Usko ja some

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Kol.2:20-21.

Vappu – ylioppilaiden ja työväen juhla. Paraateja, lippukulkueita ja puheita. Karnevaali lumisateen keskellä, säässä kuin säässä. Ilmapalloja ja simaa. Yhteistä ajanviettoa ulkona hytisten.

Vapun vietto ei kuulu perinteisiini – tavallista päivää vietän. Mutta joskus mietin, mitä eroa on hengellisellä ajattelutavalla ja toisaalta poliittisilla ratkaisuilla. Eikö olekin totta, että poliitikot miettivät lainsäädännöllisiä viilauksia ja uskovaiset moraalia tai parannuksen saamista asioihin rukoilemalla? Esimerkiksi, jos tapahtuu ammuskelua, poliitikot kiristävät aselakeja. Jos tapahtuu ryöstöjä, mietitään parempia turvajärjestelyitä, kuten kameroita, aitoja ja lukkoja.

Uskovina voimme tehdä samoja toimenpiteitä, mutta tiedämme, että ne ovat varsin avuttomia keinoja itse ongelman ratkaisemiseen. Sitä hämmästyneempänä kuulostelin erästä pastoria, joka halusi kieltää Facebookin käytön uskovilta, koska sosiaalinen media tuottaa houkutuksia ja antaa mahdollisuuden aviorikokseen. Miten kukaan pastori voi unohtaa niin tyystin Jeesuksen opetukset? Jeesushan toteaa selväsanaisesti, että ammuskelut eivät johdu aseista ja aviorikokset eivät sikiä somesta sen paremmin kuin ruoka saastuttaisi ihmisen sisältäpäin:

Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta. Ja hän jatkoi: ”Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” Mark.14:19-23.

Niinpä kristillinen ratkaisu syntiin ja rikoksiin ei voi olla poliittinen. Joskus voidaan määrärahoja antaa sinne ja tänne ja asiat parantuvat vähän, mutta varsinaista juurisyytä ei saada pois päiviltä sillä tavoin. Ratkaisu vaatii ihmisen sisäistä muuttumista, jotta hän voi käyttäytyä kunnollisesti ja hallita impulssejaan. Monet ovat kokeneet, että tuloksiin ei ole helppo päästä ihmisvoimin, vaan tarvitaan Jumalan ihmettä, tarvitaan uskoontuloa ja uudestisyntymistä, uuden elämän aloittamista Jumalan antaman voiman varassa.

Olisi lapsellista esiintyä kristittynä pastorina ja ehdotella, kuten erään kilpailevan uskonnon edustajat: Musta säkki päähän naisille, niin miehet eivät koe kiusauksia! Tai pysytellä pois netistä, niin ei kohtaa mitään viettelyksiä! Hankkiutua eroon televisiosta, niin pysyy pyhänä!

On selvää, että uskovien tulee kasvaa uskossaan ja oppia hallitsemaan omaa elämäänsä Jumalan sanan mukaisesti ja oppia tekemään oikeita valintoja sen mukaan, minkä tietää oikeaksi. Eihän se riipu ulkonaisista olosuhteista! Emme voi lähteä pois maailmasta emmekä eristäytyä mihinkään luostariin – sisäiseen tai ulkoiseen. Olosuhteet ja kiusaukset tulee voittaa, ottaa vastuu omasta elämästään eikä syyttää mitään ulkonaista syytä, jos kompastuu. Jos kompastuu, voi nousta ylös ja tietää, että Jumalan armo tukee ja Herra on rakkaudessaan uskollinen.

Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.

Poliitikko voi lisätä määrärahoja, lainalainen pastori voi ylläpitää kieltolistaa, mutta sydämeen kirjoitettu sana varjelee parhaiten. Hengellinen kasvu Pyhän Hengen ohjauksessa – se on kestävä ratkaisu.

Ei eväitä mihinkään?

Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 1.Kor.1:28.

Podetko alemmuudentunnetta? Haluat olla Jumalan käytössä, mutta edessä on pitkä jono ihmisiä, jotka todennäköisesti saavat toimeksiannon ensin? Mutta oletko koskaan ollut jonossa, jota aletaan yllättäen purkaa häntäpäästä?

Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Mark.10:31.

Jeesus ruokki ihmisjoukot viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Mutta sitä pikkupoikaa, joka ne eväät toi, ei laskettu mukaan, kun arvioitiin väen määrää.

Siellä näet oli noin viisituhatta miestä. Luuk.9:14. 

Tuntuuko sinusta, että sinuakaan ei lasketa mukaan, kun etsitään sopivia ihmisiä Jumalan käyttöön? Takavuosina minusta tuntui aina siltä. Minulla ei vaikuttanut olevan mitään eväitä mihinkään.

Jumala näkee kuitenkin ihmisten sydämet ja voi käyttää sellaistakin, joka ei ole edes jonossa. Jumala voi tehdä jotakin, joka on täysin odottamatonta. Hän voi sinutkin kutsua johonkin tehtävään, jota ei koskaan ole edes keksitty missään sellaisessa ihmisjoukossa, jota seurakunnaksi kutsutaan. Minä sain kutsun ryhtyä julkaisemaan netissä Jumalan sanan opetuksia ja kirjoitettuja saarnoja, jopa tekstiksi purettuja rukouksia. Olihan se alkuun ihan avutonta, mutta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ei koronakaan ole häirinnyt tätä työtä yhtään. Monet muutkin ovat saaneet vaikuttaa netissä ja julistaa evankeliumia somessa ja pitää rukouspiiriä naamakirjassa. Kuka seurakunnan silmäätekevä olisi sellaista keksinyt? Hehän olisivat kokeneet sen uhkaksi!

Jumala on kyllä kekseliäs ja osaa sinullekin suunnitella tekemistä ja uskosta todistamista, erilaisia tapoja olla mukana Jumalan valtakunnan asialla.

Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.’ Joos.1:9.

Et sinä ole halpa-arvoinen ja käyttökelvoton, vaan Herra näkee sinun sydämesi pyrkimykset, hän tietää, mihin sinä kykenet, hän on varannut sinulle tarpeellista voitelua ja hengellisiä lahjoja ja hän on pitänyt sinua nöyryyden koulussa. Nyt on vähitellen tullut aika nostaa pää pystyyn ja lähteä liikkeelle. Eikö Jumalan henki puhunutkin sinusta jo kauan sitten:

Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa. Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. Ps.112:8-9.