Häiriötekijöitä

Älkää pyrkikö hyötymään toistenne kustannuksella, vaan pelätkää Jumalaa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 3.Moos.25:17.

Kiinalaiset ovat kautta aikain käyttäneet kertomuksiaan viisauden opettamiseen. Seuraavakin kertomus lienee kiinalainen, mutta en tarkkaan tunne sen alkuperäistä muotoa. Kuulin sen jotensakin seuraavassa muodossa. Oli siis vanha mies ja nuori poika. He lähtivät markkinoille ja ottivat aasin mukaan. Vanha mies istui aasinsa selkään ja poika käveli vierellä jalkaisin. Tiellä tuli vastaan muita kulkijoita ja eräs alkoi säälitellä poikaa: ”Kuinka te aikuinen mies istutte aasin selässä, kun pojan pitää kävellä?” Niinpä mies laskeutui aasin selästä ja poika pääsi välillä ratsastamaan. Mutta tien vierellä oli ihmisiä, jotka sitten sanoivat: ”Kuinka tuo vanha mies joutuu kävelemään ja nuori mies saa ratsastaa?” Niinpä nuori mies nousi aasin selkään yhdessä vanhuksen kanssa. Kun he olivat edenneet jonkin matkaa, tien vieressä olevat ihmiset alkoivat säälitellä aasia. ”Kuinka tuo aasiparka jaksaa kantaa kahta miestä?” Niinpä loppumatkan kaupunkiin miehet kantoivat aasia selässään…

Näin saatamme joutua ihmisten mielipiteiden ohjaamiksi. Olemme tuuliviirejä, jotka kääntyvät aina toisten mielipiteen suuntaan. Olisi parempi, jos tietäisimme, mikä on viisasta ja mikä ei, mikä sopii minun elämäni tavoitteisiin ja milloin eriävä mielipide on vain häiriötekijä. Tämä on erityisen tärkeää Jumalan valtakunnan työssä, jossa päämäärä on tärkeä, Jumalan antama näky johtotähti, jota ei saa kadottaa silmistään.

Häiriötekijöitä voi olla muitakin. Monet vahvat persoonat haluavat hallita sinua. Toiset varaavat sinun resurssejasi: aikaa, rahaa, lahjoja, luovuuttasi. Joku haluaa olla palveltavana ja tehdä sinusta oman orjansa. Mistä tunnistamme nämä ihmiset? Onhan tärkeää osata palvella toisia, milloin se sitten muuttuu häiriötekijäksi? – Jos sinun pitää aina vain antaa jotakin, rahaa tai voimia, aikaa ja energiaa toisen hyväksi, mutta toinen ei koskaan anna sinulle mitään – silloin on syytä harkita vetäytymistä pois sellaisen ihmisen vaikutuspiiristä. Sinun pitää voida varata parhaat voimasi, leijonanosa ajastasi, intosi ja luovuutesi Jumalalle. Ensirakkaus Kristukseen on tärkeä. Oma perhe voi olla seuraava, seurakunta sitten, työ ja muu välttämätön, mutta hyväksikäyttäjät siirrettäköön jonon hännille.

Kukaan ei saa pyrkiä hyötymään veljensä kustannuksella. Herra rankaisee kaikesta sellaisesta, niin kuin olemme teille sanoneet ja teroittaneet mieleenne. 1.Tess.4:6.

Hyödyn tavoittelija ei kuitenkaan voi meitä orjuuttaa, jos emme suostu siihen. On omalla vastuulla pitää omasta reviiristä huolta ja torjua häiriötekijät, jotka eri muodoissaan pyrkivät hajauttamaan huomiomme sivuasioihin. On osattava arvioida, mikä on Kristuksen lain mukaista lähimmäisen palvelemista, mikä ei. Voimme pitää mielessä Paavalin kehotuksen: Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Gal.6:2. Mutta olisi osattava pysyä sillä tavalla tasapainossa, että emme kadota omaa kutsumustamme. Näkyynsä keskittynyt on tunnistettavissa – ei tylyydestä muita kohtaan, vaan rakkaudestaan Herraan.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

Kaikki kaikessa

Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen ja joka nyt on tullut julki, kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt. Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin. 2.Tim.1:9-10.

Onpa tiivistetysti sanottu paljon. Mietin sitä tosiasiaa, että jotkin alkuaineet ovat syntyneet supernova-räjähdyksissä ja kulkeutuneet tällekin planeetalle erilaisten vaiheiden kautta. Ilman niitä meillä ei olisi tätä tuntemaamme elämää. Mutta pelkkä aine ei vielä atomitasolla synnytä elämää. Jumala synnyttää elämää ja ylläpitää sitä. Elämää voi olla eri tasoilla. Nyt kun Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt, elämä on nostettu uudelle tasolle ja evankeliumi on lähetetty maailmaan.

Nämä ovat suuria salaisuuksia – elämä luomisen ja lunastuksen kautta, tähdäten sellaiseen elämään, joka on yhteydessä Jumalaan. Hämmästyttävää pitkäjänteisyyttä Jumalan taholta, sillä tämä prosessihan on jatkunut jo miljardeja vuosia. Millainen luomisen pohjatyö! Kun saamme kutsun seurata Herraa, sitä on pohjustettu aika kauan! Jeesus kuoli ristillä parituhatta vuotta sitten, mutta sehän oli lähestulkoon pelastushistorian loppunäytös. Nyt lähestymme huimaa vauhtia kaiken historian huipennusta – Kristuksen toista tulemusta.

Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Hepr.2:1 KR38.

Helposti jäämme likinäköisiksi, katsomme liian lähelle, keskitymme omiin pieniin asioihimme ja suuret linjat jäävät meiltä pimentoon. Emme oivalla, miten ihmeellinen Luoja meillä on, emmekä tajua, miten suurenmoinen Vapahtaja meille on annettu. Emme huomaa, miten kallisarvoinen on se kutsu, jonka evankeliumi meille tarjoaa. Jumalan pelastussuunnitelma on laadittu jo ennen aikojen alkua, ennen galakseja, ennen supernovia, ennen aurinkoa ja maapalloa – ennen sinua ja minua. Nytkö sanoisimme evankeliumista ”Ei kiinnosta!”

Emme tietenkään torju Jumalan evankeliumia. Otamme sen vastaan ilomielin, riemusta hyppien, onnesta laulaen. Otamme sen vastaan niin, että siitä ajan kanssa tulee meille kaikki kaikessa.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! 2.Kor.1:3.