Pahimman yli

Heidän ei pidä pilkata ketään eikä riidellä vaan olla ystävällisiä ja kohdella kaikkia ihmisiä lempeästi. Tit.3:2 UT2020.

Uskoon tultuamme saamme ystäviä seurakunnasta. Luultavasti. Jumala todennäköisesti järjestää vasta uskoon tulleelle jonkun tukihenkilön, joka voi auttaa alkuun uskon tiellä. Hyvässä lykyssä heitä ilmaantuu heti useita. Mutta joskus saatamme luulla, että tukihenkilömme on annettu avustamaan meitä elämän loppuun asti. Jos hän jostain syystä häipyykin, tunnemme itsemme orvoiksi ja hylätyiksi.

Sellaisiin kasvun paikkoihin joudumme, kun joku ystävä muuttaa pois, tai kun muutamme itse paikkakuntaa ja meidän on sopeuduttava uuteen seurakuntaan. Tilanteita, joissa jäämme pulaan, voi olla erilaisia, mutta ne kaikki haastavat kasvamaan ja itsenäistymään. Hengellinen kasvu on paljolti sitä, että ihmisten sijasta kasvamme kiinni Jumalaan ja opimme tuntemaan Kristusta läheisemmin. Niinpä tietynlaiset menetykset ja vaikeudet uskon tiellä ovat normaaleja ja hyödyllisiä tapahtumia. Jumala ei tarkoita meitä jättää pahaan pulaan, vaan hän useinkin järjestää meille uutta kasvua varten vähän erilaista tukea, jonka avulla pääsemme pahimman yli ja nousemme seuraavalle tasolle.

Joskus ystävän tai läheisen menetys voi tuntua kipeältä iskulta, joka nostaa syyllisyyden pintaan. Saatamme kokea, että Jumala on hylännyt tai jos ei ihan hylännyt, niin kääntänyt ainakin selkänsä, koska olemme tehneet jonkin virheen tai rakkautemme Jumalaan on kylmennyt. Tilanne voi johtaa masennukseen ja liukumiseen poispäin uskosta. Itsesyytökset voivat päästä niskan päälle.

On syytä muistaa, millainen taivaan Isä meillä on. Hän ei moittinut tuhlaajapoikaa, vaan otti hänet avosylin vastaan. Hän ei hylännyt Joonaa myrskyssä eikä jättänyt häntä valaan vatsaan, vaan järjesti hänet takaisin kutsumuksensa tielle. Jeesus ei karttanut Sykarin kaivolla naista (Joh.4), joka oli viidettä kertaa naimisissa, eikä hän tuominnut naista, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta (Joh.8:3-11). Jeesus sanoi omasta kutsumuksestaan näin: Eivät terveet lääkäriä tarvitse vaan sairaat. Enkä minä tullut kutsumaan syyttömiä vaan syntisiä. Mark.2:17 UT2020.

Niinpä sinäkin saat huojentaa mielesi ja vakuuttua siitä, että Jumalan rakkaus Kristuksessa on varattuna sinua varten yhtä lujana kuin aina. Ei sinua ole hylätty etkä sinä ole missään paitsiossa. Sinä et ole liukunut kauas Jumalasta ja vaikka olisitkin, saat ajatella itsestäsi rohkeasti: Jos nousisin taivaaseen, sinä olet siellä. Jos sijaisin vuoteeni kuoleman maahan, olet sinä sielläkin. Ps.139:8 Psalmit 2024.

Sinä tarvitset tukea ja Jumala on valmistanut sellaista sinulle. Jumalan Henki on vierelläsi ja kasvattaa ja vahvistaa uskoasi. Hän auttaa sinua tämän vaiheen ylitse. Olet Herran silmissä kallisarvoinen, ainutlaatuinen, korkean kutsumuksen saanut, luotettava ja uskollinen opetuslapsi, jolle on varattuna kaikki taivaallinen tuki. Älä siis pelkää, vaan mene luottavaisin mielin huomista kohti.

Copyright © 2023 Simo Papunen

Vääristynyt kuva

Miten voit sanoa toiselle: ’Annahan, kun nyppään tikun silmästäsi.’ Ethän näe edes tukkia omassa silmässäsi. Ota ensin tukki omasta silmästäsi, senkin teeskentelijä! Vasta silloin näet niin tarkasti, että voit ottaa tikun toisen silmästä. Luuk.6:42 UT2020.

Meillä voi olla vääristynyt kuva itsestämme tai lähimmäisestämme ja vääränlainen käsitys Jumalasta. Hirsi tai tukki silmässä oli Jeesuksen esittämä vertaus siitä, miten vääristynyt kuva syntyy. Minulle tulee heti mieleen Linnanmäen peilitalo, jossa sain pikkupoikana nauraa hauskoja peilikuvia itsestäni.

Jaakob sanoo Raamatusta, että Jumalan sana toimii peilin tavoin. Sanan kautta näemme oikean kuvan itsestämme. Mutta erilaiset maailman peilit tahtovat sekoittaa tämän tarkan kuvan ja esittää meille vääristyneitä tulkintoja todellisuudesta. On uskon kannalta terveellistä palata aina uudestaan sanan ääreen, jotta mielessämme säilyy oikeanlainen kuva asioista.

Oletko sinä nähnyt läheltä ketään anorektikkoa? Lapsi on saattanut kuulla jonkin kehoaan koskevan huomautuksen, ehkä vihjauksen, että toinen on hieman lihava, ja sen vuoksi lapsi on kehittänyt itselleen väärän kehonkuvan. Se on voinut johtaa ylettömään laihtumiseen.

Hengelliselläkin alueella voi syntyä vääristymiä. Joku pastori voi alkaa käyttäytyä kuin Diotrefes, josta apostoli Johannes kertoo:

Kirjoitan tässä seurakunnalle pari sanaa, vaikka Diotrefes ei tunnusta arvovaltaamme. Hänhän nauttii voidessaan korostaa asemaansa. 3.Joh.1:9 UT2020.

Joku kirkon tai herätysliikkeen johtaja saattaa liioitella kirkon tai seurakunnan merkitystä, niin että se alkaa jo korvata Jumalankin. Tai käy niin kuin monelle sananjulistajalle: heidän saarnaamisessaan laki syrjäyttää evankeliumin. On myös paljon sanan väärää tulkintaa ja sellaisen harhaanjohtavan tulkinnan takia ei synny ainoastaan eksyneitä lampaita, vaan uusia lahkojakin. On arvokasta, jos voi tukeutua terveessä uskossa eläviin sisariin ja veljiin.

Pidä sinä kiinni siitä, mitä olet oppinut ja mistä voit olla varma. Sinähän tiedät, keneltä olet sen oppinut. 2.Tim.3:14 UT2020.

Niinpä haluan julistaa sinulle vapautta vääristävistä peileistä, väärästä omakuvasta, eksyttävistä opinkappaleista, diktatorisista johtajista, vapautta laista ja suorittamisesta, vapautta trolleista ja kaikenlaisesta vihapuheesta – Jeesuksen nimessä! Kristuksen tähden haluan päästää sinut vapauteen, iloon ja valoon, kaikkeen evankeliumin totuuteen Jumalan armon kautta Pyhässä Hengessä! Aamen.

Copyright © 2023 Simo Papunen