Tekijä: Simo

Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Joh.9:2-3.

Uskallatko soveltaa tätä sanaa itseesi ja niihin ongelmiin, joita sinun elämässä on? Uskallatko ajatella, että sinun elämäsi suurin kipu voi kääntyä Jumalan kirkkauden ylistykseksi?

Meillä ihmisillä on taipumus ajatella ihmisviisauden mukaan ja siksi luulottelemme, että on hienoa, jos voimme olla päteviä, terveitä, vahvoja, rohkeita, lahjakkaita ja kristillisyydessämme mahdollisimman kuuluisia – uskon sankareita. Usko vaan ei toimi niin. Ihmisvoima ei ole Jumalan valtakunnassa mitään. Ihmisviisaus vielä vähemmän. Jumalan kunnia etsii ilmaisuaan kaiken sellaisen kautta, missä olemme heikkoja, rampoja ja vammaisia, osaamattomia ja alakynnessä – tyhmiäkin. Jumala siis tavallaan etsii maailman luusereita voidakseen tehdä heistä sankareita omaan valtakuntaansa. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 1.Kor.1:29. Näin ei kukaan voi kerskata, vaan kaikki kunnia ohjautuu sinne, minne se kuuluukin – Jumalalle. Jumalan kirkkaus ilmestyi maailmaan Kristuksessa ja se tosiasia pysyy voimassa jokaisena päivänä. Tänäkin päivänä hän ilmestyy heikkojen opetuslastensa kautta, kun he tuovat heikkoutensa Jumalan käyttöön. Näin Kristus ilmentää meissä itseään. Niinpä voimme olla rohkeita ja antaa itsemme Jumalan käyttöön riippumatta lahjojemme ja armoituksemme laadusta ja määrästä. Jos olemme viisaita, pidätymme edes mittaamasta niitä. Emme mistään alemmuuden tunteesta vetäydy pois Jumalan antamista tehtävistä, vaan tiedämme, että Jumala on voimallinen vaikuttamaan jokaisessa lapsessaan. Hän on monipuolinen, hän on kekseliäs, hän on luova ja hän kyllä keksii sinullekin palvelutehtävän. Hän on sen jo keksinyt, joten parasta mennä kysymään! Niinpä otamme positiivisen asenteen ja uskomme Pietarin vetoomuksen koskevan meitäkin:

Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. 1.Piet.4:10-11.

Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. 2.Piet.1:3.

Koemme jokainen niitä hetkiä, kun tunnemme olevamme jotakin vailla. Koemme, että meiltä puuttuu jotakin, mitä kovasti tarvitsisimme. Se voi olla elämän perustarpeisiin liittyvää tai se voi olla terveen itseluottamuksen puutetta. Se voi olla rohkeuden puutetta tai viisauden puutetta – epätietoisuutta, mikä on Jumalan tahto. Se voi olla armoituksen ja voitelun puutetta. Voimme näissä tilanteissa kääntyä Jumalan puoleen rukoillen ja silti edelleen kokea heikkoutta ja pystymättömyyttä. Epäusko riippuu meissä kiinni.

Ehkä suurin puutteemme onkin loppujen lopuksi uskon puute. Jos uskoisimme jo saaneemme lahjaksi ”kaiken, mikä kuuluu elämään ja jumalisuuteen”, emme kipuilisi niin paljon omien asioittemme kanssa. Uskossa ottaisimme vastaan aina uutta Herralta, uskossa olisimme rohkeita, uskossa näkisimme ulottuvillamme loputtomat voimavarat. Nyt vain silmämme ovat pimitetyt, emme näe Jumalan mahdollisuuksia, koska olemme epäuskoisia.

Lopultakin kaikki kiteytyy uskomiseen. Usko on yhteyttä Jumalaan, luottamusta Kristukseen, rohkeutta elää hänen varassaan. Ylläolevan Raamatun jakeen antaman innoituksen turvin rohkaisen itseäni uskomaan ja elämään siinä toivossa, että usko kääntyy näkemiseksi. Harjoitan itsessäni olevaa epävarmaa uskoa, jotta siitä tulisi vahvempaa. Haluatko sinä uskoa, että Jumalan kanssa on kaikki mahdollista? Uskotko sinä, että Jumalan voimavarat ovat ulottuvillasi? Onko sinulla ”uskon kädet”, joilla voit tarttua Jumalan lupauksiin?

Kun tiedostamme puutteemme, voimme samalla tiedostaa, että Jumala on jo täyttänyt tarpeemme. Hänellä on kaikki, mitä olemme vailla. Voimme kääntyä hänen puoleensa ja pyytää kiitoksen kanssa. Voimme odottaa rukousvastausta rauhallisesti. Jos emme häneltä jotakin saa, tiedämme, ettemme sitä tarvitse. Se ei kuulunut jumalisen elämän pakettiin meidän kohdallamme. Iän myötä opimme olemaan pyytämättä jokaista karkkia ja jokaista lelua itsellemme. Voimme päästä siihen tilaan, josta Paavali sanoo:

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1.Tim.6:6 KR38.