Tekijä: Simo

Minua on alkanut häiritä viime aikoina eräs piirre ihmisten ajattelussa – yksitasoisuus. Sikäli kuin jotkut edustavat kristillisen uskon näkökulmaa, heidät leimataan jollain todistelulla, joka on tästä maailmasta, ei uskon maailmasta. Niinpä tieteellisen elämänkatsomuksen omaavat arvioivat uskoa tieteen näkökulmasta ja löytävät usein vain tosiasioita, jotka kiistävät uskon.

On mahdollista tulkita kolmiulotteista maailmaa kaksiulotteisena tai peräti yksitasoisena. On mahdollista nähdä maailma mustavalkoisena, ilman värejä. On mahdollista typistää ja supistaa ja tavoittaa edelleen osatotuuksia. Mutta hengellinen ulottuvuus on olemassa ja sen pois karsiminen ei auta meitä yhtään. Emme pääse milliäkään lähemmäs todellisuuden ymmärtämistä ja olevaisuuden ytimeen porautumista, jos typistämme ja karsimme ja yksinkertaistamme kaiken.

Usko on tervetullut harppaus tässä todellisuuden kartoittamisessa. Uskon kautta astuu Jumala, kaiken Luoja, näköpiiriin ja saman tien keskelle luomakuntaansa. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. Hepr.11:3. Tieteeltä kestää kauan ymmärtää tämä. Ehkä se ei koskaan tavoita tätä totuutta. Ymmärtäisimmekö yhtään, mitä sana ”pelastus” pohjimmiltaan tarkoittaa, jos emme uskoisi Jumalaan?

Vain uudestisyntynyt uskova voi käsittää, että todellisuus ei ole jokin ajatus tai idea, vaan totuus on persoona – Kristus. Totuudessa eläminen ei ole joukko yleviä ajatuksia, vaan yhteyttä Kristukseen, elämää hänen yhteydessään. Se ei ole yksitasoista, siinä on ulottuvuutta joka suuntaan. Siinä on väriä, siinä on tunteita, siinä on iloa ja elämisen riemua, arkea ja juhlaa, tavanomaisuutta ja ihmeitä, siinä on monenlaista syvyyttä, siinä on tilaa oikeudelle, vanhurskaudelle ja totuudelle, se kantaa mukanaan rakkautta ja toivoa. Se on tosi elämää.

Joskus me kristityt itse syyllistymme mustavalkoiseen ajatteluun ja onnistumme vääristämään uskon, saamaan terveestä uskosta esiin jonkin kasvaimen, jota sitten pilkataan ’lahkoksi’. Luin juuri artikkelin tuoreesta kirjasta, jossa käydään läpi suomalaisia lahkoja. Minusta näyttää, että siinä parannellaan näitä kasvaimia silpomalla koko ruumis lihakirveellä. Ei sekään ole oikein eikä hengellisiä asioita voi uskosta osattomat puolueettomasti arvioida. Paavali muistutti, että uskovien keskinäisten erimielisyyksien ratkaisemiseen tarvitaan viisaita miehiä seurakuntien keskeltä, ei maailmasta (1.Kor.6:5). Turvallisinta olisi kaikkien kannalta, että pysyisimme vain todistajan roolissa, ei tuomarin.

Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista. Ap.t.17:31.

Kun yritän kiittää Jumalaa kaikesta kiittämisen arvoisesta, päädyn väistämättä ihastelemaan kaikkea Jumalan luomaa elämää. Ei tarvitse katsoa teeveestä mitään luonto-ohjelmaa – toisinaan sitäkin – vaan voi katsella luonnon ihmeitä ihan omassa elinympäristössä. Mutta eilen pysähdyin vähän uudenlaisen ajatuksen äärelle ja aloin miettiä, minkälaisessa ajassa olen saanut elää. Olenhan elänyt koko elämäni rauhan aikana ja keskellä valtavan nopeaa teknistä kehitystä. Voin myötätunnolla suhtautua amisheihin, jotka köröttelevät hevosvetoisissa kärryissään liikenteen seassa, mutta omasta puolestani iloitsen teknisen kehityksen suomista eduista – kuten netistä.

Isäni, joka syntyi jo 1800-luvun lopulla, sähköisti maatilansa heti itsenäistymisen alkuvuosina ja hankki puhelimen 20-luvulla. Se oli huippumoderni Ericsson – kaappimalli. Se tosin asennettiin vasta 30-luvulla, mutta se oli toiminnassa hänen makuuhuoneensa seinässä vielä lapsuuteni päivinä. Numero oli Luhalahti-3. Siinä oli ”dual-sim” ja kaksi eri soittoääntä: toinen lanka oli vedetty poliisille naapuriin ja kaksi rimpautusta sinne, muuten yksi. Viimeisinä elinvuosinaan isä sai seurata Sputnikin lentoa yötaivaalla. Minä aloitin työurani tietotekniikan parissa siihen aikaan, kun reikäkortit olivat suurta huutoa. Tietokonetta varten tarvittiin silloin oma ilmastoitu huone. Kehitys on ollut huimaa. Nyt silloisia koneita tehokkaampi mylly mahtuu taskuun.

Voin siis olla kiitollinen, että olen saanut elää näin mielenkiintoisena aikakautena. Olen nähnyt huiman kehityskaaren isäni päivistä ja hänen puimakoneistaan nykyaikaan. Ei ole syytä tehdä tekniikasta mitään epäjumalaa, mutta en kaipaa ”vanhoja, hyviä aikoja”, jolloin elämä oli alkeellista.

Totesin, että voin tästäkin asiasta kiittää Herraa. Saattaa olla, että jokin toinen aika olisi ollut yhtä mielenkiintoinen, mutta en nyt kaipaa aikakonetta mennäkseni historiassa taaksepäin tai eteenpäin. Olen elänyt sopivaan aikaan, nähnyt riittävästi elämän erilaisia puolia. Jos tästä lähiaikoina kuolen, omaiset voivat lainata raamatullista ilmaisua ”kuoli elämästä kyllänsä saaneena”. Jos jo ulkonaiset elämän puitteet ovat kiitoksen aihe, kuinka paljon enemmän sen hengelliset näköalat! Ehkä joku joskus todistaa minusta – muistellen kenties villejä vuosiani ja nuoruuteni harhailuja – että silläkin alueella ”kehitys on ollut huimaa”!

Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole. Ps.92:15-16.