Silmälääkärin luona

”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Luuk.18:41.

Tämä tapaus, jossa Jeesus parantaa sokean miehen ja antaa hänelle näön, on tuttu kaikille, mutta se koskettaa meitä jokaista hyvinkin läheltä, jos vain ymmärrämme, kuinka hengellisesti sokeita saatamme olla. Pysähdyin miettimään tätä tuon jakeen kohdalla ja tulin tulokseen, että tarvitsen taivaallisen optikon palveluksia – ja kipeästi.

Hengellisesti nimittäin olemme luonnollisina ihmisinä umpisokeita, kunnes Jumalan sana alkaa tuoda valoa elämäämme. Uskoon tullut ja uudestisyntynyt ihminen on sitten jo saanut silmänsä auki, mutta näkökyky voi silti pitkään olla vajavainen. Ajattelepa vaikka omaa näköäsi ja kykyä kertoa näkemäsi perusteella jotakin sellaista, mitä kutsutaan profeetalliseksi totuudeksi tai ilmestystiedoksi. Useimmat uskovatkaan eivät näe pintaa syvemmälle. Joillakin on ns. ihmistuntemusta, mutta se lienee vielä luonnollista alkuperää. Sellaisen rinnalla on jo yliluonnollista, jos kykenee tuomaan esiin Pyhän Hengen avulla aidon profetian.

Niinpä meillä uskovilla olisi täysi syy mennä rukousalttarille ja pyytää ”Herra, anna minulle näköni!” Paavali näki tämän tärkeäksi koko seurakunnan hengellisen kasvun kannalta:

Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. 1.Kor.14:1.

Profetoimisessahan on kysymys siitä, mitä näemme ja kuinka prosessoimme niitä mielikuvia, jotka Henki nostaa esiin. Tarvitsemme siis tarkan näkökyvyn lisäksi tietynlaista lahjakkuutta tulkita näkemäämme oikein eli tuoda esiin hyvää arvostelukykyä, henkien erottamista ja viisaita päätelmiä. Aivan kuin luonnollisessa näkemisessä on kyse aivojen tuottamasta kuvasta, kun silmät välittävät sille valoa, samoin hengellisessä näkökyvyssä on kysymys Hengen tuottamasta sisäisestä näkemyksestä, kun Jumalan sana välittää Jumalan sanan valoa.

On siis tärkeää tiedostaa, että olen sokea tai ainakin huononäköinen ja siksi voin nöyrästi pyytää Herralta näkemisen lahjaa. Jeesus teki näkevistä sokeita ja sokeista näkeviä. Kyse ei ole vain aisteista, vaan hengellisestä havainnoinnista ja synnin voittamisesta. Jeesus joutui toteamaan fariseuksista:

Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä. Joh.9:41.

Rohkaisen siis sinua menemään taivaalliselle optikolle ja silmälääkärille – se kannattaa. Vaikka olisit uskossa kasvanut, hengellisesti aikuinen, ei haittaa vaikka tarkistaisit näkösi. Aina on varaa nähdä tarkemmin, erottaa selvemmin ja kokea sama, minkä kokee, kun laittaa ensi kertaa uudet lasit päähänsä: Oho, kylläpä maailma kirkastui!

Seura tekee kaltaisekseen

Jeesus oli tarkka, kenen kanssa hän vietti aikaansa. Jokainen hänen lähipiiriinsä kuulunut opetuslapsi oli yksitellen valittu. Jeesus oli kyllä sillä tavalla sosiaalinen, että hän liikkui jatkuvasti väkijoukkojen keskellä ja paransi sairaita torjumatta ketään avun pyytäjää, mutta ystävyyteensä hän otti vain harvoja.

Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. Matt.22:14.

Koska sinut on kuitenkin valittu, sinun tulee olla kiitollinen osaksesi tulleesta armosta. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. 1.Kor.4:2.

Koska sinut on kutsuttu ulos maailmasta ja valittu elämään Jumalan valtakunnan kansalaisena, sinun tulee katsoa, kenen kanssa teet elämän tien matkaa. Sinun ei tarvitse olla tyly kenellekään, mutta voit vetäytyä pois kaikista lyttääjistä, kaikista maailmallisista ihmisistä, kaikista joiden tavoitteet elämässä ovat vanhan luonnon mukaisia ja joiden intohimot pohjaavat maailman alkuvoimiin. Voit vetäytyä pois ihmisistä, joiden arvomaailma ei ole kristillinen. Sinun ei kannata tavoitella rikkauksia, ei rakentaa mitään ylpeiden oppiarvojen varaan, ei suosia kilpailuhenkeä eikä tavoitella valtaa. Sinun tulee oppia seuraamaan Herraa Kristusta ja pyrkiä saavuttamaan hänen kaltaisuuttaan elämäntavoissa ja arvoissa. Sinun tulee kasvaa hengellisesti aikuiseksi ja löytää oma Herralta saatu kutsumustyö.

Niinpä sinun tulee etsiä ystäviä sieltä, missä näitä samoja tavoitteita noudatetaan. Sinun ystäväksesi sopii uskova, joka luottaa sinuun, uskoo sinun aikeittesi vilpittömyyteen, uskoo siihen, että sinä kasvat ja etenet määrätietoisesti elämän tiellä, näkee sinun kutsumuksesi ja kannustaa sinua, huomaa sinun lahjasi ja rohkaisee sinua käyttämään niitä. Sinun tulee valita lähipiiriisi ihmisiä, jotka eivät petä sinua, jotka puolustavat sinua, kun väärin syytetään, jotka eivät ole ostettavissa tai lahjottavissa. Silloin sinulla on ystäväpiiri, jonka keskellä vallitsee oikeanlainen mieliala. Voit sanoa:

Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, totuuden sana ja Jumalan voima. 2.Kor.6:6-7.

Jumala voi antaa sinulle sellaisia ystäviä. Heidän kauttaan Jumala antaa sinulle arvokkaita lahjoja, korvaamattomia siunauksia. Kiitä heistä ja ole itse uskollinen toisille. Pyri rohkaisemaan lähipiirisi ihmisiä ja tukemaan heitä vaikeuksissa. Rukoile niiden puolesta, jotka Jumala on uskonut sinulle sydänystäviksi.

Herra, suo armosi ja hyvyytesi niille, jotka tuntevat sinut ja joilla on vilpitön sydän. Ps.36:11.