Kuukausi: marraskuu 2021

Messiaan odotus on ollut juutalaisen uskon kulmakiviä. Messias eli Voideltu olisi Daavidista alkunsa saaneen isälinjan poika ja hänestä tulisi Israelin kuningas, jolla olisi suuri valta. Hänestä tulisi kansansa sankari ja pelastaja, suuri johtaja jonka maine olisi Daavidin ja Salomon mainetta suurempi – ja valta loputon.

Kun Jeesus syntyi, hän tuli hiljaisesti, vähin äänin. Monikaan ei kiinnittänyt häneen huomiota, kuningas Herodeskin vain siksi, että pelkäsi valtansa menettämistä. Jesaja oli ennustanut Daavidin Pojan syntymän (Jes.9:5) ja hän oli ennustanut myös, että häntä halveksuttaisiin (Jes.53:3) eikä hänestä välitettäisi, vaan tuomittaisiin kuolemaan (Jes.53:8).

Nyt kun elämme kristillistä aikaa, odotamme Kristuksen toista tulemista. Hän palaa ja hänen on määrä tulla julkisesti ja niin voimallisesti, että juutalaisetkin tajuavat viimein, että Jeesus Nasaretilainen oli heidän Messiaansa. Se aikaansaa juutalaisissa voimakasta katumusta ja parannusta (Sak.12:10). Tällöin toteutuu vihdoin suuren sovituspäivän historiallinen merkitys ja koko Israel pelastuu.

Tämä on tietysti kristinuskon peruskauraa, tässä ei ole mitään ihmeellistä. Opillinen yksimielisyys kaiketi vallitsee näistä pääkohdista. Jotkut tosin painottavat Jeesuksen paluuta ja toista tulemista enemmän kuin toiset. Tunsin aikoinaan Aune Lehtisalon henkilökohtaisesti. Hänen elämäntyönsä oli kääntää anglikaanista julkaisua nimeltä Herald of His Coming, joka ilmestyi suomeksi nimellä Airut.

Tämä herätyskristillinen Jeesuksen odotus on usein ollut aika painostavaa. Tarkoitan, että koko ajan korostetaan ”oletko valmis? Koskaan et voi tietää, milloin Jeesus tulee! Ethän halua olla valmistautumaton?” Niilo Ylivainiokin aikoinaan myönsi, että hän oli pelotellut ihmisiä uskoon. Jeesuksen yllättävä paluu on ollut pelote, jota on käytetty surutta hyväksi ihmisten kutsumisessa parannukseen.

Eipä sitä auta kumota. Totta on, että Jeesus tulee emmekä tiedä hänen paluunsa hetkeä. Mutta noista lapsuuteni päivistä olen sillä tavalla muuttunut, että en usko pelottelun voimaan. Jos joku on tullut uskoon säikyttelyn tuloksena, hän myös vetäytyy pois yhtä helposti. Uskon täytyy perustua juuri päinvastaiseen syyhyn: Jeesus on niin turvallinen, että luotan häneen, rakastan häntä, koska hän on niin ihana, seuraan häntä, koska hän on niin paljon rakastanut minua.

Miten kukaan voi seurata miestä, jota pelkää? Kyllä Jeesus osaa olla pelottavakin, mutta on tarkoitus, että hän on pelottava vastustajilleen. Opetuslapsilleen Jeesus aina korosti ”älkää pelätkö!”. Pelolla ja vavistuksellakin voi olla aikansa, mutta jos joku aidosti kokee Kristuksen rakkauden ja armon, hänen ei silloin tarvitse lähestyä Herraa peläten, vaan niin kuin lapsi isäänsä.

Olkoon siis adventti meille kirkkovuoden säännöistä vapaata sydämen odotusta, jossa ilmenee ensirakkaus Jeesukseen.

Tule, Herra Jeesus! Ilm.22:20.

Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Ap.t.20:24.

Paavali tunsi oman palvelutehtävänsä ja pyrki sen hoitamaan hyvin. Hänen tehtävänsä oli julistaa evankeliumia. On kuitenkin syytä lukea teksti tarkkaan, sillä oma kokemukseni evankeliumin julistamisesta on ”evankeliumi syntisyydestäni”. Siinä ei oikeastaan vielä päästä evankeliumiin ollenkaan, vaan jäädään kynnykselle. Suomessa toimii kokonainen herätysliike (herännäisyys), jonka tarkoitus on jättää ihminen tälle kynnykselle – viedä hänet synnintuntoon ja sitten julistaa, että synnintunto on hyvä, pysyttele siinä. Tunne olevasi maan mato ja Jumalan sanan edessä tuomittu ja nöyryytetty ihminen.

Evankeliumin tulee olla julistusta siitä, että syntisi on annettu anteeksi. Aito evankeliumi tuo ilon – pelastuksen riemun. Mutta uuden elämän nosteessa ei saisi tulla ylpeäksi ja päästää sisäisiä hevosiaan laukalle: ”Minäpä olen jotakin tavallista hienompaa ihmislajia, erityisen valittu, Jeesukselle rakkain!”

Narsistiset tunteet nostavat helposti päätään ja kohta olenkin pyrkimässä eturiviin, hyödyntämässä seurakunnan rahavaroja omaan elatukseeni tai harrastamassa muuta sellaista oman egon pönkittämistä, joka mitätöi Jumalan armon. Jumalan armon kauttahan minä ylipäätään olen olemassa, en oman erinomaisuuteni kautta.

Tai julistus voi olla evankeliumin väärin käsittämistä niin että jaetaan erilaisia tuomioita sanankuulijoille. Jälleen voi puhujalla olla toiveissa kuulijoiden nöyryyttäminen, jotta saisi heidät sitten viedä kynnyksen yli iloon. Joskus siitä nöyryyttämisestä vaan näyttää tulevan päätarkoitus.

Evankeliumi voi olla sekoitus vanhaa ja uutta liittoa ja Israel nostetaan jotenkin jalustalle ikäänkuin Jumalan kansaan kuuluminen ulkonaisella tavalla olisi hyvän sanoman tarkoitus. Jumala toimii kansojen historiassa, mutta älä sotke sitä liikaa omaan historiaasi. Pelastus uskon kautta on kuitenkin sisäistä laatua etkä voi raahata historiallista Israelia mukanasi joka paikkaan. Kun Paavali puhuu evankeliumin julistamisesta, hän sanoo: Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen. Ap.t.20:21. – Evankeliumi on sama kaikille.

Yksi lause Paavalin puheesta tulee itseäni lähelle: En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. Ap.t.20:20.

Mikä upea väline evankeliumin julistamiseen internet onkaan: voi puhua julkisesti ihmisille heidän kotioloissaan. Vanhakantainen seurakunta on joutunut koronan takia ravistelluksi, mutta aika näyttää, kuinka tehokkaasti evankeliumia voidaan julistaa jatkossa eri medioiden kautta. Luulen, että lopun ajan herätys tulee nojaamaan enemmän mediaan kuin paikallisiin seurakuntiin. Toivon voivani tehdä oman osuuteni, vaikka se onkin vaatimaton:

Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun:  minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu. Ap.t.20:26-27.