Tekijä: Simo

Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi. Jer.18:3-4.

Mietin tänään näitä ”sirujani”. Onko nimitys ”siru” epäonnistunut? (Nimitys on saanut alkunsa sanasta ”esirukous”, joka muuntui muotoon eSiru goes, mutta sittemmin on tämän blogin tarkoitus muuttunut pariinkin otteeseen.) Ainakin lasinsirut ovat usein teräviä ja haavoittavia. Päädyin siis siihen, että nämä ”sirut” eivät ole lasinsiruja, vaan ruukunsiruja. Savenpalanen ei ole reunaltaan terävä. Se on osa särkynyttä saviruukkua, haurasta savea. Jumalan sana kuvaa särkyneisyyttä myönteisenä asiana: Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps.34:19.

Tulin myös ajatelleeksi savenvalajan työtä, kun hän lyttää astian, joka menee pilalle, ja tekee samasta savesta uuden. Harvoin, jos koskaan, olen ajatellut, mitä tapahtuu astialle, joka onnistuu. Tarkoitushan on saada hyvä astia, onnistua muovaamaan se kelvolliseksi. Lopulta koko saviaines on tarkoitus työstää astioiksi.

Onnistuneet astiat laitetaan uuniin! Uuni ei ole leivän paistamista varten, vaan se on paljon kuumempi – tulikuuma kuin pätsi. Siellä astiat joutuvat olemaan kauan, jotta ne kovettuvat ruukuiksi.

Käytännön kokemus uskonelämästä vahvistaa tämän vertauksen osuvuuden. Jos usko kasvaa vähänkin ja jos siitä tulee tervettä uskoa, se koetellaan. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.

Saviastia voidaan myös lasittaa. Lasitus on kirkasta tai värillistä mönjää, joka levitetään ruukun pintaan. Tai ruukku voidaan upottaa siihen mönjään. Sitten se laitetaan taas uuniin ja ”paistetaan” siellä.

Niinpä haluan rohkaista sinua – olet vielä savenvalajan pöydällä tai jo uunissa tai ”mönjättävänä” tai jo käytössä ruukkuna tai jo särkyneenä ja palasina – kaikki tämä kuuluu Jumalan lapsen elämään. Et ole hylsy, et ole tahrattu tai rikottu turhaan. Olet Jumalan kädessä ja hän tietää, mitä tekee. Hän näkee sinun arvosi, olethan hänen kättensä luomus. Hän tietää, mitä olet kokenut ja minkälaisista ahjoista tullut läpi. Hän tietää, kuinka särkynyt olet – hän luo sinut uudeksi.

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Sef.3:17.

Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Ps.103:8.

Psalmi 103 on aarreaitta, helmiä täynnä. Se on kuin timanttikoru, joka sädehtii Kristuksen morsiamen kaulassa. Siinä on ihmiselämä kuvattuna syntymästä kuolemaan asti ja se heijastaa koko ajan Jumalan kunniaa ja tuo esiin Kristuksen kirkkauden evankeliumia:

Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet… Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Ps.103:9,10,12.

Kauniisti siinä kuvataan Jumalan ja ihmisen suhde, Luojan ja hänen luotunsa asema: Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Ps.103:14-16.

Tämä elämän lyhyys ja hauraus, tämä ihmisen kuolevaisuus oli se, mikä kosketti minua tänään. Toisaalta se turvallisuus, jota koko tämä psalmi huokuu. Se tosin kuvaa meidät hauraiksi ja haavoittuviksi, syntisiksi olennoiksi, mutta samalla saamme olla Jumalan armon varassa täysin turvassa.

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan. Ps.103:17-18.

Mikä Jumalan armotekojen ylistys! Hienoa runoutta, rohkaisevaa luettavaa – ja niin totta. Monet runoilijat kyllä sepittävät hienoja säkeitä, mutta ne ovat kuin unta, ihmisen haaveita. Tässä kerrotaan Jumalan ajatuksia, kuvataan hengen avulla ihmiselämän kurjuus ja ihanuus. Se on muuttumatonta, se on horjumatonta Jumalan sanaa, se on totuuden kallioperustaa. Kaikki siinä keskittyy ja huipentuu Kristukseen ja hänen armoonsa ja rakkauteensa, jolla hän on meidät lunastanut. Meidät huonot, meidät erehtyväiset, meidät pahat hän on ottanut rakkautensa piiriin. Hän kantaa, hän pelastaa, hän vie lepoon, hän ottaa taivaan kotiin. Hän vie meidät sinne, missä hän itse on: Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa. Ps.103:19. Ja mikä onkaan johtopäätös kaikesta?

Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte. Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni! Ps.103:21-22.