Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: ”Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon.” Valit.3:17-18.
Elämässä tulee aallonpohjia, jolloin synkät tunnelmat valtaavat mielen. Tuskin kukaan selviää elämästä ilman vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, jotka koettelevat elämänhalua. Meidän luonteemme yksi tärkeimpiä mittareita on se, miten toivumme näistä ankeista kokemuksistamme. Jos olemme uskossa, on näissä elämän laaksoissa mahdollisuus kasvaa huomattavasti. Tällä tavoin uskovalla kasvaa sekä luonne (koko persoonallisuus) että kristillinen usko (ja kyky toivon säilyttämiseen) ja ne nivoutuvat yhteen. Emme saavuta tällaista kasvua ilman koettelemuksia. Kovia kokeneet muistavat, kuinka helposti Jumala joutuu tulilinjalle. Valitusvirren tavoin syytämme Jumalaa siitä, että hän on syyllinen meidän kovaan kohtaloomme.
Nyt pysyvät voimassa nämä kolme asiaa: usko, toivo ja rakkaus. Tärkein niistä on kuitenkin rakkaus. 1.Kor.13:13 UT2020. Tämä jae kohdistaa huomiomme rakkauteen. Mutta on hyvä ymmärtää myös toivon merkitys. Toivo on tärkeä koettelemusten keskellä. Jos menetämme toivomme, saatamme menettää elämänhalumme ja päätyä jopa itsemurhaan. Niinpä kun uskovaa koetellaan, ei ainoastaan usko ole testissä, vaan myös toivo – toivo paremmasta, toivo selviytymisestä, toivo muutoksesta ja uudesta voimasta, toivo taivaasta ja ikuisesta elämästä. Siinä missä usko jo murenee, toivo vielä elää. Niinpä saamme kokea Jeremian kanssa myös toivon uuden viriämisen:
Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: ”Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan.” Valit.3:21-24.
Jostain sieltä sielun syvyyksistä aina löytyy se toivon kipinä ja uskon sitkeys. Jumala on istuttanut sen uskovan ihmisen sisimpään. On lohdullista, että usko on sittenkin niin sitkeää laatua oleva osa hengellistä elämää ja sen elinvoima riittää silloinkin, kun koemme ylivoimaisia vaikeuksia. Jumalan meidän sieluumme istuttama usko on vahvaa, sitkeää, elinvoimaista – kuolematonta. Jos se välillä nuutuukin, se virkistyy aina nopeasti Raamatun sanasta ja rukouksesta.
Heitetään siksi pois kaikki taakat ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Niin jaksamme juosta loppuun asti sen kilpailun, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen. Hänestä usko sai alkunsa, ja hänessä se tulee täydelliseksi. Edessään olevan ilon vuoksi hän kesti nöyryytyksen ristillä. Hän ei piitannut siitä, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, jotta ette väsähtäisi ja antaisi periksi. Miten paljon hän saikaan kestää syntisten vastustusta! Hepr.12:1-3 UT2020.
Usko kasvuun 