta sitä. Voi kestää aikansa, että huomaamme ristin olevan sittenkin armoa. Kuten Pietari opettaa: Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 1.Piet.2:20.

Tässä koulussa kasvamme aikuisiksi uskossamme. Tässä koulussa saamme oikeasti seurata Jeesusta eikä usko jää teoriaksi. Tässä koulussa opimme jotain sellaista, mitä ei opita ’temppelissä ylipappien keskellä’. Risti voi painaa ja se voi painaa meidät maahan asti. Mutta huomaamme myös, että Jumala antaa voimaa mennä läpi siitä pätsistä, johon olemme joutuneet. Jossain vaiheessa ristin kantamista voimme tajuta, että en ainoastaan kanna ristiä, vaan risti myös kantaa minua. Aikuisessa uskossa ovat ne elementit, jotka Pietari luettelee:

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

Olkaamme siis määrätietoisia ja urhoollisia, kun joudumme siihen kasvuvaiheeseen, jota omakohtainen risti merkitsee. Ristin kärsimys on sielunvihollisen aiheuttamaa, mutta ristin kirkastunut ilo tulee Jumalalta. Ristin voima tulee Herralta, ristin armo nostaa meitä. Risti antaa meille lopulta siivet, joilla voimme nousta kotkan lailla korkeuksiin. Ristin kokemus syventää rakkauttamme Jeesukseen, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme ja avasi meille tien Jumalan yhteyteen.

Tämän nähdessään Pietari alkoi puhua kansalle: ”Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen kävelemään? … Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette.” Ap.t.3:12,16.

Jumalan palvelijan tulee pysyä nöyränä. Pietari oli koulunsa käynyt ja tiesi, ettei hän pystyisi tekemään ihmeitä. Jeesus teki niitä. Hän välitti Jumalan voiman ja Pietaria tarvittiin vain välikappaleena. Pietari sai läheltä nähdä, kuinka Jumala parantaa ja kuinka hän jopa herättää kuolleita.

Niilo Ylivainio korosti aina, ettei hän kyennyt parantamaan ihmisiä – Pyhä Henki parantaa. Ehkä se olikin yksi hänen voitelunsa salaisuus – hän ei ottanut kunniaa itselleen.

Kerran kun pääsemme ylösnousemuselämään, saamme runsaasti omistaa Jumalan lahjoja – myös mainittuja voimatekojen lahjoja. Niinpä tarvitsemme valmistavan koulutuksen, jossa me opimme nöyryyttä. Koko elämän voi nähdä sellaisena nöyryyden harjoituksena. Tutustumme perin pohjin omaan heikkouteemme, kyvyttömyyteemme ja lahjattomuuteemme – aika ajoin saatamme huomata olevamme todella tyhmiä. Sen tietoisuuden tulisi painua syvälle sielumme sopukoihin. Meidän ei tule uskotella itsestämme mitään eikä elättää mitään illuusioita omasta voimastamme. (Vrt.Room.12:3). Kun olemme lastanneet itseemme nöyryyttä samalla tavalla kuin ennen vanhaan painolastia laivaan, ehkä sitten voimme saada olla Jumalan käytössä? Kuka tietää – mutta taivaassa, jossa meille annetaan uusi suunnitelma, uusi päämäärä, uudet haasteet, uudet taidot ja lahjat – vai uskooko joku iankaikkiseen lomailuun? – me tarvitsemme syvää ja kirkasta tietoisuutta siitä, että kunnia kuuluu yksin Jumalalle. Miten Raamattu sen ilmaiseekaan?

Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. Ilm.7:12.

Tämä olkoon rohkaisuksi jokaiselle, joka nyt, juuri tänään, käy nöyryyden koulua.