Herätyksen kaipuuta

Nyt kun Ylivainion herätyksestä on jo kulunut 40 vuotta, alkaa seurakunta kaivata uutta hengen sadetta. Erityisesti millenniaalit ja muu nuorempi väki olisivat herätyksen tarpeessa. Aprikoin välillä, mahtavatko seurakuntanuoret tänä päivänä oikein käsittää, mistä ovat jääneet paitsi.

Muistui mieleen, kuinka itse olin juuri toisella kymmenellä, kun istuin parin veljeni kanssa Helsingissä Mäntymäen kentän laidalla. Äitini oli meidät sinne tuonut, sillä hän halusi olla mukana Tommy Hicksin kokouksessa. Sitä varten oli pystytetty suuri teltta ja odotettiin, että parantajaevankelista saarnaisi ensin ja sitten suorittaisi rukouspalvelua. Hänen kokouksissaan tapahtui erilaisia parantumisihmeitä. Sodan jälkeen oli Amerikassa syntynyt parantamisherätys ja kun se hiipui 1960-luvulle tultaessa, sen tilalle tavallaan nousi karismaattinen herätys. Olen kertonut jo aiemmin Kathryn Kuhlmanista, joka vaikutti voimakkaasti siihen, että minä tulin herätykseen. Hänen siunaamansa rukousliina oli vuosia sänkyni patjan sisällä. Kun sitten annoin elämäni Jeesukselle, Kathryn Kuhlman oli jo haudassa. Minulle tapahtui vähän samanlainen kuolleista nouseminen kuin kerrotaan 2.Kun.13:2, kun Elisan luut koskettivat vainajaa ja tämä virkosi eloon!

Kathryn Kuhlman ei ollut varsinaisesti osa parantamisherätystä, mahdollisesti siksi että hän kertoman mukaan karttoi kaikkea fanatismia. Mahtoiko tämä fanatismi olla oikeaoppisuutta vai oman kirkkokunnan korostamista? Ehkä sellaista auktoriteetista juopumista, joka nykyäänkin joskus nostaa päätään ja johtaa ilmiöihin, joista Johannes kertoo viitatessaan Diotrefeksen henkilöön (3.Joh.1:9). Fanatismilla ehkä tarkoitetaan tässä yhteydessä myös sellaista helvetillä pelottelua ja tuomioiden saarnaamista, jota myös Niilo Ylivainio myönsi ennen herätystä harrastaneensa. Hän oli omien sanojensa mukaan ”pelotellut ihmisiä uskoon”. Niilo sai armon muuttua: hänestä tuli hyvin lempeä ja armonhenkinen mies. Hänen kokouksiinsa tuli ihmisiä koolle kaikista uskon suunnista. Eräs sukulaisenikin, joka tunnettiin vähän tylynä miehenä uskon asioita kohtaan, tuli Niilon kokoukseen, kun sattui asumaan niin lähellä, että oli mahdollista tulla paikalle kävellen. Kun Niilo pyysi nostamaan kätensä, jos halusi parantua, myös hän nosti kätensä. Hän jopa myönsi parantuneensa (vaivaa en enää muista). Kuinka Jumala onkaan hyvä ja armollinen, rikas antaja kaikille! (Jonkin verran hänen kohdallaan ääni muuttui kellossa, mutta sen syvempää elämän muutosta ei kuitenkaan tapahtunut.)

Kunpa tänäkin päivänä saarnamiehet ja -naiset saisivat apostolisen voitelun eli henkilökohtaisen lahjan Kristukselta niin että ihmeet ja merkit seuraisivat julistusta. Voimme tietenkin rukoilla sitä:

Herra, kiitämme herätyksen ajoista. Pyydämme virvoittavia hengen sateita tämän päivän Suomeen. Anna meille apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat ja tee pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin ja seurakunnan rakentamiseen. Anna palvelijoillesi tuore Hengen voitelu ja vahvista sanasi sitä seuraavien merkkien ja tunnustekojen kautta. Tuo kristityt yhteen ja suo meille armolahjojen koko rikkaus. Lahjoita seurakunnallesi sellaista vetovoimaa, että evankeliumin julistus alkaa kiinnostaa ja monet saavat avun synninhätään ja sairauksiinsa, erilaisiin elämänsä kriiseihin. Jeesuksen nimessä! Aamen.

Tommy Hicks näki aikoinaan näyn lopun ajan herätyksestä. Siitä on kuvaus Reijo Telarannan blogissa: Tommy Hicksin profetia.

Copyright © 2023 Simo Papunen

Elämän laboratorio

Kun tunnemme itsemme sairaiksi ja haluamme lääkäriin, ensimmäiseksi yleensä tulee käydä laboratoriossa. Siellä otetaan näytteet ja tutkitaan veriarvot. Testin tuloksista lääkäri usein osaa päätellä taudin.

Eräs henkilö pohti kuolemaa ja elämän rajallisuutta. Hänen mielestään uskontoon yhdistetyt ajatukset taivaasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä olivat toiveajattelua, jolla ihminen pakenee kuoleman väistämättömyyttä. Olin ihmeissäni näistä päätelmistä aivan samoin kuin Jeesus aikalaisistaan: Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Mark.6:6. Kutsuinkin mielessäni tuota artikkelia ’uskon antiteesiksi’. Mielestäni kirjoittajan tekemä päätelmä olisi pitänyt kääntää päälaelleen: tämä elämä on vain laboratorio, jossa rekisteröidään ihmisestä muutamia tärkeitä ominaisuuksia – nämä arvot määrittävät sitten meidän lähtökohtiamme tulevassa elämässä, joka on ’se varsinainen elämä, joka meidän on määrä elää’.

Tulevan elämän kannalta on tärkeää, että labrakokeemme antaa hyvän signaalin valmiudestamme lähestyä ongelmia uskon näkökulmasta. Kun koemme hylkäämistä, on tärkeää osata kääntyä Kristuksen puoleen. Hänen lohdutuksensa antaa meille toivoa. Kun kärsimys tulee osaksemme, voimme nojata Jeesukseen, Hän voi auttaa koettelemuksissa, koska on itse niitä kokenut ja kärsinyt. Hepr.2:18 UT2020.

Jos nyt tämän elämän turhuus käy yli voimien ja koemme syvää tyhjyyden tunnetta ja mietimme, mitä hyödyttää kaikki vaivannäkö tyhjän hyväksi, emme romahda henkisesti, sillä tiedämme, että olemme saaneet lahjaksi ’tulevaisuuden ja toivon’ (Jer.29:11). Paavali selventää meille asiaa sanoessaan: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkein säälittävimpiä ihmisiä. 1.Kor.15:19 UT2020.

Uskossaan aidon ihmisen yksi tunnusmerkki on, että hän osaa kääntyä Herran puoleen aina kaikissa ongelmissaan. Maalliset murheet eivät kaada uskossaan vahvaa. Jos onnettomuus tai vastoinkäyminen käykin yli voimien, siitäkin voi vielä toipua. Uskon ihmisestä ei tule mitään tuulikaatoa. Soturien jouset ovat poikki, mutta maassa makaaviin palaa voima. 1.Sam.2:4.

Lapsena opimme tarttumaan äitiä kädestä, jos jokin pelotti – nyt aikuisina voimme aina tarttua Jeesuksen käteen ja saada tukea. Herra on aina lähellä rukoilevaa ihmistä. Vaikeuksista on hyötyä, sillä ne opettavat meitä turvautumaan Jumalaan. Näin meidän labrakokeemme näyttää hyviä arvoja, kun tämä koeaikamme päättyy.

Copyright © 2023 Simo Papunen