Palkkaa vai pilkkaa?

rahaaKuningas kysyi: ”Millaisen palkinnon tai ylennyksen Mordokai siitä sai?” Kuningasta palvelevat hoviherrat vastasivat: ”Hän ei saanut mitään.” Est.6:3.

Näin voi joskus käydä – hyvä teko jää palkitsematta. Jumalan aikataulut ovat erilaisia kuin ihmisen. Hänellä on aikaa. Hän ei hosu. Jos hän meidän mielestämme viivyttelee, niin sekin on vain ihmisen näkökulma asioihin. Meidän silmissämme voi näyttää siltä, että Jumala ei palkitse – tai ei liioin rankaisekaan – tai että hän jotenkin viivyttelee. Aika kuluu ja mitään ei tapahdu. Mutta:

Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. 2.Piet.3:9.

Perehdypä tähtitieteeseen ja löydät aivan käsittämättömiä etäisyyksiä. Perehdypä ydinfysiikkaan ja joudut yhtä ymmälle mikromaailmaan kanssa kuin makromaailmankin kanssa. Silmissäsi alkaa häämöttää Jumala, joka on suurempi ja voimallisempi kuin sinun käsityskykysi ikinä tavoittaa. Niinpä voimme nämä inhimilliset odotuksemme mitoittaa uudestaan. Sillä tavoin ”Oikeus minulle ja äkkiä nyt” -projektista tuleekin tyyntä ja rauhallista uskon luottamusta Kristukseen, jossa ei aseteta Jumalalle aikatauluja. Uskon aikataulu sanoo, että Jumala maksaa hyvän teon jokaiselle aikanaan ja Jumala maksaa pahat teot jumalattomille aikanaan. Jokainen meistä joutuu kerran tilille teoistaan. Perimme kerran joko palkkaa tai pilkkaa.

Niinpä haluan kannustaa sinua, joka olet turhautunut Jumalaan ja väsynyt odottamiseen: ei Jumala ole sinua unohtanut eikä häneltä ole jäänyt sinun palvelutyösi huomaamatta. Hän on rekisteröinyt kaiken. Ihmiset voivat halveksia sinua ja jättää sinut huomiotta, mutta Jumala ei niin tee. Täällä ajassa eivät palkinnot ja kunnianosoitukset tule aina heti. Ne voivat viipyä. Ihmiset voivat jättää sinut palkkiotta kokonaan ja voi olla, että he päinvastoin maksavat sinulle hyvän pahalla. Voi loppujen lopuksi käydä niinkin, että sinun palkkasi maksetaan vastaa tuolla puolen ajan rajan. Sinun hyvät tekosi palkitaan myöhemmin. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista. Luuk.14:14. Älä siis lannistu, vaan usko. Luota Jumalaan. Hän on hyvä Jumala, rakkauden ja armon Jumala.

Minä armahdan sinua, minun uskollisuuteni on ikuinen, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Jes.54:8. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata. Joel.2:27.

Hän saattaa oikeuden voittoon

huuhkajaJoka vihansa salaa, se valheita puhuu, hullu se, joka panettelee ja parjaa. Sananl.10:18.

Kahdeksas käsky kuuluu: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan. 2.Moos.20:16. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi haasteeksi koen kymmenen käskyn toteuttamisen ja jokaisen käskyn noudattamisen. Nuorena uskovana olin kuin rikas mies ja ajattelin: ”Kaikkia niitä olen noudattanut” (Matt.19:20). Olen myös tehnyt havaintoja ympäristöstäni ja erityisesti itseään kristittyinä pitävistä ihmisistä. Vaikka suurin osa uskovista on kunnon väkeä, havaintojeni yhteenvedon voisi silti tiivistää jokseenkin näin: ”Voi, ei!”

En kuitenkaan aio ruotia ihmisten syntejä sen enempää. Haluan vain sanoa sinulle, joka kärsit ihmisten pahoista puheista: ”Valheita he puhuvat. He parjaavat ja panettelevat sinua, koska ovat paatuneet siihen. He tekevät väärin. Se, mitä he sanovat, kertoo enemmän heistä kuin sinusta. He ovat antaneet periksi sielunvihollisen painostukselle ja nyt he tekevät sitä, mitä Paholainen haluaa. Heidän mielikuvituksensa on tehnyt heille tepposet ja nyt mopo on karannut käsistä pahan kerran. He ovat tuhonneet sinun maineesi, mutta ole huoleti, he tekivät samoin Jeesukselle. Kulje siis pää pystyssä Herrasi jalanjäljissä. Hän sanoo sinulle tänään: ’Minä luovuin maineestani’. Hän on myös sanonut sanassaan: Kun kaikki vangiksi otetut murskataan jalkojen alle, kun ihmisen oikeus vääristetään Korkeimman silmien edessä, kun langetetaan väärä tuomio – eikö Herra sitä näe? Valit.3:34-36. Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille. Ps.103:6. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Jes.30:18. Ole siis rohkealla mielellä, luota Herraan, sillä hän ajaa sinun asiasi. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta. Hän on saattava oikeuden voittoon. Matt.12:20.”

Jumalan sana myös neuvoo meitä: Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra. Room.12:19.

Ei sinunkaan tarvitse pelätä eikä vihata, saati kostaa. Olet hänen suojeluksessaan. Hän levittää siipensä sinun yllesi. Sinä olet turvassa. Luota Herraan ja kulje hänen johdatuksessaan ja sinä saat vielä kokea Herran hyvyyttä ja hänen siunauksiaan. Sinun parjaajasi joutuvat häpeään.