Kuukausi: lokakuu 2021

Lainasin otsikon John Steinbeckiltä, mutta mielessäni on muuta kuin 30-luvun lama ja senaikaiset ihmiskohtalot. Ajattelen kristityn vaellusta ja hengellistä kasvuamme. Yksi sitä haittaavista tekijöistä on taipumuksemme ratkaista ongelmia vihan kautta.

Näemme vihan vellovan erityisesti elokuvissa ja tietokonepeleissä. Ristiriitoja ratkotaan aina nyrkein ja asein ja väkivallan seurauksia ei paljon suremaan jäädä. Onko siis ihme, jos nuoriso tällaisen mallin omaksuu ja sitä toteuttaa? Koskelan surma on yksi kipeä esimerkki tästä. Näemme, kuinka väkivaltakulttuuri myrkyttää ihmisten sielunelämää pienestä pitäen. Vaikeaa on kiusaamista kitkeä, jos se tulee viihteen muodossa osaksi elämäntapaamme.

Jotkut ovat saaneet ilmastoherätyksen ja pyrkivät nyt eri tavoin hiilidioksidin vähentämiseen ilmastosta. Meidän uskovien tulisi saada sellainen herätys, että pyrkisimme vihan vähentämiseen ympäristöstämme. Jos vihan tunteet sekoittuvat kaiken lisäksi uskoon, meidän hengellinen kasvumme pysähtyy. Jeesus näytti meille suuntaa, kun hän antoi anteeksi pahantekijöilleen. Hän on meidän majakkamme pimeässä yössä: hän rukoili niiden puolesta, jotka pahoinpitelivät häntä. Tänäänkin hän antaa anteeksi ja siunaa ihmisiä – hän ei suostu vihaamaan. Hän on esimerkki kirkkaimmasta mahdollisesta uskosta. Tajuamme heti, että emme siihen yllä. Mutta Jeesus tulee avuksi ja antaa voimaa mennä oikeaan suuntaan.

Raamatun laki ja lain vaatimukset tulevat avuksi sille, joka haluaa ratkaista ongelmia vihan avulla. Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan. Room.4:15. Emme elä ilman lakia, mutta laki ei saa olla johtotähtemme. Evankeliumin tulee olla aina tärkein. Anteeksiantoon pyrkiminen ja Jumalan armon sanoma tulee olla aina ensisijainen ratkaisumalli.

Tarvitsemme tähän hengellistä kasvua, sillä kukaan ei ole luonnostaan valmis elämään Jeesuksen kaltaisena. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on tiedostaa asian merkitys. Voimme tietoisesti pyrkiä hylkäämään vihan ja jättämään toisten tuomitsemisen. Itse kamppailen sydämen kovettumista vastaan. Painin vihani kanssa ja yritän päästä voitolle ja tehdä selätyksen. Tätä samaa painia kävi Jaakob aikoinaan (1.Moos.32:24). Kannustan ja rohkaisen sinuakin ottamaan hyviä otteita vastustajasta (vihasta) ja heittämään kaverin (sinua riivaavan vihan) selälleen. Jos ei onnistu, pitää harjoitella kevyempien vastustajien kanssa ja jatkaa hyvään suuntaan.

Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. 1.Tim.2:8.

Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Joh.10:10.

Elämä Jumalan yhteydessä on rikasta, monipuolista elämää, johon sisältyy erilaisia käänteitä, nousuja ja laskuja, innostusta ja masennusta, iloisia yllätyksiä ja odottamattomia pettymyksiä. Kohdatessamme uusia vastoinkäymisiä on avuksi, jos voimme kaivaa esiin muistoistamme niitä voittoja, joita olemme Jumalan avulla elämässämme kokeneet. Kun Daavid kävi Goljatia vastaan, hän muisteli, kuinka hän oli kaatanut kimppuunsa hyökänneitä petoja. Daavid mietti tähän tapaan:

Minä olen tappanut sekä leijonan että karhun. Tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen käy samoin, koska hän on pilkannut elävän Jumalan taistelurivejä. 1.Sam.17:36.

Niinpä meidänkin on hyvä pitää tarkoin mielessämme Jumalan hyvyys, hänen armonsa osoitukset, ihmeet joita olemme kokeneet. Kun Jeesuksen Kristuksen pelastava armo on kuin kehyksenä kaikille elämämme päiville, emme horju, kun eteemme tulee vaikeuksia.

Näitä ajatuksia nousi mieleeni, kun katselin vanhoja valokuvia. Nehän ovat kaikki mustavalkoisia, mutta onneksi suuri osa niistä on valmiiksi digitoituja, joten niitä voi katsella tietokoneella. Digitaalisesta muodosta on ainakin hyötyä, jos aikoo värittää niitä jollakin ohjelmalla. Niinpä menneet päivät voivat näyttää jotenkin kiehtovilta, kun niihin saa värit. Oma koulukuva on aivan hämmästyttävä, kun ohjelma jostain syystä osaa värittämisen lähes täydellisesti. Veljeni ripillepääsyä juhlittiin silloin, kun minä vasta otin ensimmäisiä askeleitani. Onpa ruoho vihreää, onpa miehillä komeat puvut, onpa koko kuva kuin eilen otettu – kaikki ovat siinä nuorentuneet yhtäkkiä 70 vuotta!

Sellaista varmaan on taivaassa. Kaikki läheiset ovat elossa, kaikki ovat nuoria ja vetreitä, ilo vallitsee. Joulua juhlitaan harmonin soitolla, viulun säestyksellä, ja minä katson silmä kovana, kuinka siskoni säestää joululaulua. Olen siinä ehkä kaksi ja puolivuotias.

Niin, elämä on ollut värikäs retki ja vielä jännittävämmältä se tuntuu, kun sen voi nähdä väritettyjen kuvien kautta. Nostalgiasta voi tässä yhteydessä olla apuakin: elämä näyttää auvoiselta, lapset herttaisilta, nuoret komeilta – venevalkamakin on siinä kuin todellinen kesän tuulahdus lokkeineen, tuulenvireineen, pumpulipilvineen. Kiitollinen mieli valtaa ajatukset. Tunteet jotka nousevat muistojen kera pintaan, ovat enimmäkseen täynnä tyytyväisyyttä. Kohta ehkä tämä muistojen kirja suljetaan, mutta sen voi ainakin tehdä hyvillä mielin, Jumalalle kiitollisena. Osan siitä haluan ottaa taivaaseen mukaan, ehkä voinkin, kuka tietää.

Valitettavasti yksityisyys estää minua jakamasta sukulaisteni kuvia. Mutta suosittelen, että teet saman omien kuviesi kanssa. Netistä löytyy ohjelmia, joilla digitoituja mustavalkoisia kuvia voi värittää.

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Kol.3:15.