Häiritsevät tekijät

Makedoniaan tultuamme emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot. 2.Kor.7:5.

Sielunvihollisella on arsenaali aseita, joilla se yrittää tuhota keskittymisemme. Se saa huomiomme herpaantumaan ja mielemme askartelemaan sivuasioissa. Se saa meidät käyttämään voimavaramme johonkin muuhun kuin Jumalan tahdon tekemiseen. Se yllyttää meidät väittelyihin, puolusteluihin, kostohankkeisiin, valheiden oikaisuun, kiistoihin ja kamppailuihin – mihin kaikkeen se sotkeekaan meidät! Sitten kun olemme tarpeeksi keskittyneet vääriin asioihin, vetäydymme omiin oloihimme nuolemaan haavojamme. Keksimme itsellemme erilaista viihdettä, jonka jälkeen menetämme keskittymisen oikeisiin asioihin kokonaan.

On tärkeää tiedostaa, mikä on minun kohdallani Jumalan tahto, mihin minun pitäisi pyrkiä ja mitkä asiat minun pitäisi työntää sivuun, jotta en menetä keskittymistäni oikeisiin asioihin. Jos en tiedä omaa kutsumustani, harhaannun helposti käyttämään aikani ja voimani turhuuksiin.

Jos sinulla on kutsu julistaa sanaa, sinulla on monia tapoja herpaantua. Unohdat lukea Raamattua, laiminlyöt rukousta. Katselet liikaa teeveetä. Olet liian sosiaalinen ja käytät aikasi ihmisten kanssa seurusteluun. Haluat rentoutua ja käydä matkoilla. Keksit itsellesi aikaa vieviä harrastuksia.

On monia elämäntapaan liittyviä tekijöitä, jotka hajottavat huomion. Sitten siihen soppaan Paholainen heittää niitä kuohuttavia ristiriitoja, jotka ajavat ihmisiä toistensa kimppuun. Pitää vähintäänkin väitellä jostakin opinkohdasta.

…ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ef.6:15.

Rauhan kengät – siinäpä vaikeat jalkineet puettavaksi! Saisipa pitää tavalliset tennarit tai sandaalit jalassa tai juoksennella paljain jaloin. Levottomat jalat kun pyrkivät viemään sinne tänne. Ei hetken rauhaa, kun pitää taas lähteä liikkeelle, tavata ystäviä, osallistua seurakunnan rientoihin, sekaantua kaikkien asioihin – hehän kaipaavat kipeästi neuvojani. Jumalan asialla ei jouda istumaan paikallaan. Niin, ei Paavali turhaan kehota:

Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. 1.Tess.5:23.  Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. 2.Tess.3:16.

Helatorstain ihme

Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Ap.t.1:9-11.

Adventti on kirkkovuoden sisällä sijoitettu joulun odotukseen, mutta oikeasti se kuuluisi helatorstain yhteyteen. Kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle, hän palaa nimenomaan Öljymäelle. Tämä tapahtuu sodan keskellä, kun Jerusalemia piirittävät vihollisjoukot. Puolet Jerusalemin asukkaista pakenee vihollista ja Herra tulee pyhiensä kanssa apuun. Tämä kuvataan tarkemmin Sakarjan kirjassa.

Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso. Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. Sak.14:4-5.

Tapahtuu suuri mullistus: Öljymäki siirtyy paikaltaan (Matt.17:20), kun Kristuksen morsian on mukana lausumassa uskon sanoja. Säässä tapahtuu muutos (Sak.14:6) ja vuorokauden valaistus muuttuu täysin (Jes.30:26). Sota loppuu ja alkaa tuhatvuotinen rauhan aika. Jerusalemiin puhkeaa ehtymätön lähde:

Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sak.14:8.

Elämä maapallolla saa aivan uuden käänteen, kun Kristus tulee ja alkaa hallita kuninkaana. Hänen valtaansa alistuvat kaikki kansat. Ennen niin uppiniskaiset ihmiset lähestyvät häntä vavisten. Jumalattomien suut tukitaan. Kristuksen kirkkaus tulee tunnetuksi kaikkialla: hänen voimansa, hänen armonsa, hänen viisautensa, hänen valtasuuruutensa. Hänen kansansa saa loistaa. Kukaan ei enää pilkkaa uskovaisia.

Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata. Joel 2:27.

Tällaista aikaa kohti olemme menossa. Emme tiedä vuotta emmekä päivää, mutta tiedämme, että Jumalan lupaus toteutuu satavarmasti.

Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli. Hepr.12:28-29.