Kuukausi: toukokuu 2021

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.

Eri metalleilla on eri sulamispisteet, joten samasta metalliseoksesta voidaan erotella eri alkuaineet käyttämällä sopivaa lämpötilaa. Kulta sulaa noin 1063 celsiusasteessa. Ensin sulavat tina, lyijy ja sinkki. Hopeakin sulaa ennen kultaa.

Elämä on Jumalan sulatto, jossa meidän uskomme joutuu koetukselle. Jumala etsii meistä kultaa, mutta israelilaisista sanotaan: Ihminen, minun silmissäni israelilaisista on tullut pelkkää kuonaa. Sitä he kaikki ovat, kuparia, tinaa, rautaa ja lyijyä, hopean kuonaa sulatusuunissa. Hes.22:18.

Jumala käyttää erilaisia koettelemuksia välineenä, jolla hän saa jalostettua meitä. Aina kun selviydymme jostakin koetuksesta – sairaudesta, avioliiton kariutumisesta, taloudellisesta ahdingosta, mielenterveysongelmista – me puhdistumme kuonasta. Jos jaksamme luottaa Jumalaan kaiken jälkeen, olemme entistä vahvempia. Joskus meistä tuntuu, että sisältämme on valunut pois kaikki jalous ja olemme pettäneet omatkin odotuksemme ja tunnemme itsemme arvottomiksi. Se mikä meissä oli parasta on osoittautunut tyhjän arvoiseksi. Olemme tehneet konkurssin, avioliittomme on hajonnut, lapset ovat huonoilla teillä, terveyskin on romahtanut. Ihmettelemme, mitä Jumala tahtoo.

Hän tahtoo saada meistä esiin kultaa. Hän tietää, että meissä on jotakin peräti arvokasta, jotakin erittäin kestävää, jotakin mikä ei ruostu pilalle, joka ei koskaan menetä arvoaan. Sen hän haluaa meistä esiin.

Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi… Ilm.3:18.

Kun säilytämme uskon elämämme koettelemuksissa, se on jo saavutus sinänsä. Koettelemuksissa kestänyt usko on sisäinen kultavarantomme. Olemme käyneet läpi vaikeuksia, jotka ovat osittain omaa syytä, mutta myös vastoinkäymisiä, jotka ovat olleet ristin kantamista – syyttömästi kärsittyjä asioita. Joku muu on siirtänyt meille vastuuta omista töppäyksistään tai tehnyt vääryyttä tahallaan. Olemme saattaneet joutua kestämään huonoa kohtelua jopa seurakunnan keskellä.

Jumalaa kiittäen ja hänen armoonsa turvaten voimme mennä näistä läpi – katkeroitumatta. Voimme käyttää saamaamme uskon rikkautta toistenkin hyväksi ja jakaa omastamme.

Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. 2.Kor.1:4.

Ihminen tuo mukanaan – sekä hyvässä että pahassa – oman inhimillisyytensä kaikkeen mihin osallistuu. Niinpä esimerkiksi seurakunnan hallinto on kautta aikain ollut täynnä ihmislähtöistä ajattelua ja ihmisten keksimiä käytäntöjä. Ne tietysti vaihtelevat eri kirkkokunnissa.

Kristus halusi, että hänen seurakuntansa ei rakentelisi mitään hallinnollisia portaita, vaan olisi mahdollisimman yksitasoinen. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Matt.23:8. Apostolit loivat hallintojärjestelmän, johon kuului vanhimmisto ja diakonit. Vanhimmat hoitivat seurakunnan taloutta ja osallistuivat sanan opettamiseen ja seurakuntalaisten paimentamiseen, diakonit taas huolehtivat köyhistä. Diakoneissakin oli sananjulistajia, kuten Filippos. Hengen palveluvirat – apostoli, profeetta, evankelista, opettaja, paimen – olivat siis erikseen ja hallinnolliset virat erikseen. Hallinnollisia tehtäviä ei järjestetty hengellisten virkojen tai pomo-alainen -periaatteen mukaan. Kukaan ei ollut toisten ala- tai yläpuolella. Edes apostolit eivät olleet muiden yläpuolella. Johtajuus, josta kuitenkin selkeästi puhuttiin, oli siis osaamista ja pätevyyttä, armoitusta ja voitelua – ei mitään aseman suomaa arvovaltaa.

Näin ainakin teoriassa, mutta elämä tahtoo sotkea tällaiset selkeät kuviot ja ihminen sotkee ne ihan tahallaan, sillä luonnollinen ihminen on täynnä sitä kuulua ’sikaenergiaa’. Milloin mikin vallanhalu on päällimmäisenä, milloin taas jokin hyötymistarkoitus, jokin itsekäs vaikutin.

Olinpa minäkin kerran vahingossa joutunut lähetystoimikuntaan. En sinne pyrkinyt, mutta kun kerran valittiin, niin osallistuin. Luulin, että se on elin, joka tekee demokraattisia päätöksiä seurakunnan lähetystyöstä. Olinpa minä sinisilmäinen. Kävi ilmi, että päätöksenteko oli lähinnä voimakastahtoisten ihmisten esiintymistä hyökkäävästi niiden näkökohtien puolesta, jotka olivat heille mieleen. Luonne ja rohkea esiintyminen ratkaisi. Tarpeen vaatiessa äänen korottaminen ja nyrkin lyöminen pöytään olisi tässä vaikuttamisessa tehokasta. Kukaan hiljainen ei saanut ääntään kuuluviin. Vaikka seurakunnan johtajana pidetty henkilö oli kokouksessa mukana, ei toimikunta perustanut päätöksentekoaan demokratiaan, jossa kaikilla olisi yksi ääni. Huomasin kuuluvani ’äänettömiin yhtiömiehiin’ ja samalla huomasin, että olin ihan väärässä paikassa väärään aikaan. Kun erosin toimikunnasta, sitä pidettiin provokatiivisena, mutta itse en tarkoittanut sillä mitään sellaista.

No, miksi olisi päätöksenteon pitänyt olla demokraattista? Eihän Raamatussa ole sellaista esimerkkiä. Mutta miksi ylipäätään oli olemassa lähetystoimikunta ja vanhimmisto erikseen? Eikö olisi toimittu enemmän Raamatun mallin mukaan, jos vanhimmistossa olisi ollut mukana lähetystyön ystäviä? – Minusta tuntuu oudolta, että näin alkeellisia asioita ei ole osattu ratkaista oikealla tavalla.

Jos olen seurakunnan hallinnosta jotakin oppinut, niin ainoastaan tämän: keep it simple. Jos on jokin ongelma, täytyy kääntyä ainoan ’esimiehen’ puoleen – Kristuksen. Jokainen asia pitää siis rukoilla niin hyvin, että siihen saadaan Herran kanta. Päätöksenteossa ei saisi olla tilaa millekään painostukselle ja nyrkin pöytään lyömiselle.

En ole mitenkään vaivautunut siitä, että olen pääosan elämästäni saanut ilon olla seurakunnan hallinnon ulkopuolinen henkilö. Olen oikein tyytyväinen tähän rooliini enkä halua sitä kuuluisaa pitkää keppiäkään käteeni… Mutta jos joku on vastuuta kantamassa, niin sellaiselle kuuluu tänään rohkaisu ja kehotus:

Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu. 1.Piet.5:2-4.