Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Room.5:2.
On hyvä, kun mieli on kirkas ja voimme iloita pelastuksesta. On hyvä, jos meillä on pelastusvarmuus. Aina se ei ole varmuutta, mutta toivo jaksaa meitä vielä kannatella, kun varmuuden sijaan nousee epäilyksiä. Taivasikävä helposti vaihtuu huoleksi ”kuinka minun käy?” ja alamme huokailla Jumalan puoleen: huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. Room.8:23.
On hyödyllistä palata lähtökohtaan: Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon! Ymmärrämme, että pelastus on lahjaa, emme sitä voi ansaita, emme hyvillä töillä emmekä puhtaalla vaelluksella. Emme ole pelastuksesta osallisia, koska olemme niin päteviä uskossa. Emme ketään evankelioi, jos esitämme vaatimuksia, luennoimme ja asetamme riman korkealle. Oikea evankeliumi on ilosanoma syntisille, hyvä uutinen kelvottomille, Jumalan rakkauden ilmestyminen ansiottomalle ja kurjalle ihmiselle, joka on elämänsä aallonpohjassa. Se on pelastusrengas ihmiselle, joka tietää hukkuvansa.
Pääsy sisälle Jumalan valtakuntaan on siis armoa, suurta lahjaa. Se on aina hyvä muistaa, sillä se unohtuu helposti. Seurakuntakin alkaa niin helposti näyttää urheilukentältä, jossa vain voittajat palkitaan, vain riman ylittäjät mainitaan, vain ennätyksiä tehtailleet saavat kannustusta. Joskus ne häviäjät kaadetaan kumoon, vähän kuin varmuuden vuoksi ”jotta muutkin pelkäisivät”.
Tämä sydänten kovuus ja vaativa asenne voi pesiytyä johonkin seurakuntaan ja peräti hapattaa kokonaisen kirkkokunnan. Jumalan antamat herätyksen kanavat menevät tukkoon, lähde ehtyy, kuivuus valtaa alaa ja entinen kukoistava herätysliike alkaa natista liitoksissaan. Kirkkokuntien hajoaminen näyttää ikävältä prosessilta, mutta on myös Jumalan mahdollisuus. On vain kaivettava auki ne lähteet, jotka filistealaiset ovat tukkineet (vrt.1.Moos.26:18), päästettävä padottu evankeliumi vapaasti virtaamaan, luovuttava lain töistä, puhdistettava julistus ihmisviisauden opeista. Sitä parempi, jos vanhat parratkin tulevat mukaan parannukseen!
Niin, se kuulostaa helpolta, mutta varsin usein Jumalan on pakko raivata uusia ojia, murtaa uudet uomat hengen virroille, raivata uudispelto, nostaa ilmoille herätys, jolla ei ennestään ole nimeä, ei omia kirkkosaleja eikä rukoushuoneita eikä omaa oppiakaan. Herätys, jolle on tunnusomaista, että ihmiset hakeutuvat sen piiriin kuulemaan ilosanomaa, todistamaan kuinka Jumalan voima parantaa sairaita, täyttää uskoon tulleita Pyhällä Hengellä, kuinka ilmapiiri on täynnä innostusta ja kuinka vaihteeksi siunauksia jaetaan ihan kaikille, säätyyn katsomatta, entistä elämää kuulustelematta, syntejä tenttaamatta, sillä ne tunnustetaan auliisti. Auliisti ne myös annetaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen pelastavan armon tähden. Tapahtuu niin kuin apostolien aikana:
…evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. 1.Tess.1:5.
Usko kasvuun 