Otollinen hetki

Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille! Ps.31:15.

Enemmän kuin mitään muuta sinä kaipaat oikeutta. Haluaisit todistaa läheisillesi ja vihamiehillesi, että et tehnyt mitään väärää. Haluaisit vakuuttaa heille, että motiivisi olivat puhtaat ja että olet syytön. Mutta nyt vihollinen karjuu kuin leijona ja syöttää jokaiselle omaa teoriaansa, vääristää sinun tekojesi vaikuttimet, syyttää ja pilkkaa. Hän ei edes tyydy väittämään, että teit väärin, vaan hän haluaa määrätietoisesti mustamaalata sinun persoonasi. Teit väärin, koska olet kelvoton ja paha ihminen.

Väkijoukko huutaa nyt mukana: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!”

Tarvitset hengen voimaa mennäksesi läpi tästä koetuksesta. Tarvitset lujaa päättäväisyyttä seurata Herraa, joka kesti samanlaiset pilkkahuudot, jota lyötiin armotta, joka lopulta kärsi syyttömänä kuolemanrangaistuksen. Sinun tulee tietää, että Jumala on puolellasi, Kristus Jeesus itse on sinun asianajajasi. Et sinä joudu häpeään, sinä saat avun. Sinut vapautetaan syytöksistä, sinut todistetaan syyttömäksi. Sinun syyttäjäsi sen sijaan putoavat kuoppaan, jonka ovat sinua varten kaivaneet.

Jumala on asettanut määräajan, otollisen hetken, kun sinun vapautuksesi päivä koittaa.

Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. Ps.37:6.

Ole siis kärsivällinen. Kestäväisyydellä sinä voitat omaksesi elämän (Luuk.21:19 KR38). Uskosi palkittaan. Ilo valtaa sinut lopulta. Saat nähdä, mikä hyöty ja siunaus kätkeytyi sinun kärsimykseesi.

Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus… Jes.60:5.

Israelin kansa saa kokea ulkonaisia siunauksia, sinä saat sisäistä rikkautta, hengellisiä siunauksia, Kristuksen tuntemisen rikkautta. Saat elää pyhien keskellä, saat osaksesi kunnioitusta. Kukaan ei enää väheksy sinua, kukaan ei pilkkaa uskoasi. Kukaan ei häpäise sinua ulkonäkösi tähden tai syntyperäsi takia. Sinua ei enää väärinymmärretä. Kukaan ei heitä lokaa sinun päällesi, saat käydä hohtavan valkeissa vaatteissa.

Katso, tämä tapahtuu, kun on määrähetki ja sinun elämäsi suunta kääntyy.

Hengen silmät ja korvat

Jeesus vastasi: ”Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.” Mark.13:2.

Luonnollisin silmin katsottuna temppeli oli komea rakennus. Jeesus katsoi sitä hengen silmin.
Oletko sinä huomannut tämän kahtiajaon? Oletko koskaan ihmetellyt ihmisten reaktioita, kun he näkevät ulkonaiset asiat, mutta eivät huomaa sisäistä todellisuutta, joka kumoaa ulkonaisen. Melkein kaikissa asioissa on nämä kaksi puolta. Joku sanoo: ”Asia on näin”, ja sinä voisit lisätä siihen: ”Mutta Raamattu sanoo…”

Yksi kuuntelee puhetta luonnollisin korvin, toinen kuulee hengen sanat. Henki vahvistaa Jumalan sanat, mutta voi jyrkästi kieltää ihmisviisauden. Jopa uskovat voivat eksyä ajattelemaan sielunvihollisen tarjoamalla mallilla. Hän on ovela. Jeesuksen aikana uskonnollinen eliitti oli pahasti eksyksissä, ylpeytensä lumoissa, oman asemansa ja kunnianhimonsa huumaama. Hengellinen ihminen voi pysähtyä ihmettelemään nykyäänkin, kuinka ihmeessä he osaavat olla niin fariseuksia ja saddukeuksia…

On tärkeää, että uskomme on ankkuroitu Jumalan sanaan ja meillä on sisäinen opettaja – Pyhä Henki – selittämässä meille sanaa koko ajan. Korona ei siihen rakoon pääse. Pandemian takia jumalanpalveluksia on voitu joutua perumaan, mutta sydämen temppelissä voi Jumalan palveleminen jatkua häiriöttä.

On tärkeää, että elämme sillä syvemmällä tasolla, missä Jumalan totuus kohtaa meidät. Sillä tasolla, missä ymmärrämme syvempiä merkityksiä, pureudumme asioiden todelliseen luonteeseen. Näemme asiat oikein, kuulemme mitä henki puhuu. Kun harjaannumme tässä, meitä on vaikea eksyttää.

Jolla on korvat, se kuulkoon! Mark.7:16.